Uusi vuosi

Onnellista ja parempaa uutta vuotta kaikille lukijoille :)

Itsellä uusi vuosi vaihtuukin onnellisissa merkeissä, kun lähden Isännän luokse huomenna sitä viettämään.

Kohti uusia kujeita siis ;)

-Mou

Isäntäni

Herroista hurmaavin ja ehdottomasti jalat alta vievin on herra numero 12, Isäntä. Yksinkertaisesti sanottuna ihana tapaus, mikä löytö, mikä hurma, AH.

Tehokasta toimintaa muuten se treffiprofiilini päivitys - totesin profiilia pois ottaessani, että eihän päivitetty versio ehtinyt olla esillä kokonaista kuukauttakaan kun jo seurustelin. Joten kannattaa välillä muutella ja olla itsekin aktiivinen, noin niin kuin vinkkinä nettitreffaajille ;)

Isäntä on siis nimensä mukaisesti maatilan isäntä, kototilansa jatkaja. Samoista oloista ja elinympäristöstä siis, mistä itsekin alunperin kotoisin, vaikka kaupungissa tässä asunutkin reilu vuoden. Tässä on siis käyty ihan oma Maajussille morsian -versionsa, ilman tv-kameroita ja muita erityisempiä kilpailijoita. Onhan tässä ihan hääpäiväkin jo vitsailtuna valmiiksi ;) ja niin, lapsiluku myös.

Synkkaa siis. Todella hyvin. Pässi on toiselle pässi, eli viitaten vuosipäivämerkintäni ajatukseen, että pitäisi kirjoittaa horoskoopeista, niin eräs johtopäätökseni siihen olisi ollut, että toinen Oinas on ilmeisesti allekirjoittaneelle pässinpäälle hyvä. Yhtä nopea ajatuksenjuoksu ja silkka haaveilu (eli siis miksi ylipäänsä hääpäivästä on ollut puhetta), tietty tulistumisen aste, toki se tietty eroottisuuskin (kaksi tulimerkkiä samaan petiin = GRAU! - tosin välihuomauksena tähän, hänen kanssaan se ei ole seksiä, se on making loooooove:a) ja mitähän vielä voisin tähän ylistää... No. Kaikenlaista, mutten osaa nyt eritellä kovin hyvin, ainakaan horoskooppeihin pohjautuen :p
Tähtiin kirjoitettuako? ;)

Sunnuntaina tulee kuukausi seurusteluakin täyteen. Tähän aikaväliin on sisältynyt paljon tekstiviestejä lähtien huomenentoivotuksista jatkuen päivän mittaan tulevien havaintojen ja pohdintojen jakamisena, vielä enemmän mesekeskusteluja sitten illalla ja jonkin verran ihan puhelinkeskustelujakin. Ja tietty yhdessäoloa, vierailuja molemmin puolin vanhempien luona (eka - ja miksei viimeinenkin - kerta korkattu siinä asiassa siis) ja tutustumista toistemme ystäviin ja läheisiin. Laivareissukin tuli tuossa tehtyä männäviikolla. Jatkossa tiedossa joulupäivä ja uusivuosi yhdessä. Ja niin, yhteiset synttärit sitten keväällä, kun täytämme pienen ajan sisällä yhteensä tasavuosia ;D

Joten mikäs se tässä on ollessa, onnellisena paistatellessa?
Nut on siis tjodella hjuva fiilis.
And I feeeeeeeeeeeeeeel nice, like sugar and spice.

Löytyikö järjen hiventäkään koko tekstistä?
Aika irrallista. Mutta toisaalta on aika irrallisen leijuva olokin ja silti kuitenkin jollain tapaa niin järjellinen.

Tarvitaan aikamoinen määrä paskaa niskaan ennenkuin tämä onnellisen tyytyväinen virne on Moun kasvoilta pois pyyhitty. Eikä se taida sittenkään ihan kovin paljoa himmetä ;)

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki,

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi kirjoitin, mutta nyt halusinkin lähinnä kiittää sinua. En tiedä kuulitko sinä vai joku muu hyvä haltija aikanaan ajatukseni siitä, minkälainen mahdollisen tulevan mieheni pitäisi olla, niin ulkoisesti kuin sisältäkin. Muistathan, silloin kun olin varmaan kolmen-neljäntoista vanha ja mietin tällaisia hassuja asioita kuin että miehen täytyy olla minua pidempi, isompijalkainen ja paksumpiranteinen - oma isokokoisuuteni kun minua silloin häiritsi. Ja mieluusti tumma, pitkähiuksinen, minua vähän vanhempi. Että hän olisi kiltti, huomaavainen, vähän romantikkokin, huumorintajuinen, mutta osaisi sanoa vastaankin oman mielipiteensä, olisi vahva.

Tiedätkö, olin jo unohtanut tuon ulkoisen litanian kokonaan, mutta muistin sen katsellessani Isäntää ollessamme hänen luonaan ja jutellessamme hänen vanhempiensa kanssa. Katselin häntä ja totesin mielessäni, että 'voihan jehna, hänkö se onkin?'

Ajattelit sitten laittaa oikein parastasi tulemaan vai? Täyttäen nuo piirteet ja lisäten siihen vielä vähän lisää, etten edes voisi kieltäytyä?
Oli miten hyvänsä, kiitos tuhannesti siitä!

Yritän nyt pysyä siis kilttinä, että saan pitää hänet vielä tulevinakin jouluina ja muinakin juhlapyhinä :)

-Mou Rire

Newsflash

Vuorokauden mittaiset ensitreffit ja tuloksena:
So long, sinkkuelämä, tervehdys, seurustelu.

Isännästä lisää sitten myöhemmin. Jatkan hehkutusmatkaani eteenpäin.

I feel good (dädä-dädä-dädä-dä)
You knew that I would now (dädä-dädä-dädä-dä)
I feel good (dädä-dädä-dädä-dä)
You knew that I would now (dädä-dädä-dädä-dä)
So good, so good
'cause I got you (dä-dä-dä-dä)
WHOAAAAA!

Vuosipäivä

Vuosi ensimmäisestä merkinnästä! Tänne asti blogi siis säilynyt mukana, ajatus ja tapa kirjoittaa hieman matkan varrella muuttuneena.

Siinä mielessä siis ihan mainitsemisen arvoinen päivä - ja lyhyen merkinnänkin. Piti kyllä kirjoittaa merkintää herrojen horoskoopeista ja omani yhteensopivuudesta, mutta pää sen verran seis tällä hetkellä, ettei irtoakaan niin hyvin kuin luulin. Ehkä vielä joku päivä tässä... :)

Kippis ja kulaus, kohti uusia kirjoituksia. *skoolaa vesilasillisella*

-Mou Rire

Treffailua ja muutakin mukavaa

Päivitinpä tuossa treffiprofiilinikin uuteen uskoon, vaihtui kuva ja kuvausteksti. Käynyt siellä nyt lähestulkoon päivittäin kurkistamassa, joten profiilini näkynyt etusivulla --> enempi kurkkaajia --> jopa viestejä ja flirttejäkin. Ja koska käyn tätä yhden naisen mielenosoitustani, että naisetkin tekisivät siellä aloitteita, flirttailisivat ja laittaisivat viestejä, niin onpahan tullut viestiteltyä sielläkin puolella pitkästä aikaa vähän enempi. :)

Tulostakin on syntynyt omalla tavallaan, meseen on lisätty muutama uusi tapaus, joidenka kanssa keskustelut kylläkin kulkevat hieman takkuilevasti. Eräs hieman vakavammin otettava tapaus oli otettu, kun olin hänelle laittanut viestiä menemään treffipalvelun puolella, koska oli itse miettinyt viestin laittamista myös minulle, mutta minäpä ehdin ensin ;)

Myös eräs vanha tuttu otti jälleen kerran sitä kautta yhteyttä... tämä tapaus siis sellainen, jonka olen aikanaan muutama vuosi sitten luokkakaverini kautta tavannut, kun menin sanomaan kaverilleni, että pitäisiköhän sitä löytää mies itselleen ja hänelläpä oli juuri sopiva tarjokas mielessään... Kävin hänen luonaan pari kertaa kahvilla, kerran tein ruokaakin, mutta hän ei minua sytyttänyt ja silloinen kiireinen kevät puski päälle, joten se juttu sitten jäi. Hän on ottanut muutaman kerran sen kevään jälkeenkin yhteyttä, milloin tekstiviestillä ja noin vuosi aikaa myös juuri tuon treffipalvelun kautta.

Tällä kertaa yhteydenotto treffipalvelussa yksityisviestin muodossa oli omalla tavallaan suloinen, helkkarin ahdistava ja tietyiltä osin jopa pelottavakin. Sisältö muutamalla muokatulla lauseella pähkinänkuoressa: "Olisiko mahdoton ajatus, jos meistä tulisi onnellinen pari? Edetään ihan rauhassa, voitaisiin tapailla niin pitkään kuin haluat, että opitaan tuntemaan toisemme, vaikka se veisi ikuisuuden, voin kyllä odottaa."
Ehdotti kahvittelua ja muutenkin tapaamista, mutta lopulta totesin hänelle suoraan, etten halua herättää liikoja toiveita, koska silloin muutama vuosi sitten ei sytyttänyt enkä usko, että nytkään on tilanne muuttunut.
Hän ei ole vastannut tuohon viestiini, mutta näen palvelusta, että hän on lukenut sen. Joten jos jäisi lopultakin tähän...

Ja sitten... lisää näitä minuun enempikin ihastuneita, mutta jotka eivät varsinaisesti omia sytykkeitäni saa palamaan... Aiemmasta merkinnästäni:

"Ennen kuin herra seitsemää kävin tapaamassa, kävin myös kahvilla yhden toisen herran kanssa. Tämä tuli täysin ex tempore, kun olin matkalla Maggien luokse ja viritys (treffipalvelun kautta tavattu) soitti minulle ja ehdotti paluumatkalleni kahvitapaamista. Istuimme huoltoaseman kahvilassa noin tunnin verran jutellen, hän piti keskustelua yllä. Jokin hänessä tökki vastaan - minä kun perustan tähän paljon puhuttuun vaistooni ja fiilikseen monta asiaa - ja tunne taisi olla molemminpuolinen, ettei siitä ainakaan vakavampaa puhetta edes syntynyt. Nykyään juttelemme Facebookin välityksellä silloin tällöin ja tsemppaamme toisiamme ihmissuhteissa. Hän antoi myöhemmin pisteet minulle siitä, että ainakin pysyin kahvitreffeillä loppuun asti enkä hylännyt häntä heti alkuunsa, kuten eräs toinen tyttö hänelle teki myöhemmin."

Oivoi. Tässä nyt on mennyt muutama viikko, että olen päivittäin Facebookissa kirjoitellut yksityisviestejä tämän herran kanssa - nimettäköön hänet nyt vaikkapa Huliksi. Sunnuntaina hän tuli lopulta käymäänkin; peruin torstain mahdollisuuden tapaamiseen niin virkeyssyistä perjantain pitkälle työpäivälle kuin siitäkin syystä, että Kaapin pirulainen onnistui keskiviikkoiltana jättämään kaulalleni jäljen, jolla en halunnut Hulin tunteita loukata... Köh. Huli kun oli tehnyt viesteissään selväksi kiinnostuksensa ja ihastuksensa minunlaiseeni naiseen ja minuun erityisesti.

Tapaaminen meni ihan mukavasti, kahvittelimme ja herkuttelimme tarjottavilla, joimme glögiä ja kuuntelimme musiikkia, kappaleita, joita hän halusi minun kuulevan. Huli on herrasmies ja tietyiltä osin myös täysin romantikko, joten hän tuli kyllä lähelle, muttei ahdistanut. Tai no... oma ahdistukseni johtui lähinnä siitä syystä, että en halunnut häntä työntää poiskaan, koska kosketus ja läheisyys tuntuu kuitenkin hyvältä, mutten toisaalta antaa vastakaikuakaan, koska en kulje ihan samalla vakavuusasteella hänen kanssaan, hänen suhteensa.
Kai se olisi fiksuinta todeta hänelle, ettei olisi häntä kohtaan oikein antaa jutun edetä noita hänen jakamiaan suukkoja pidemmälle, koska itse en samanlaista tunteen paloa koe...

Äh.
Kaipa tämä tästä.

**

Ai niin, Liatian blogin kommenteissa vilisseisiin arveluihin niin Roosalle kuin muillekin tiedoksi:
Ei, emme ole kovin aktiivisesti olleet Harrin kanssa yhteydessä tässä viime viikkoina. Annan hänelle aikaa, annan itselleni aikaa. Eikä tapailun ollut tarkoituskaan jatkua heti vaan ehkä sitten myöhemmin, tarkoittaen ensi kevättä, jolloin koulutus olisi pois alta ja muutama muukin juttu varmasti paremmin selvillä hänen puoleltaan.
Ja kuten Liatia itse fiksusti siellä vastasi kommenteissa:
"Pointti oli siinä, että ihmisten pitää antaa itse elää niinkuin parhaakseen näkee. Ihan vain senkin takia, että oppisi jotain."
Näinpä. Kuulun itse siihen ryhmään, jonka täytyy oppia asiat molempien kantapäiden kautta, ennen kuin oppii. Harrin suhteen siis voisi sanoa toisen kantapään olevan vielä täysin tietämätön... :p

Mutta se tästä aiheesta. Etenkin muissa blogeissa sitä käsitellessä, jos jotain kysyttävää ja paasattavaa löytyy, niin tänne puolelle, kiitos.

***

EDIT 4.11.09 klo 16:45:
Ja paskat. Facebook osaa myös näimmä vittuilun jalon taidon. Ensimmäinen uutinen, jonka etusivullani näen, on se, että Harri on uudessa suhteessa.

Now I feel like an idiot. Tämä tosin vasta pienen itkukohtauksen jälkeen.
Luojan kiitos puhelintyölle, oli pakko ryhdistäytyä siinä kohtaa, kun puhelin alkoi soida linjoilta...

Lisää pieniä lemmenleikkejä ja irtiottoja

Kuten Jape tuossa pari merkintää sitten kyseli kommenteissa, että onko minulla siis kaksi miestä kierroksessa, niin periaatteessa on, periaatteessa ei:
Herra 11, eli Kaappi on poikennut luonani pariin otteeseen ja tämä reilu parin viikon takainen toinen herra oli vanha tuttu herra numero 6. Kuten mainitsin aiemmin, emme olleet nähneet moneen kuukauteen, vaikka yhteydessä olemme olleet säännöllisen epäsäännöllisesti, joten tämä tapaaminen oli... noh... aika nannaa ;)

Miksi luonnehdin hänen tapaamistaan sitten irtiotoksi?
Hmm... meistä on tullut omalla tavallaan hyviä ystäviä, jaamme keskenämme sellaisia asioita, joista ei muille pysty aina puhumaan. Omalla kohdallani näitä ovat olleet jopa tietyt, kipeätkin asiat lapsuudesta tai sellaiset omituiset tilanteet, mihin on päätynyt, mutta ei niistä kehtaa oikein kenellekään kertoa; vastavuoroisesti minä tiedän hänestä asioita mitä muut eivät tiedä. Joten kun menen hänen luokseen, menen vanhan tutun luokse, jatkaen siitä mihin viimeksi jäimme. Tämä itsessään aiheuttaa minulle sen olon, kuin irrottautuisin omasta elostani, omista murheistani hetkeksi aikaa. Tietäen, että luvassa on hervotonta hekotusta, paljon keskusteluja ja paljon itse aktiivisuuttakin :P

Ja tästä luottamuksesta ja ystävyydestä johtuen olemme keskenämme äärettömän luontevia. Niinkin on käynyt, että kesken keskustelun toisen katse on harhautunut omille teilleen ja kun toinen on lopulta saanut lauseensa päätökseen, toteaakin vain, että 'tulehan tänne.' Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Pyhitänpä loppumerkinnän siis näille luonteville, mieleen jääneille kohtaamisille, muiltakin kerroilta kuin vain viimeisimmältä kierrokselta. Luvassa siis... oi kyllä, juurikin sitä...

seksiä... ;)

***

Kävin hakemassa puoliksi syödyn, pakastimeen vähän aikaisemmin laitetun paketin jäätelöä ja palasin takaisin sänkyyn mukanani jäätelön loppu parilla syvällä lautasella. Laskin toisen lautasen sivupöydälle ja menin oman lautaseni kanssa sängylle hänen viereensä. Pyysin häntä laittamaan silmänsä kiinni ja pitelin lusikalla sulaa jäätelöä ilmassa, odottaen sen tippuvan alas hänen vartalolleen. Kun se lopulta putosi, oli parahduskin sen mukainen... mutta kun nuolin jäätelön pois, ei ollut enää valittamista... ;) Äännähdykset olivat myös melkoisen kiitettävät siinä kohtaa, kun otin suuhuni jäätelöä ja suljin hänen kalunsa suuhuni imettäväksi...
Vaihdoimme osia, sain myös kokea sen raastavan kutkuttavan odotuksen tunteen, kun silmät kiinni odotan, koska kylmä iskee iholle - ja mihin kohtaan. Ja sen ihanuuden, kun kuuma suu tulee nuolemaan ja imemään sen pois...
Lopputulos?
Herkullista...

**

Saunoimme, kävimme välillä viilentymässä ja hän otti kylmän vesipullon mukaansa. Kysyin, epäilikö hän, että häntä alkaisi janottaa löylyissä. Hän vastasi kieltävästi todeten samaan hengenvetoon, että nyt hän voisi helposti härnätä minua... Kuten hän sitten tekikin - jääkylmä pullo kuumaa ihoa vasten aiheuttaa kummasti kiemurtelua. Kiemurtelua, huokailuja ja voihkauksia aiheuttaa myös vikkelä kieli kulkemassa iholla, tutkimassa kaikkia mahdollisia sopukoita...

Suihkussa hän työnsi minut kylmää seinää vasten, kääntäen lämpimän vesisuihkun seinää päin lämmittämään. Toki hän hoiti lämmittämisen itsekin kuumentaessaan minua sormineen, huulineen ja kielineen, härnäten ja vaatien. Lopulta tartuin hänen käsiinsä ja vaihdoin paikkaamme, painoin hänet vuorostaan selkä seinää vasten. Ja kieleni ja huuleni esittivät kyykistyessäni vaatimuksia, joihin hän lopulta myöntyi nauttien antaumuksella...

**

Ns. perusseksikin on erittäin nautittavaa hänen kanssaan, mutta kuten tässä hiljattain totesimme - jos on toinen yhtä kahjo kokeilemaan uusia asioita ja toteuttamaan pieniä toiveita, niin miksei sitten hyödyntäisi tätä tilaisuutta? Ja olemme myös hyödyntäneet...

Eräs tällainen pieni, "kaino" toive (okei, myönnetään, ihan silkka fantasia...) minulta oli, että minuun käytäisiin kiinni heti, kun astun ovesta sisään. Olimme jutelleet tästä muutamaan otteeseen, joten ihan niin spontaania se ei välttämättä ollut, koska sitä osasi odottaa, mutta toteutus oli kuitenkin oikein kelpo:
Pääsin ovesta sisään, sain otettua kengät pois, takin naulakkoon ja laukkuni lattialle laskettua. Sitten olinkin jo seinää vasten painettuna ja vaatteitani riisuttiin kiivaasti. Paita pois, liivit heti perässä, kämmen puristuen rinnan ympärille ja sormet haaroihin kiusaamaan vielä farkkujen päältä. Tappelua vyön kanssa, käsi farkkujeni alle ja mmmhhh... Suu rinnannipukkaa näykkien, sormet sisääni painuen... Lopulta sain omatkin käteni toimimaan ja aloin repiä häneltä vaatetta yltä. Minä takaisin tiukasti seinää vasten, jalkaani nostettiin ylemmäs ja... almost there. Päädyimme lopulta lattialle - karkea matto selkää vasten tuntuu muuten yllättävän mukavalta, kun ottaa kokonaisuuden huomioon - jossa sitten pääsi ottamisen meininkiin oikein kunnolla... AH.

Lopulta kuitenkin siirryimme lattialta sängylle jatkamaan loppuun... maton karkeus alkoi kuitenkin kostautua ;)
Kun hengitys oli tasaantunut huipennuksen jälkeen:
"Huuuuuh... että tervetuloa vaan," totesin virnistäen.
Hän ratkesi nauruun.

***

Hih. Taidanpa lopettaa muistelot tähän ja säästää vähän paukkuja myöhemmillekin postauksille. Alan kohta innostua, jos lisää kirjoitan ;)

Enjoy.

Yöllisiä havaintoja

Makoilin tuossa äsken puhelun aikana sohvalla ja haistoin Kaapin partaveden tuoksun sohvatyynyistä. Se tuntui ihan mukavan hupsulta havainnolta kahden aikaan yöllä.

Eilen totesin nukkumaan mennessäni, etten ole ajatellut Harria moneen päivään mitenkään "aktiivisesti". Kaappi ja viime viikonlopun irtiottoreissuni tekivät siis tehtävänsä ja olen päässyt taas eräänlaiseen normaalitilaani - en erityisemmin kaipaa mitään vaan katselen, mitä on tarjolla. Olen siis päässyt... noh... yli?

Saa nyt nähdä.

Ehdinkin jo kaivata tätä Mou Rireä, joka vain on ja osaa olla siihenkin olotilaansa/statukseensa tyytyväinen. Hallelujah.

Ja eilisestä leffaillan leffasta lainaus tähän loppuun:
"Now, if you'll excuse me, I've got this bug problem."

;)

Sutinaa Kaapissa

Viikonlopun irtiottoni onnistui, mutta palataan siihen toisessa merkinnässä myöhemmin sitten.

Torstai-iltana sain jo omalta osaltani hieman irrottautumista, kun Kaappi tuli käymään pitkästä aikaa; olin luvannut edellisviikolla tehdä omenapiirakkaa kahvin kanssa tarjottavaksi. Puhelinvuoroani oli vielä vähän aikaa jäljellä hänen täällä ollessaan, joten hän sai siitäkin kuunnella oman osansa. Ja kuulla osansa sivusta minulta ammattimaisemmin ottein, joskus keväällä yritimme kyllä puhelinseksiä ihan 'aidosti' mutta olin silloin siinä hommassa vielä paljon paljon arempi...

Joimme kahvit, nautimme piirakkaa ja juttelimme, nauroimme keskenämme. Olimme jälleen sohvalla, kuten niin monta kertaa aiemminkin, kun hän on luonani käynyt. Erinäisten keskustelujen ja taivutteluidenkin jälkeen päädyin jälleen makaamaan selälleni sohvalle, pää hänen sylissään.
Ja jos voisin jostakin ihmisestä irrottaa jonkun osan käyttööni, niin hyödyntäisin varmaan Kaapin kädet - suuret, lämpimät kourat, jotka silittelevät ja paijailevat kaikessa rauhassa.

Odotin tuttavaani käymään tuomassa erään asian illan aikana, joten emme edenneet sohvalta pidemmälle. Mutta kun tuttava oli käynyt, jäimme Kaapin kanssa kahden, joten juttu hieman karkasi käsistä...
Totesin Kaapille pienen ajan hellittelyjen jälkeen, että muuten kyllä, mutta tänä iltana enää ei lähempää tuttavuutta. Olin kuitenkin melkoisen väsynyt päivästäni ja koko viikosta, joten uni olisi tullut tarpeeseen, enkä kokenut voivani 'antaa parastani' sillä hetkellä. Hän totesi, että kuitenkin jotain pientä vastapalvelusta olisi kiva saada, koska aiemmilla kerroilla en ole tehnyt hänelle vastavuoroisuuden nimissä mitään, vaikka hän onkin pitänyt minua hyvänä.
Hymähdin hänelle, koska hän heitti tuon puoliksi tosissaankin. Kuljeskelin olohuoneessa Kaapin istuessa vielä sohvalla, koomisen viattomalta näyttäen. Katsoin häntä hetken aikaa ja kuljin hänen ohitseen makuuhuoneeseen, toteamalla vain ohi mennessäni, että tuleeko hän mukanani.

Ja tulihan hän...

Noh. Sanotaanpahan vain, että virkistyin kuitenkin jonkin verran väsymyksestäni, ettei se vain pieneksi vastapalvelukseksi jäänyt... mutta aikamoista säätämistä touhu kieltämättä oli, koska pituuseroa meillä keskenämme on se noin 30 senttiä. Mutta helkkarin hauskaa meillä oli ja kyllä siinä valmistakin tuli... ;)

Nyt Kaappi on huomenna tulossa luokseni leffailtaa viettämään. Ehdotti hän tapaamista viime sunnuntaillekin, mutta kieltäydyin, koska en ollut kotosallakaan koko päivänä. Ja hieman häiritsi ajatus, että Kaappi olisi tullut käymään heti sunnuntaina kun lauantaina olin ollut toisen herran luona...

Homma on siis täysin kevytluontoista Kaapin kanssa - keskustelimme aiheesta, että ei mitään vakavampaa, vain tapailua, missä muutkin on sallittuja.

Just for fun.

Väliaika, teetä ja unta

Hetkellisen vuolaan itkukohtauksen jälkeen kirjoitin vanhan kunnon plus ja miinus -listan ja muitakin ajatuksia ylös, yrittäen olla suhteellisen looginen ja objektiivinen.
Ei välttämättä kaikista parhain keino tuollaisen listan tekeminen, mutta omalla kohdallani näen sitten paperilla jakaantuman selkeämmin.

Ihan vain toteamuksena - rauhoituin, hyvinkin paljon. Plussapuoli voitti noin puolellatoista merkinnällä, mutta pari ajatusta, jotka kirjoitin listan alle, rauhoittivat eniten, tasapainottaen tilannetta ja varmaan antavat enemmän, hmm... voimaa päästä asian yli.

Nyt on siis hyvä mennä nukkumaan, kun olen ensin saanut rähjätä ja sitten tyynnytellä itse itseni.

Pako itsestä?

Itsensä palastelu -viikot menossa taas. Siis psyykkinen palastelu, ei mitään fyysistä paloittelua Dexter-tyyliin.

Lievää ahdistusta havaittavissa, joka syntyy yhdistelmästä kaipuu, toivo ja turhautuminen.
Kaipuu siihen, mitä Harrin kanssa oli.
Toivo siitä, että se voisi vielä jatkuakin.
Turhautuminen siitä, että en voi antaa kuin ajan kulua ja odottaa, josko toiveeni vielä toteutuu.
Ja kärsimättömyys odottamisessa - sietämätön, lisää turhautuneisuutta.

Ajatusmaailmani on varmaan omituinen tai sitten tämä vain kuuluu vielä tähän vaiheeseen. Kaipaan tosiaan Harria ja sitä, että voisimme jatkaa, näen jotenkin niin selkeästi mielessäni yhteiselomme, mitä se voisi olla ylä- ja alamäkineenkin.
Ja toisaalta hyväksyn sen, ettemme voi jatkaa juuri nyt, joten hyödynnän nyt mahdollisuuksiani näissä kevyemmissä kohtaamisissa ja mahdollisissa uusissa sutinoissa. Jos suunnitelmat pitää, niin viikonloppuna pitäisi yksi kevyempi irtiotto olla tiedossa vanhan tutun kanssa. Mutta saa nyt nähdä, vielä muutama päivä aikaa tilanteen muuttua vaihteeksi kokonaan...

Joku fiksu sanonut, että teemme päätöksemme aina senhetkisten tietojemme mukaan, koska tulevaahan ei voi nähdä - sen takia on omalla tavallaan turha katua jälkeenpäin, että miksi valitsi niin kuin valitsi. Joskus olen omalla kohdallani huomannut, että olen saanut todeta jälkeenpäin tehneeni sittenkin ihan oikeita valintoja, koska asiat etenivät miten etenivätkin, toisella tavalla kuin olin ennakoinut.

Tällä hetkellä parhaimmalta tuntuu siis kulkea näitä kevyitä kohtaamisia läpi, koska tällä hetkellä en osaa ajatella vakavissani oikein ketään muuta kuin Harria. Eikä tunnu - ainakaan vielä - tuottavan kovin suuria vaikeuksia työntää noita vakavia tuntemuksiaan taaemmaksi siksi aikaa kun sutinoita käsittelee.
Tai no, mistähän tämä ahdistus on merkkinä sitten... hmph.

Sain tähän aiheeseen äsken yllättävältä taholta juttukaverin - Mikosta. Kerroin hänelle tästä ahdistuksestani ja sen syistä, odottamisesta. Hän totesi, että jos aina odottaa oikeaa hetkeä, joutuu myöntämään ettei sitä ehkä ikinä tule.
Kun vastasin tähän hymähtäen, että voihan näinkin olla, mutta jostain kumman syystä en halua sitä ajatella nyt, hän myönsi, että kuulostaa jotenkin tutulta. Ja että joskus on vain myönnettävä tosiasiat - ja virheet.

Tästä syystä siis mietin tätä itseni palastelemista ja toisaalta pakoa tästä koko touhusta omiin oloihin. Viikonloppuni on puhelinhommistakin vapaa ja se mahdollinen kohtaaminen vanhan tutun kanssa olisi irtiotto ja omanlaisensa pako. Hänen kanssaan voin myös asiasta jutella, jos siltä tuntuu.

Heti kun matkatoimistot tarjoavat matkaa pois omasta elämästään, haluan kyllä varata sellaisen. Ihan vain pariksi päiväksi.

Rire kiittää ja kuittaa. Sekavaakin sekavampi mindflow saa päättyä tähän.

Sanailtuja part two

Mietin yleensä tilanteita etukäteen, pientä ohjaajan vikaa kai. Etenkin erilaisia sanailuja. Tosin harva näistä oikeasti toteutuu, mutta mikä jottei joku päivä vielä. Tällä kertaa kuitenkin aitojakin tilanteita kerrottuna, jatkona aikaisemmalle Sanailtuja-merkinnälleni.

Enjoy ;)

**

Hän oli nähnyt minusta unta. Hän kertoo unen alun, epämääräisen tilanteen, jossa olemme jossain luolassa kulkemassa eteenpäin ja jossa lopulta minä päädyin ilman housuja.
-Ja sit siitä eteenpäin mä en muista mitä tapahtu, hän lopettaa tarinansa.
-Et muista vai et kehtaa kertoa? kysyn heti.
-Tai en kehtaa kertoa, ehkä niinkin. Miksi niin luulet?
-No tottakai, jos MINUSTA nähdään unta, niin niidenhän on pakko olla eroottisia, eihän siinä auta muu, perustelen nauraen.

**

-Mulla olis sulle pyyntö. Voi kuulostaa vähän erikoiselta, sanon hänelle.
-No? hän kysyy.
-Suutele mua.
-Mitä?
-Suutele mua, toistan ja alan selittää: -Tiedän, ettet yleensä suutele ketään suoraan, koska se menis liian henkilökohtaseks, mutta haluaisin kokea sen edes yhden kerran, milt..., yhtäkkiä hän onkin edessäni ja vaikenen odottavana. Hän tarttuu kasvoihini ja alkaa suudella minua kevyesti, syventäen suudelmaa pehmeästi.
Kun hän lopettaa, jään vain paikalleni.
-Wau, saan todetuksi. Häntä naurattaa. -Krhm. Tota... jos palataan vaan takas entiseen järjestykseen, ehdotan saatuani lopulta jostain ajatuksesta kiinni ja yritän virnistää.

**

-Mä olen halunnu kokeilla näitä juomullisia, että onko nää sit tosiaan erilaisia tavallisiin kumeihin verrattuna, ehdotan kulmiani vihjailevasti kohotellen.
-No... okei, jos nyt sitten testataan, kun kerran välttämättä vaadit. Tosin paremmaltahan se tuntuis tietty ilman...
...vähän aikaa myöhemmin...
-Voidaanhan me toki koittaa ilmankin...
-Mikäs idea siinä nyt sitten enää olis?
-No siis, tämähän oli vain testi tän juomullisen suhteen...
Hän naurahtaa. -Tuntuuko se sit erilaiselta?
Jatkan liikehdintääni mietteliään näköisenä. -Eipä paljoakaan oikeestaan.
Hekottelemme kumpikin, vaihdamme asentoa. Hän varmistaa minulta vielä, että haluanko varmasti ilman kumia. Nyökkään ja vastaan, että haluan.
-Tosin tuntuukohan se naisesta yhtään sen paremmalta? hän pohtii.
-Tuntuu tuntuu, vakuutan ja nautiskelen.
Ja kun hän laukeaa sisälleni, kuiskaan hänen korvaansa: -Ja tässä kohtaa se tuntuu kaikista parhaimmalta.

**

Mesekeskustelusta:
-Sanotaan, että miehen terveyden voi nähdä seisokista, mutta tällä hetkellä on kyllä sellanen fiilis, ettei edes seisois. Toisaalta tunnetusti, koska olen mies, niin ei tartte ku pienen ärsyke ja varmasti seisois.
-Heh.
-Auta mua!
-Terveyden edistämisessäkö? ;D
-Niin!
-Tällä hetkellä sellanen olo, että olis mahtavaa, jos mies vaan tulis ja ottais mut, pakottais seinää vasten, pitäis käsistä kiinni ja hyväilis vaativasti käsillään ja suullaan. Että hädin tuskin ehtis riisua vaatteitakaan pois tieltä.
-Mmm... kuulostaa kivalta. Mutta vaan kivalta. Taidan olla kuolemansairas :p
-Jaaha, ollaanko me ny menty sit niin pitkälle, ettei nää kirjalliset versiot enää autakaan? :D
-Jea. Sillon ku ekan kerran kuulin sun huohotusta, niin siitä lähti.
-Pikku hetki... *äänittää ja lähettää äänileikkeen*
-Ahhh. Vanha kunnon veri-karkaa-päästä.
-Noni, oot terve :D
-Jotta voidaan asia varmistaa vielä, niin vedätkö sen sun ässän viel? :p
-*kröhii saadakseen hetkellisen naurukohtauksen ohi ja äänittää jälleen pätkän lähetettäväksi*
-:o~
-Gotcha.
-Lisää!
-Teen kohta niin, että istutan sut vaan tohon sohvalle ja huohotan vieressä, haluan nähdä ne reaktiot :p
-Tee se! :p
(sitä tapaamista odotellessa, katsotaan miten pokka pitää, jos tuon tosiaan testaan....)

**

-Haluatko, että tuon sulle kans jotain? kysyn, kun käännymme liikenneasemalle vessataukoani varten.
-Ei tartte tuoda, hän vastaa.
-Siis niinku hedemiä tai muuta, ehdotan vielä.
-Eeei mitään etelän hetelmiä, banaanit on apinoille, hän kuittaa.
-No sittenhän ne sopis sulle vallan mainiosti, totean takaisin.
Hän katsoo minua hetken alta kulmain parkkeerattuaan.
-Hei, sä suorastaan tarjosit tota eihän tohon olis voinu vastata muuten, puolustaudun virnistäen ja kipitän vessaan.

**

Harri kuunteli kuitenkin melko monta kertaa puhelintyötäni sivusta, joten hän tiesi perusaloitukseni. Olin menossa sänkyyn hänen viereensä:
-No moikka, hän aloittaa samalla nuotilla kuin itsekin aloitan puhelut. Olin heti mukana virnuillen.
-No moi, sanon matalasti.
-Milläs mielellä siellä? hän kysyy vetäen minut syliinsä.
-Vähän niinku panettais, vastaan kuten olen kuullut monta kertaa puhelimen välityksellä ja kiersin samalla käteni hänen ympärilleen.
-Jaajaa, mitäs me sille sit tehtäis? tulee vastaus - ja minä alan hekottaa, koska Harri matkii puhetapaani todella hyvin enkä saakaan enää järjellistä vastausta samaan tapaan kuin puhelimessa tilanne jatkuisi.
Mutta no, asia kuitenkin saatiin hoitumaan... ;)

***

Näitä sitten taas tulee jatkossa lisää, kun on tullakseen. Ja kun muistan vaan kirjoittaa ylös :p

Ihastumiset ja viritykset

Jos nyt unohdetaan peruskouluaikaiset ihastumiset sun muut (niitä tulee kyllä mieleen heti neljäkin eri ihmistä) ja lähdetään toisen asteen koulusta liikkeelle.

* Olin pitkään ihastunut luokkakaveriini ja hänkin oli omalla tavallaan ihastunut minuun - hän tosin ei halunnut viedä juttua pidemmälle, koska välimatkaa oli kuulemma liikaa, n. 50 km. No, tätä nykyä voin vaan todeta, että se ei ole matka eikä mikään, mutta silloin se oli paljon, kun ei ollut ajokorttia vielä eikä muutenkaan paljoa mahdollisuuksia reissata ja tapailla. Päädyimme erään hyvin, hyvin humalaisen tupari-illan päätteeksi suutelemaankin yhtenä kesänä (hmm, itse asiassa sama kesä, jolloin tapasin herra yhdenkin), mutta kuten todettua, se ei sitten edennyt siitä. Tosin jahkasimme tästä asiasta vielä seuraavaan kevääseen, kunnes luovutin aiheesta kokonaan menetettyäni häneen hermot erinäisten sattumusten johdosta.

* Herra kahden jälkeen... oivoi, netin kautta ihastumisten ja viritysten suhteen elämäni suorastaan kukoisti sillä saralla. Pari-kolme tapausta tulee mieleen, joita en koskaan päässytkään tapaamaan joko omista tai heistä johtuvista tilanteen muutoksista: milloin tekniset ongelmat tulivat vastaan, jolloin emme tienneet missä kohdata, vaikka olimme samassa kaupungissa; milloin oletettu vapaapäivä muuttuikin työntäyteiseksi; milloin ei vaan rohkeus riittänyt. Nämä siis kaikki silkassa kevytmielisessä merkityksessä olevia menetettyjä kohtaamisia. Ja yksi tapaus tulee mieleen, jonka kanssa kävimme syömässä hampurilaiset ja ajelimme kaupungilla, mutta lähempää tuttavuutta emme tehneet, vaikka hän vihjasikin.

* Herra seitsemän kanssa kilpasilla oli toinenkin mies, ihan naapurikunnasta, treffipalvelun kautta tavattu myös kuten seiskakin. Kävin hänen kanssaan kahvillakin, mutta juttu ei paljoa kulkenut ja hän totesi jälkeenpäin, että muuten voisin ollakin ihan hyvä tyyppi, mutta jotain puuttuu. Nauroin hänelle, että hitto, hän ehti sanoa sen ensin, joten minun suustani sitä ei voida enää kuitata naisten hömpötykseksi ;D Juttu kuoli kokoon sitten pikkuhiljaa, nyt en ole hänestä kuullut moneen moneen aikaan mitään.

* Ennen kuin herra seitsemää kävin tapaamassa, kävin myös kahvilla yhden toisen herran kanssa. Tämä tuli täysin ex tempore, kun olin matkalla Maggien luokse ja viritys (treffipalvelun kautta tavattu) soitti minulle ja ehdotti paluumatkalleni kahvitapaamista. Istuimme huoltoaseman kahvilassa noin tunnin verran jutellen, hän piti keskustelua yllä. Jokin hänessä tökki vastaan - minä kun perustan tähän paljon puhuttuun vaistooni ja fiilikseen monta asiaa - ja tunne taisi olla molemminpuolinen, ettei siitä ainakaan vakavampaa puhetta edes syntynyt. Nykyään juttelemme Facebookin välityksellä silloin tällöin ja tsemppaamme toisiamme ihmissuhteissa. Hän antoi myöhemmin pisteet minulle siitä, että ainakin pysyin kahvitreffeillä loppuun asti enkä hylännyt häntä heti alkuunsa, kuten eräs toinen tyttö hänelle teki myöhemmin.

Talven aikana ja tämän vuoden puolella ihastumisia ja viritelmiä onkin kertynyt aika paljon... Treffipalvelun kautta itse asiassa kaikki, en tänä vuonna ole paljoakaan seksichatissa aikaani viettänyt. Näistä...

* ...ensimmäinen ihastus - hieman taiteellinen tyyppi, huumorintajuinen. Juttelimme mesessä jonkin verran ja pienessä pöhnässä haastattelin häntä aika tavalla eräs ilta. Tämäkin kuuluu sarjaamme 'se vain jostain syystä kuihtui kasaan'. Ilmeisesti siinä alkoi sekottaa tilannetta toinen ja kolmas ihastus/viritelmä, jotka hieman kilpailivat keskenään muutenkin mielessäni...

* ...toinen ihastus - ujo mies, rauhallinen, harkitseva, karhumaisen lämmin olemus. Luonteensa tietyiltä osin siis vastakohta minulle, mutta tulimme juttuun erinomaisesti mesen puolella, meillä oli pieniä hölmöjä yhteisiä piirteitä ja tapoja. Hän tuli luokseni käymään ollessaan täällä päin muutenkin ajelemassa sukulaisensa luona - välimatkaa hänen luokseen n. 350 km. Hän ei tullut kuin siksi päiväksi, esittelin hänelle kaupunkia, tein ruokaa ja juttelimme - tosin, koska hän oli ujo ja loppupeleissä minä en keksi paljoakaan puheenaiheita, ellen saa vähänkään apuja toiselta, niin emme jutelleet kuitenkaan kovinkaan paljoa, hengasimme ja katselimme telkkaria. Saatoin hänet illalla autolle ja suikkasin hänelle suukon suulle auton luona, josta hän taisi hieman punastuakin maaliskuisen illan hämärässä.

Menin pääsiäisen aikaan hänen luokseen pariksi yöksi. Kokkasimme, pelasimme Wiillä, röhnäsimme ja katsoimme telkkaria. Nukuimme kyllä vierekkäin ne kaksi yötä, mutta mitään ei tapahtunut. Yllätyin tosin positiivisesti toisena aamuna, kun hän kietoi oma-aloitteisesti kätensä ympärilleni ja makoilimme hetken aikaa sylikkäin. Koska aistin, että hän tosiaan on ujo ja varautunut, en... noh, tyrkyttänyt itseäni. Heitin kaksimielisyyksiä ja katsoin merkitsevästi, mutta en tuonut itseäni liian tykö, etten säikyttäisi.

Tässä ei tuntunut kuitenkaan sitä kaipaamaani kipinää ja Mikkokin alkoi sekottaa tilannetta omalta taholtaan, joten olemme nykyään ystäviä tämän miehen kanssa. Hän itse asiassa muutama viikko sitten pyysi minua lukemaan treffiprofiilinsa läpi, että antaako se hänestä kuinka oikeanlaisen kuvan.

* ...kolmas viritelmä - nimitetään hänet vaikka Kaapiksi, koska pituutta ja kokoa häneltä löytyy. Vaikka Kaappi asuu vain noin kymmenen kilometrin päässä luotani, tapasimme tosiaan netin kautta. Aloimme jutella jo ennen joulua, kirjoittelimme treffipalvelun yksityisviesteissä pientä eroottista kertomusta toisillemme. Nämä vastaavat pienet viestittelyt jatkuivat tekstiviestien välityksellä tammikuussa ja helmikuussa hän kävi ensimmäisen kerran luonani kahvilla, toisen kerran viikkoa myöhemmin tuosta kauempana asuvasta herrasta. Näinä kahvittelukertoina päädyimme sohvalle juttelemaan ja hän piti minua hyvänä.
Molemmilla kerroilla hänen lähtiessään jatkamaan matkaansa olin kieltämättä järjettömän kiihottunut, mutta Kaappi ei luvannut tehdä asian eteen enempää vasta kuin ehkä viidennellä treffikerralla. Selvitimme tosin erään tekstiviestisanaharkan seurauksena kummankin ajatuksia, että pysyykö juttu kevyenä vai vakavampana - hän ei halunnut vakavampaa, joten minäkin jarrutin suhtautumistani ja keskityin enemmän tuohon karhumaiseen mieheen.
Keväällä meidän piti Kaapin kanssa tavata kahvien merkeissä pariinkin otteeseen, mutta jommankumman yllättävistä menoista ne kerrat peruuntuivat, pidimme kuitenkin satunnaisesti tekstiviestien välityksellä yhteyttä keskenämme kesälläkin.

Sillä viikolla kun taukomme Harrin kanssa alkoi, Kaappi kyseli minulta kuulumisia viestitse ja kutsui itsensä kahville luokseni. Olin hänelle kertonut vastatessani viestiin vaihtuneesta ihmissuhdetilanteestani (edelliskerralla toisistamme kuullessamme hän oli tietoinen vain Mikosta, nyt oli Harri astunut kuvaan mukaan) ja hän kyselikin kiinnostuneena uudesta suhteestani, että kuinka vakavalla pohjalla se on. Ja kuten olin osannut odottaakin, hän myös omalla tavallaan testasi sitoutumistani:

Istuimme jälleen sohvalla ja juttelimme, kerroin hänelle kipeytyneestä polvestani. Hän varmisti ensin, kumpi polvi oli kyseessä ja laski sitten kätensä sille, hieroen kevyesti. En antanut tämän häiritä, vaan jatkoin juttelua normaalilla äänellä. Hänen kätensä alkoi hierossaan siirtyä pikkuhiljaa ylemmäksi reidelläni... Laskin käteni lopulta syliini, jottei hän päässyt etenemään enää ylemmäs; nousin ylös sohvaltakin hoitaakseni jonkun asian ja palatessani takaisin istumaan, oli käsi myös takaisin reidellä. Lopulta otin Kaappia ranteesta kiinni ja siirsin hänen kätensä hänen omalle polvelleen ja katsoin häntä silmiin. Hän katsoi minua hetken keskeyttäen lauseensa, sanoii 'okei' ja perääntyi. Tämän jälkeen hän totesi, että ainakin torjumisestani näki, kuinka sitoutunut olen Harriin ja jatkoimme keskustelua jälleen normaaliin sävyyn.

Tilanne olisi kieltämättä voinut olla minun kannaltani ahdistavakin, kuitenkin Kaappi on minua n. 30 senttiä pidempi ja suurempi, paljon voimakkaampi. En ole kuitenkaan missään vaiheessa aistinut hänestä sen sortin huonoja "viboja", että olisin kokenut aihetta pelätä. Ja kuten edellisessä postauksessani mainitsin, Kaappi totesi, että kyllä hänen mieltään jää kaihertamaan, mitä seksi minun kanssani olisi sitten ollut, koska alkuvuodesta viestitellessä molemmille tuli kyllä melko tukalat oltavat... :p


Hmm... Olisikohan tässä nyt pääsääntöisesti kaikki? Kenties. Jotkut tietysti unohtuneet suoranaisen äkkinäisyytensä takia, yhdenkin muistin vain siksi, että eräs soittaja sanoi minulle äsken puhelimessa jutun, joka muistutti siitä tyypistä.

Luovat viikot menossa, tuntuu löytyvän aiheita, mistä kirjoittaa. Ainakin jonkin aikaa vielä... :) Täytyy hyödyntää näitä hetkiä nyt siis.

Mahdollisia uusia sutinoita

Ja näitä jollain tasolla on tosiaan ilmassa koko aika, vaikka omalla tavalla kaipaankin Harria.

Ensinnäkin - edellisen postauksen lopussa mainitsemani todennäköinen seuraava herra. Tämä vanha rakas ystäväni, joka kannusti minut puhelinhommiin (ja jolle sain puhelimessa pelkällä huohotuksellani aikaan myös kiitettävän seisokin kesken kävelyn :p) ja jonka kanssa olemme kohta vuosikymmenen pitäneet yhteyttä, muttemme vielä kertaakaan nähneet livenä. Hän, jonka kanssa tuli monta vuotta harrastettua nettiseksiä.
Hän, joka totesi minulle tapaillessani Harria, että jos - ja iso jos, hän ei sitä toivo, vaan haluaa minun olevan onnellinen - juttu ei Harrin kanssa onnistukaan, niin olisiko meillä mahdollisuus hieman pitää hauskaa. Hän kun ei olisi koskaan pannut pahakseen, jos edes puolet meidän vuosien aikana juttelemistamme asioista kävisi myös toteen. Myönsin hänelle, että olin itsekin miettinyt samaa viimeisen parin vuoden aikana, joten teimme diilin.

Tässä nyt aikatauluja ja mahdollisuuksia järkkäillessä hän todennäköisesti tulee minun luokseni käymään. Ehkä ensi kuussa. Sitä ennen sitten puhelinseksiä. Siis ei vain ammatillista versiota vaan ihan aitoa.

Toiseksi - ihan tuossa naapurikunnassa asuu eräs mies, joka on käynyt luonani keväällä pariin otteeseen ja tässä syksylläkin pariin otteeseen. Kerron hänestä ehkä enempi, jos ja kun sen ihastus-postaukseni teen (kirjoitin jo luonnoksen yövuorossani, mutten julkaissut, täytyy vähän järkkäillä vielä), mutta mainittakoon se, että hän kävi viime perjantaina, ehdotti leffan katsomista kanssani. Toi elokuvan mukanaan, katsoimme sen ja hän lähti jatkamaan matkaansa. Häneltä oli jäänyt tarkistamatta statukseni, hän jo kyseli keittiöön tuttavallisesti astellessaan, että joko olen suunnitellut Hartsan kanssa yhteen muuttamista. Totesin vastaukseksi elokuvaa pyörimään laittaessani, että eipähän mun enää tartte, tauko jäi pysyväksi olotilaksi.
Nimittäin samainen naapurikunnan mies totesi tauon aikana täällä kahvilla käydessään ja kuulumisia vaihdellessaan (ja torjuessani hänen hienoisen lähentymisyrityksen) että kyllä hänen mieltään jää kaihertamaan se, mitä se(ksi) olisi minun kanssani ollut. Saa nähdä siis, yrittääkö nyt uudelleen...

Kolmanneksi - Mikko heitti eilen tuttavallisesti, että miltä syksy täälläpäin näyttää, kun oli hetkeä aikaisemmin pohtinut, että lähtisi reissuun syyslomalla opiskelustaan. Hymähdin, että eikö hän muista, eihän siitä ole kuin vuosi kun hän täällä ensimmäistä kertaa oli. Totesi kai keskittyneensä muuhun kuin kaupunkikuvan katseluun. Ja kysyi, vieläkö huolin hänet kattoni alle. Piruilin vastauksena, että enköhän häntä vielä siedä.
"Olenko tosiaan niin paha?"
"Pahempi."
"Auts."
Positiivista huomata itsestäni: minua ei kutkuta ajatus siitä, että Mikko olisi tulossa käymään kuten aiemmin. Tai väärin, kutkuttaa - siinä mielessä, että jos hän tekee jonkun lähestymisyrityksen, mietin jo valmiiksi, miten teilaan yrityksen jo kesken ilmalennon >:)
'Naiset...' totesi tuo ensin mainittu vanha ystäväni tähän kun mainitsin asiasta hänelle.

Ja... hmm. Olikohan vielä joku? Aa, niin. Eräs mesessäni viihtyvä herrasmies myös ehdotti panetuksen helpotusta aikataulun puitteissa tulevalle viikonlopulle. Totesin, että ainakin kahvit tarjoan, rehellisesti sanottuna en kyllä osaa vielä sanoa, mitä annan itselleni periksi tehdä. Tai hänellekään.

Mutta katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu. Puhelinhommassa ainakin juttua tuntuu riittävän näinä päivinä, olen tullut entistä rennommaksi siinä touhussa.

Mutta nyt nukkumaan jälleen, toivottavasti hyviä unia näkemään... :)

Käyttäytymistä

Olen tässä miettinyt menneitä suhteita ja miten olen itse niissä käyttäytynyt. Ajattelin nyt purkaa näitä pohdintoja tänne - tämä on siis melkoisen pitkä teksti, mutta haluan mieluummin laittaa sen kokonaisuudessaan yhdessä osassa kuin pätkissä.

Herra nro yksi - Olin lääpälläni, täysin ihastunut ja rakastunutkin, täytyy myöntää, oi sitä 18-vuotiaan ensirakkauden huumaa. Kun tutustuimme netin kautta, hänellä oli tyttöystävä, jonka kanssa hänellä oli kohtalaista on-offailua sen kesän aikana, jolloin me sitten kohtasimme. Ja niin, me kohtasimme siis tällaisen off-kauden ollessa käsillä... Välimatkastamme johtuen tapasimme vain sen yhden kerran, mutta minä aina nopeana ajattelijana ja haaveilijana olin jo miettinyt tulevan syksyn ja talven koulujen lomat ja viikonloput, mitenkä ne voitaisiin järjestää. Tosin se oli sitten turhaa ajattelua - alle kaksi viikkoa kohtaamisestamme juttelimme mesessä; hänen ehdotuksestaan jatkoimme ystävinä. Täysin rehellisesti sanottuna: olisin halunnut takertua siihen ajatukseen, että minulla on nyt joku poikaystävän tapainen olemassa. Miten niin huono itsetunto?

Herra nro kaksi - Ainoa, jonka kanssa ollut seurustelusuhteessa, sen huikeat kolme kuukautta. Ainoa, jolle sanonut sanat 'mä rakastan sua'; ainoa, jolta saanut kuulla samat sanat myös takaisin. Hänellä oli ja on edelleen vakava masennus ja suoranaisia alkoholismin piirteitäkin. Minä taas hyvin hoivaavana ja empaattisena ihmisenä... noh, halusin ilmeisesti sitten tosiaan hoivata, olla tärkeä toiselle, kun hän sitä tarvitsi. Tutustuttuamme juttelimme melko paljon mesessä ja sain jo käsityksen, mistä aiheista hän kenties saattaa ottaa nokkiinsa ja kuohahtaa - näin ollen suoranaisesti pidättelin itseäni. En käyttäytynyt samalla tavalla kuin normaalisti: en heittänyt sellaisia piruilevia, sarkastisia ja lämmöllä naljailevia kommentteja takaisin kuin heittelen kuta kuinkin kaikille muille. Vältin kaikenlaisia ristiriitatilanteita, myötäilin. Lisätään tähän vielä masennuksen johdosta tullut eristäytyminen, jota hän harrasti muutamaan otteeseen kadoten puhelimen tavoittamattomiin pariksikin viikoksi ja minä mietin toiselta puolen Suomea, missä kunnossa hän mahtaa olla ynnä muuta mukavaa, joten tämän johdosta aloin itsekin miettiä koko seurustelun järkevyyttä. Ja sitä, että rakastinko itse miestä vai ajatusta, että joku haluaa minutkin... Kyllä, edelleen huono itsetunto, tässä kohtaa on toisaalta vieläkin parantamisen varaa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Yritin järjestää hänet tulemaan myös minun luokseni - silloin kun asuin vielä vanhempieni luona siis. Kun mietin tätä tilannetta, että hän tulisi perheeni eteen, mietin myös, minkälaista oma käyttäytymiseni olisi ollut. Olisin pysynyt hänen lähellään koko ajan, kokenut kuin häntä tarvitsisi jotenkin puolustaa - hänen kärkkäitä mielipiteitään, olemustaan, mitä tahansa. En oikein itsekään vielä tiedä, mitä tarkalleen ottaen olisin hänessä halunnut puolustella. Vai oliko se ajatuksena sitten vain jonkinlaista omien tunteiden puolustamista, vaikka järki jo vihjailikin, että kannattaako sitä jatkaa?

Äidyn taas irralliseksi pohdinnoissani, palataanpa ruotuun...

Toki - olihan suhteen aikana kauniita ja herkkiä hetkiä, joita olen viime viikkoina muistellut lämmöllä. Mutta takaisin en enää menisi: en kestäisi jatkuvaa huolehtimista ja murehtimista, yhteyden täysinäistä katkeamista. Enkä halua kadottaa ja pidätellä itseäni. Niin kuin fiksut toteavat - itseäänkin tulee rakastaa.

Herrat nro 3 ja nro 4 - No, nämä molemmat jäivät yhden illan jutuiksi. En siis pahemmin pidätellyt, voisi kai sanoa... ;) Kolmosen kanssa yritin viritellä eräänlaista seksisuhdettakin, mutta se jäi. Neloseen otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin kuulumisia - olin silloin hänet kohdatessani suhteellisen herkällä tuulella, että 'tässä voisi olla sitä jotain' (=hyvä seksi sekottaa pään), joten halusin hieman selvittää, mitkä hänen fiiliksensä olivat. Hän sanoi kohteliaasti kiitos ei, joten emme ole jutelleet sen jälkeen. Näistä kahdesta siis hyvät muistot ainakin jos ei muuta :)

Herra nro 5 - Silkkaa seksiä ja panetuksen hoitamista. Koska kyseessä ei muuta ollut, käyttäydyin kuin eräänlainen femme fatale, itsetietoisena ja kevytmielisenä. Tosin myöhemmin koin itseni hieman käytetyksi.

Herra nro 6 - Varattu mies. Olen tosiaan aina ihastunut nopeasti, niin häneenkin. Tapasimme chatissa ja juttelimme vilkkaasti ja koin jonkinlaista yhteyttä ja samanhenkisyyttä. Vasta mesessä pari tuntia juteltuamme tulin kysyneeksi hänen siviilisäätyään. Ja fiilikseni laski pakkasen puolelle, kun hän kertoi rehellisesti olevansa varattu. Varmaan puolentoista kuukauden ajan torjuin hänen ehdottelunsa yhteisistä hetkistä, koska mielestäni se oli moraalisesti väärin. Mutta sitten herra vitosen kanssa jokin päässäni ja ajatuksissani naksahti ja mietin, että hei, miksikäs ei. Kerran sitä vaan eletään, hän kiinnostaa minua, minä häntä, joten miksi en kokeilisi? Vihjasin hänelle muuttuneesta käsityksestäni ja tästä vajaa kuukausi oli ensimmäinen kohtaamisemme, josta olen tännekin kirjoittanut. Sen jälkeen on ollut pari muuta kertaa myös, joista en ole täällä vielä erityisemmin maininnut.
Ja kyllä - eräänlainen yhteys meillä tosiaan on, olemme nykyään ystävystyneet ja puhumme toisillemme asioista, joista ei muille pysty aina edes kertomaan. Tapaamisiamme on värittänyt - akrobaattistenkin seksikokemusten ohella - huikeat määrät keskustelua ja pohdintoja. Emme ole tavanneet nyt moneen kuukauteen, mutta pidämme säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä eri virtuaaliteitä pitkin sekä puhelimitse.
Ja käyttäytymisestäni hänen kanssaan ei kai voi muuta todeta, kuin erittäin luontevaa. Hänelle voin heittää mitä mieleeni pälkähtää ja hän tekee samoin.

Herra nro 7 - Olen edelleen tämän herran kanssa tiiviisti yhteydessä lähestulkoon päivittäin. Meillä kyllä synkkasi siinä mielessä, että täydensimme toistemme lauseita loppuun ja totesimme monesti "hei, mun piti sanoa just toi!" Mutta siitä ei sitten sen enempiä syntynyt. Hän totesi itse asiassa tänään mesessä jutellessamme, että ehkä hän oli vielä turhan kiinni eksässä silloin kun minun kanssani tapaili. Mutta minähän sanoin silloin kiitos ei, joten ei kai siinä mitään. Vastasin hänelle, että sen eksässä kiinni olemisen aistikin hänen puheistaan, joten senkin takia kai jarruttelin, eikä kipinää syntynyt - mutta sitä kipinän syttymistä en edes odota hänen kanssaan tapahtuvan, meidän on parempi näin kavereina.

Mietin kyllä silloinkin, että mitä jos hän tulisi perheeni nähtäväksi, miten itse käyttäytyisin silloin. Totesin, että olisin pingottanut jälleen, kokenut halua puolustella jostain syystä, toimia puskurina. Hän tuli kyllä toimeen veljieni kanssa, jotka näki luonani käydessään, mutta muuta perhettä hän ei päässyt kokemaan. Silloin kun hän oli täällä käymässä ja vietimme aikaa keskenämme, olimme enemmänkin kuin nahistelevat kaverukset kuin mitään suurempaa. Kai se sitten kypsytti sen päätöksen, joka johti silloiseen sunnuntaiaamun keskusteluumme.

Herra nro 8 eli Mikko - Viimeisen parin viikon aikana näitä suhteitani pohtiessani olen tosissani miettinyt, että mitä helvettiä oikein näinkään tässä ihmisessä? Kysyin tätä itse asiassa herralta kuusi, joka oli tätä samaista asiaa minulle ihmetellyt jo alkukesästä kuunnellessaan tarinointiani, miten Mikon kanssa oli mennyt milloinkin. Totesimme, että kaipa sitä täytyy polultaan eksyä löytääkseen uusia teitä ja soitakin.

Mutta niin, Mikko - hän osasi tehdä ja sanoa oikeat asiat kipinän kaipuuseeni viime syksynä. Sekoitin kuuman kipinän sängyn puolelta siihen, että homma voisi toimia muutenkin. Tuhoon tuomittu ajatus, hyvä seksi ei takaa hyvää suhdetta. Pitää siis täysin paikkansa, kuten tuli todistettua Mikon kanssa sitten tänä keväänä ja alkukesänä. Mikko sai ja saa minut herkästi ärsyyntymään kommentoidessaan toisten tai minun tekemisiä, erityisesti kun hän tekee sen siihen tyyliin kuin ei itse sortuisi ikinä mihinkään virheisiin. Tästä syystä huomasin jälleen pidätteleväni itseäni - en haastanut riitaa tai väitellyt joistain asioista vaikka mieleni olisi tehnyt, en kommentoinut aina niin kuin olisin halunnut.
Mielenrauhani oli kateissa parisen kuukautta. Ei kovin mukava ajanjakso siinä mielessä. Myöskin mahdolliset haaveeni kuolivat sitä myötä, kun Mikko ei suostunut asioita ja suhdettamme miettimään sen pidemmälle.

Palaan taas tähän ajatukseen, mitä sitten, jos olisin saanut Mikon perheeni eteen. Hän näki kolme sisarustani, jokaisen eri aikaan. Pingotin jokaisen sisaruksen läsnäollessa, koska tilanteet eivät tuntuneet... luontevilta. Koin halua olla puskurina heidän välillään jatkuvasti ja tällaisena toiminkin. Mainittakoon, että kaikki Mikon nähneet sisarukseni totesivat, ettei hän ollut minun juttuni eivätkä he pitäneet hänestä.

Herra nro 9 eli Pitkätukka - No, tämä nyt ei vaadi sen erityisempää selittelyä. Ainoa tähän astisista herroistani, jonka olen tavannut alunperin muualta kuin internetin kautta. Laivareissun kevytmielinen yhden illan juttu, käyttäydyin sinä iltana kuin haluaisin saada ja sainkin. Joten ainakin toimintani oli johdonmukaista ;D

Herra nro 10 eli Harri - Olin tyyni, rauhallinen, onnellinenkin suorastaan. Harri sai haaveiluintonikin heräämään pitkän ajan jälkeen, meillä oli melkoisen lennokas suunnitelma, mitä muutaman vuoden päästä olisi mahdollista lähteä toteuttamaan. Olin Harrin seurassa hyvin... noh, normaali itseni. Piruilin tavalliseen tyyliini, kinasin asioista jos katsoin sen tarpeelliseksi, autoin, huolehdin ja hemmottelin tarpeen vaatiessa. En siis pidätellyt itseäni.

Koska härnäsin Harria perheelleni esittelemisestä niin ajattelin väkisinkin, miten se tilanne toteutuisi. Ja kas kummaa - en kokenut mietinnöissäni tarvetta puolustella tai puskuroida. Harrin huumorintajulla ja keskustelutaidoilla hän olisi pärjännyt erinomaisesti perheeni keskuudessa. Ja se itsessään on jo huikea plussa.

Tällä hetkellä fiilikseni Harrin suhteen on melko neutraali - toki pieni osa minussa pitää edelleen toiveikkuutta yllä, että sitten myöhemmin tämä voi vielä onnistua, mutta tällä hetkellä siihen ei olisi edellytyksiä. Miksi vain pieni osa: 'poissa silmistä, poissa mielestä' toimii aika hyvin. En ole Harrin kanssa jutellut kuin mesessä pariin otteeseen, välttäen kysymästä hänen ajatuksiaan tästä tilanteestamme. Ehkä silloin sitten keskustelen asiasta hänen kanssaan, kun palautan hänen kirjansa pois lainasta. Silmätysten tavallaan helpompi ottaa puheeksikin koko aihe. Ehkä.

***

Omituista itse asiassa havaita tässä kohtaa, miten paljon annan perheeni mielipiteelle painoarvoa. Ilmeisesti omaan asuntoon muuttaminen reilu vuosi sitten on tuonut kokonaisuudessaan minua läheisemmäksi heidän kanssaan - ennen muuttoani nimittäin olisin halunnut häipyä niin kauas kuin vain mahdollista. Hassua. Niin se vaan ihminen muuttuu.

Onnittelut, että jaksoitte räpiköidä loppuun asti tämän tekstin kanssa. Halusinpa taas palastella itseni osiin ja kirjoittaa sen vielä ylös. Jos sitä tästä siirtyisi nukkumaan, kun puhelinvuorokin kohta loppuu.

Ai juu. Seuraava herra on omalla tavallaan kyllä kiikarissa. Hän tosin tulee asettumaan kevyemmän tason versioksi, ei mitään vakavaa viritystä hänen kanssaan. Mutta tästä lisää sitten myöhemmin, kun sen aika tulee.

Outo olo

En ole tainnut nauraa oikein sydämellisesti kuluneen viikon aikana. Olen hörähtänyt, hymähtänyt, naurahtanut kyllä, hekotellut asiakaspalvelutyössä mitäänsanomattomasti, joka varmaan menee läpi tutummillekin asiakkaille "aidosta" mutta läheisille ystäville ei. Tämä on omituista sikäli, että yleensä nauran päivittäin enempi tai vähempi raikuvasti.

Tiistai meni pienessä sumussa. Väsyneenä, itkeskellen. Keskiviikkona oli tiukempitahtinen päivä töissä, joten minun oli keskityttävä tarkemmin - aamu meni suoranaisen vittuuntuneena, mutta havaitsin jo osaavani heittää piruilua suhteellisen normaaliin tyyliini, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.

Torstai meni jo melkein kokonaan kuivin silmin. Illalla vasta itkin hieman, kun kerroin eräälle ystävälleni, mitä Harrin kanssa oli käynyt. Perjantaina alkoi vain olla omituinen olo. Lauantaina töissäkin tämä omituinen olo jatkui ja jatkui. Sunnuntaina ratkesin jo aamupäivästä itkuun vanhempieni luona ollessani, väsyneenä, kyllästyneenä, epätoivoisena ja lievässä itsesäälissäkin. Itsesääliosuus vahvistui illalla, mutta vaihtui lopulta vitutukseen. Ylpeyteni minullakin, ilmeisesti.

Illalla kotona ollessani keskityin askarteluun, elokuvaan, tavaroiden ja asioiden järjestelyyn. Askartelu tuli valmiiksi, tavarat ja asiat järjestyivät äkkiä ja elokuva loppui viimeisenä. Koska ei ollut mitään mihin keskittyä enää, niin ratkesin jälleen kyyneliin nukkumaan mennessäni. Ja aloin hermostua itseeni sen johdosta.
Huomasin myös omituisen jutun - tyynnyttelin itseäni kävellen makuuhuoneeni matolla samaa reittiä hiljaksiin, hieman keinahtelevin askelin. Tajusin jossain vaiheessa, että muutamaa vuotta aiemmin siskoni vauvaa pidempään hoitaessani tyynnyttelin lasta samalla tavalla kuljeskellen ja keinutellen. Se ajatus huvitti ja lohdutti saaden itkun sillä hetkellä loppumaan, joten sain nukutuksi muutaman tunnin.

Tänään on ollut suhteellisen rauhallinen päivä. Omituinen, kiristävä olo on edelleen eikä hymy yllä täysin silmiin asti. Mutta kai se tästä. Kuten äitini eilen minulle totesi nähtyään minun itkevän:
"Ei sydänsuruun ole kukaan ennenkään kuollut."

Ajoitus kusee

Reilu tunnin vierailu Harrin osalta, ennen vuoroni loppua. Selvisi sekin, että pystyn kyynelsilmin tekemään muutaman minuutin läähätyspuheluita, kun tarve vaatii. Juttelimme, minä itkin, Harri lohdutti.

Harri sanoi, että tilanne on inhottava siinä mielessä, että kummassakaan ei ole selkeää syytä, miksi homma ei voisikin toimia, vaan lähinnä ajoitus mättää urakalla.
Hänellä kuitenkin on vielä selvitettäviä asioita menneisyydestä (joista olin kyllä tietoinen, en vain heti muistanut ja tajunnut niitä haaveissani ennen kuin hän sanoi sen tänä iltana sohvallani ääneen);
hänellä alkaa huomenna koulutus joka jatkuu ensi kevääseen asti - näin ollen kun tarkemmin miettii, niin tapaamisia siinä mielessä vaikea järjestää: minulla vuorotyö ja puhelintyö, hänellä illat kyllä vapaata, mutta rahapuoli koulutuksessa ollessa on niin ja näin;
Ja, niin no, silloin kun se sairaus ahdistaa, niin se ahdistaa...

Joten... jatkamme ystävinä. Soittelemme, tapaammekin sitten kun pystyy (ainakin silloin kun käyn viemässä kirjan pois lainasta) ja jatkamme eteenpäin. Kuka tietää mikä tilanne on puolen vuoden tai vuoden päästä, sitä ei voi kukaan tietää enkä sitä tällä hetkellä halua tarkemmin miettiä.
Toki tähän Harri totesi:
"Enhän mä voi sanoa sulle tai vaatia, että odottaisit - eihän se tule onnistumaan, se söis vaan molempia. Mutta sattuu mua ajatus siitäkin, jos sulla olis täällä huomenna jo jono miehiä odottamassa oven takana."

Joten tosiaan - katsotaan...

Tämän johdosta olen miettinyt kaikkia aiempia suhteitani ja erojani tässä viikonlopun aikana - kymmenes yritys omalla tavallaan, jonkun sortin virstanpylväs. Jos miettisi mikä meni vikaan aiemmin, niin osaisikohan niitä varoa myöhemmin?

Murehdin taas liikoja. Perisyntini. Vielä näin tokkurassa kuin olen tällä hetkellä, joten tekstikin on varmaan hieman sekava. Jos menisi nukkumaan, selvittäisi päätänsä unen avulla, niin huomenna jo kaikki kai näyttää hieman valoisammalta. Ainahan se lopulta.

Tauon lopputulos

Syy hiljaisuuteeni tapailemisen "raportoinnista" viimeisen puolentoista viikon aikana on se, että Harrin ehdotuksesta pidimme tapaamisissamme taukoa. Että molemmat harkitsisimme kunnolla tilannetta. Minulla alkoi vauhti olla sen verran huimaava ajatuksissani, että Harri halusi senkin takia jarruttaa. Toki... asia, josta en maininnut aiemmin, mutta josta vähän voin valaista - Harrilla on eräs sairaus, joka vaikuttaa hänen toimintoihinsa koko loppuelämänsä ajan. Hän halusi minun ajattelevan myös sitäkin puolta.

Ajattelinhan minä... pari-kolme päivää tauon alkamisesta mietin mielessäni, että kyllähän tämä onnistuu. Miksei muka onnistuisi?
Nyt kun en muutamaan päivään hänestä kuullut mitään, niin alkoivat myös epäilykset herätä - vanhat tutut mielen peikot, jotka Mikonkin kanssa kuiskuttelivat ja rienasivat. Viimeisen pari päivää olen odottanut, koska suoranainen kuolinisku tulee.

Juttelimme tässä juuri hetki sitten mesessä alustavasti Harrin kanssa. Hän sanoi, ettei hänestä ole tällä hetkellä kenenkään poikaystäväksi, mutta hän todella, todella haluaa pysyä ystävänä kanssani. Hänellä alkaa eräs töihin liittyvä juttu ensi viikolla, joka tulee viemään paljon hänen aikaansa. Maanantaina hän tulee tänne, että voidaan keskustella kasvotusten koko asia vielä läpi.

Mutta näihin kyyneliini en taida kyllä ikinä tottua...

Seurustelua, tapailua vai kuka mitä häh?!

Jäimme Maggien kanssa pohtimaan seurustelun ja tapailun rajoja. Ja sitä myöten myös termien friends with benefits ja fuckbuddyn rajoja.

Mikä lasketaan tapailuksi? Mitä se vaatii? Ja miten se eroaa seurustelusta? Ja mitä taas seurustelu vaatii? Pitääkö olla tulevaisuudensuunnitelmia, vai voiko seurustella vain seurustelemisen 'ilosta', ilman ajatuksia yhteiselosta, yhteenmuutosta, mahdollisesta perheestä yms.

Entäpä tämä kummallinen sana kuin parisuhde. Jos neiti A ja herra B seurustelevat, onko heillä automaattisesti parisuhde? Vai tarvitaanko siinäkin yhdessäasuminen, ennen kuin parisuhde voi muodostua? Ei kun hetkinen, sehän on avoliitto - KÄÄKS!

Friends with benefits - ystävät, jotka satunnaisesti hyödyntävät mahdollisuutensa seksiin. Eikö?
Fuckbuddy - ihan vain pelkkään panemiseen tarkoitettu toveri. Jos friends with benefits on sellainen, että ystävyys on vahvalla pohjalla muutenkin, fuckbuddyna voi olla joku täysin tuntematonkin henkilö. Vai?

Tähän nyt kaivattaisiin mielipiteitä, miten kukakin nämä termit käsittää. Mielenkiinnosta muiden ajatusmalleja kohtaan :)

Voi ihastuksen kauhistus

Jelpin eilen Harria kirjoittamaan työhakemusta, hän soitti päivällä ja tuli illalla luokseni.

Hän seurasi sohvalta, kun otsa kurtussa kirjoittelin annetuista tiedoista myyviä työhakemuslauseita koneellani ja totesi:
"Kai mun täytyy sun kanssa mennä naimisiin, että mulla on sitten hakemusten tekijä valmiina."
Keskeytin miettimiseni ja käännyin katsomaan häntä, hänen virnistellessä ilmeelleni.
"Krhm. Ahaa. Ei sitten mitään muuta syytä olis?"
"No ainahan sä mun verotuksenkin voit hoitaa..."
Naureskelin itsekin. "Siitä hommasta kyllä kieltäydyn, saat ihan itse sen puolen tehdä." Tuijotin näyttöä hetken.
"Ja nyt multa katkes ajatus. Perhana."
Harri ratkesi nauruun.

Ostin eilen paremman puhelimen työpuheluitani varten. Nappasin sillä kuvan Harrista ja asetin taustakuvakseni. Kuvassa Harri on kädet puuskassa ja ilme kertoo, ettei hän halua itseään kuvattavan. Taisi myös jupista sen samaisen lauseen kuvanottohetkelläkin.

Nyt olen päivän aikana painellut puhelimen näppäimiä satunnaisin väliajoin vain nähdäkseni sen kuvan.
How cute can that fellow be? ^^

"Oliko se omatunto hyvä sillon?"

Vietimme viikonlopun Harrin kanssa yhdessä.

Harri tuli luokseni perjantai-iltana melko myöhään - oma toiveeni, että sain nukkua perjantain ja lauantain välistä yövuoroa varten sopivasti - ja hän hiipi nukkumaan joskus yhden maissa jättäen minut jatkamaan huohotuksiani aamukuuteen asti.
Herätys olikin sitten jo aamuyhdeksältä - lähdimme pelaamaan air softia. Harri halusi minut mukaansa, että näkisin, minkä parissa hän tosiaan hilluu kerran-pari viikossa, hän oli hommannut minullekin varusteet lainaan siksi päiväksi.

Herätys itsessään oli kyllä Harrin taholta erinomainen - havahduin jossain välissä, että Harri nousi ylös viereltäni ja nukahdin heti uudestaan. Sitten säikähdänkin säpsähtäen hereille, kun kännykkäni soi - sama kännykkä, johon yleensä tulee työpuhelutkin. Hamuan äkkiä puhelimen yöpöydältä käteeni ja katson näytöstä, että Harri soittaa. Käännyn ympäri vain nähdäkseni Harrin hekottamassa puhelin kädessään vieressäni ja kiroan häntä oikein kunnolla. Hän ei ollut varma, että olinko laittanut meille herätyksen soimaan, vaan oli itse herännyt jollain sisäisen kellonsa tarkkuudella ennen yhdeksää ja päätti toteuttaa minulle tällaisen herätyksen. En voinut olla hänelle kylläkään ärtynyt kovin kauaa, koska huumorintajuni oli myös hereillä. Ja totesin, että herätystapa oli minulle täysin oikea - minut saa parhaiten hereille suorastaan säikyttämällä; jos Harri olisi hiljaksiin halaillen ja maanitellen alkanut herätellä, en olisi ollut illallakaan vielä virkeänä.

Päivä pelatessa oli mainio. Tosin omalta osaltani pelaamiset jäi yhteen erään - hukkasin nimittäin ensimmäisessä erässä kiväärini ammuslippaan (go blondi, tosin Harri lohdutti, että niin käy monelle) enkä sitten alkanut kerjätä keneltäkään vara-asetta. Harmitti vain, kun en itse saanut ammuttua ketään, sain osuman reiteeni samalla kun aloin etsiä lipastani. Seurasin sitten muiden pelaamista offgame-alueella ja makoilin auringossa tyytyväisenä. Ja tietysti, kun seuraa pariakymmentä poikaa ja miestä armeijahenkiset varusteet päällä, todella innostuneena siitä mitä tekevät, niin eihän siinä tullut edes tylsää.

Ilta meni kotonani sitten jutellessa ja ollessa, pari ystävääni tulivat käymään pikaisesti myös. Härnäsin Harria ajatuksella, että menisimme käymään vanhempieni luona sunnuntaina. Tästä sitten keskustelu siirtyi aiheeseen, josta olimme jo aiemmin puhuneet...
Lopputulos: ei, emme vieläkään varsinaisesti seurustele. Tämä on tosin enemmän kuin tapailua, koska olisimme voineet tuon pelin järjestää niinkin, että olisimme vain käyneet pelaamassa ja kumpikin mennyt omilla kyydeillä kotiinsa. (Nyt itse asiassa Harrin kämpällä käydessämme Harri totesi, että lähdetään kohta kotiin, tarkoittaen siis minun asuntoani. Hetken aikaa hänellä meni, ennen kuin korjasi sanamuodon. Virnuilin hänelle, että hänpä on äkkiä asettunut taloksi luokseni.)

Syy tähän löytyy yhdestä raudasta, joka vielä hehkuu Harrin niskassa. Asia, jonka olisi pitänyt jo hoitua alkuviikosta, mutta siirtyi ensi viikkoon Harrista riippumattomista syistä. Se aiheuttaa hänelle miettimistä, oikein urakalla ja täysin ymmärrettävästä syystä - ei, en vieläkään erittele sen tarkemmin mistä kyse. Ja hänellä muutenkin ajatukset hieman sekaisin, joten tänään hän lähti aamupäivällä jo takaisin kotiinsa, miettimään asioita läpi. Sanoin hänelle eilen illalla (kolmen tunnin unien ja ulkona vietetyn päivän jälkeen olin hyvin herkällä päällä), että pidän hänestä ja välitän hänestä ja jos hän kaipaa aikaa, niin haluan sitä hänelle myös antaa. Harri sanoi tietävänsä sen ja totesi, että me selviämme tästä kyllä.

Sängyssä sitten, ennen kuin maltoimme alkaa nukkua:
"Oliko omatunto silloin hyvä?" Suukko. Suukko.
"Olihan se." Suukko. "Todella hyvä." Virnistys ja suukko.
"Oletko katunut?" Pidempi suukko.
"En todellakaan." Suukko ja pehmeä naurahdus. "Suorastaan kiitellyt."
Suukko. "Hyvä."
Ja suukottelu ja suutelu jatkui, muuttuen kevyeksi huulten kosketukseksi, siitä aivan henkäyksen kaltaisiksi hipaisuiksi ja lopulta vain hengitimme hetken huulet aavistuksen erossa toisistaan, katsoen toisiamme silmiin.

Ja voin vaikka vannoa, että sydämeni vavahti.

Suhde etenee

Sisareni kysyi tänään, miten Hartsan kanssa menee. Totesin, että helvetin hyvin.

Ja eteneehän tämä tosiaankin - eilen minua jo käytetiin ystäväpariskunnan luona näytillä.
Harri siis tuli perjantaina luokseni, tein hänen lempiruokaansa (josta sain kehujakin) ja hän jäi yöksi. Lauantaina aamulla minä olin lähdössä töihin ja Harri oli ajatellut lähtevänsä samalla ovenavauksella kotiansa kohden. Mutta hän ei herännytkään herätyskellon soittoon ja vaikutti flunssaa sairasteltuaan muutenkin väsyneeltä, joten kehotin häntä jäämään nukkumaan:
"Jos ei sulla ole mitään erityistä ajateltuna tälle päivälle, ni mä tulen kahden aikaan kotiin jo. Kahvinkeitin on hyvin yksinkertanen käyttää ja aamupalatarpeita löydät kaapeista, sitten kun heräät."
Harri myöntyi, toivotti minulle suukkojen myötä hyvää työpäivää ja jatkoi uniaan. Ja oma työpäiväni sujui suhteellisen vähistä unista huolimatta hyvinkin pirteänä, koska kotona oli mies odottamassa :)

Kun sitten iltapäivällä tulin takaisin töistäni, Harri lueskeli täällä virkeänä, aamukahvinsa ja aamiaisensa nauttineena. Ja ilmoitti minulle, että laittaisin itseni kuntoon, lähtisimme hänen järjestämälleen yllätysretkelle iltapäiväksi. Katsoin häntä nauraen ja ihmetellen, mutta hän ei suostunut heti paljastamaan, mihin olimme menossa - sain toki syödä ennen lähtöä.
Matkalla tosin jo aloin aavistella suunnan perusteella, mihin olemme menossa: Harri oli aiemmin kertonut, että hänen kummilapsensa asui naapuripitäjässä eikä hän ollut käynyt tätä katsomassa vähään aikaan. Ja olipa hän kertonut senkin, että viimeksi kummilapsen vanhempien kanssa jutellessaan - entisestä tyttöystävästään erottuaan - hän oli suorastaan vannonut, ettei enää alkaisi kenenkään naisen kanssa mihinkään juttuun.

Ja niin, sitten hän vie minut sinne mukanaan... ;D

Harri tulee taas huomenna käymään, joten täytyy kysyä minkä tuomion sain. Iltapäiväreissu oli kyllä mukavaa vaihtelua - ja kai herätin kuitenkin luottamusta kun sain hoivailla perheen konttausiässä olevaa vaavia enemmänkin...

Mitä tulee suhteeseen muuten, mitä Roosakin kysyi edellisen merkinnän kommenteissa - onko seurustelusta ollut puhetta?

Tapanamme on ollut jutella kaikenlaisista asioista sängyssä ennen kuin alamme nukkua joka kerralla, kun Harri on täällä ollut - välillä mennyt parikin tuntia höpistessä kaikessa rauhassa ennen kuin toinen on todennut, että olisi kai fiksua ihan nukkuakin jossain välissä. Perjantai-iltana katselin häntä vieressäni ja kysyin häneltä, mitä me ollaan. Harri vastasi, että on miettinyt samaa asiaa itsekin, muttei osaa vielä antaa vastausta. Hänellä on monta muutakin asiaa pohdittavanaan tällä hetkellä - monta rautaa tulessa, kuten hän itse sanoi - joten hän ehdotti, että miettisimme asiaa ensi viikon jälkeen, kun hän palaa lomareissultaan takaisin.
Kysyin häneltä, mitä kaikkia rautoja hänellä sitten on tosiaan tulessa tällä hetkellä. En nyt ala niitä tähän erittelemään erityisemmin, mutta tiesin niistä lähestulkoon kaikki jo ennalta Harrin niitä luetellessa, eli niistä oli kuitenkin jo puhuttu. Kehotin häntä stressaamaan ensin niistä, koska odottaisin kyllä ja tukisin häntä niissä murheissa kykyni mukaan.

Harri sanoi vielä lisäksi, että kyllä hän näkee meistäkin tulevan vielä vaikka mitä, mutta hän haluaa tällä kertaa edetä kuitenkin rauhallisesti, edellisistä suhteistaan oppineena. Hymyilin hänelle lämpimästi ja totesin ymmärtäväni kyllä - kuten hänen aiemmista jutuistaan kuulleena ymmärränkin.

Mikä sitten on oma oloni?
Viimeiset reilu kolme viikkoa, joka ensitapaamisestamme on kulunut, olen ollut mieleltäni tyyni ja rauhallinen; minun ei tarvitse Harrin suhteen hermoilla mistään. Onnellisuuttako?

Webkamerani oli auki vanhalle ystävälleni viikolla, kun juttelin Harrin kanssa puhelimessa. Ystäväni totesi katsellessaan minua kamerasta, että puhelun pituudesta ja ilmeistäni voi jo päätellä paljon. Ihmettelin hänelle puhelun päätyttyä, että mitä hän tarkoitti.
"Sähän suorastaan säteilet."

Joten jep. Kai tämä on sitten sitä onnellisuutta. =)

Harri

Tuo suklaasilmäinen, huomioon ottava mies, joka saa ainakin tämän tytön tuntemaan itsensä erityiseksi.
Hän, joka kehuu kauniiksi tilanteessa, jossa sitä en ole ennen kuullut.
Hän, joka kutsuu välillä kullakseen.
Hän, joka toivottaessani hyvää yötä ja kauniita unia nukkumaan mennessämme toteaa vastaan: "Jos niissä unissa eräs Mou Rire kulkee, niin eiköhän ne kauniita tule olemaankin."
Hän, joka on jo reilu puolentoista viikon aikana käynyt ja ollut yötä peräti neljästi (!).
Hän, jonka kanssa olen ollut päivittäin yhteydessä vähintään puhelimitse.
Hän, joka oma-aloitteisesti tarjoutuu avecikseni perhejuhliin, jotka ovat vasta muutaman kuukauden kuluttua.
Hän, joka jää kiltisti odottamaan olohuoneeseen, kun minulle tulee työpuheluita ja menen makuuhuoneeseen juttelemaan - eikä häntä nämä soittelijat häiritse tippaakaan.
Hän, joka kertoo menneisyydestään ja ajatuksistaan avoimesti ja rehellisesti.
Hän, jolla on sopivan kiero huumorintaju minun kanssani olemaan.
Hän, joka Juno -elokuvan katsottuamme kysyy minulta kokeeksi, että mitä jos tehtäisiin lapsi. Ja jolle muistutan, että eikö tästä jo viikko sitten käyty keskustelu, ettei kumpikaan olisi vielä valmis vanhemmaksi. Johon hän toteaa naureskellen, että hän vain halusi nähdä ilmeeni, kun hän moista kysyy.
Hän, joka soittaa minulle eilen alkuillasta ex tempore ja kysyy, voisiko hän tulla käymään. Ja tulikin... :)

Hän, joka eilen sanoi olevansa myös ihastunut minuun.

***

Koska Maggie varmaan on jo kyllästynyt hehkutukseeni Harrista, niin laitanpa tällaisen hehkutusviestin tänne blogiin. Jos hieman rauhoittuisin... tai sitten en. ;D

Vaihtamalla paranee?

Kuten jo edellisen merkinnän kommenteissa totesin, on tapailu minun ja Mikon kanssa päättynyt. Keskustelumme aiheesta kävi kivuttomasti mesessä lauantai-iltana:

Aloitin juttelun, kyselin kuulumiset ja sitten kerroin jälleen miettineeni asioita ja päätyneeni siihen, että meidän on parempi lopettaa tämä tapaileminen. Mikko kysyi syytä tähän ja kerroin minua häiritsevän sen, että koko touhu ei tunnu mitenkään tasapuoliselta, että muistini mukaan minä olen joka kerralla tapaamista ehdottanut ja järjestänyt. Hän myönsi tämän, totesi päälle, että hänellä auto sellaisessa kunnossa, ettei pysty niin helposti edes lähtemään liikkeelle eikä halua maksaa reilusti kalliimpaa hintaa joukkoliikenteestä päästäkseen paikasta toiseen. Sanoi, että teen itse kuitenkin omat päätökseni. Totesin hänelle, että vaikuttaa olevan ihan oikea päätös, kun ei hän tuon enempää vastaankaan laita. Mikko ilmoitti, ettei hän ketään ala kerjäämäänkään tapailemaan kanssaan. Hymähdin, ettei vastalauseen esittämistä lasketa vielä kerjäämiseksi. Mikko ihmetteli, mitä hyötyä siitä vielä olisi - sanoin, ettei jäisi tosiasioita kertomatta.
Mikko sanoi, että tosiasia on, että hän tykkää tapailla kanssani, koska viihtyy seurassani.

Ja tuon jälkeen jatkoimme juttelua täysin normaalisti. Editorini totesi tämän kerrottuani, että melkoisen casual break up.

Ei kyyneleitä, ei sen suurempia tunteenpurkauksia kummaltakaan puolelta. Tosin olin omat itkuni jo itkenyt perjantaina Houkutuksen läsnäollessa ja hänelle koko tarinan kertoessani.

Hmm, täytyy nimetä tämä Houkutus, herra numero 10, jotenkin uudestaan. Harri Houkutus rimmaisi jotenkin, joten olkoon hän Harri tästä eteenpäin. Ja kenties Hartsa jossain välissä, lempinimenä :p

Harri saapui luokseni perjantaina ennen iltaseitsemää - työvuoroni puhelimen ääressä jatkui vielä kahdeksaan asti. Harri tiesi tämän jo ennalta ja osasi siis varautuakin, että häivyn välillä toiseen huoneeseen puhumaan soittajille. Keitin meille kahvit ja juttelimme sohvalla. Vuoroni päättyi ja juttu vain jatkui... Vasta joskus iltakymmenen aikaan Harri rohkaistui suutelemaan minua - sanoi miettineensä sitä jo jonkin aikaa, mutta ei ollut varma, miten reagoisin. Hän suuteli minua uudestaan ja totesi rauhallisesti, että hän on tullut jo siihen johtopäätökseen illan aikana, ettei halua tämän jäävän vain yhteen tapaamiskertaan. Ja jätti minut tupakalle lähtiessään sohvalle miettimään, että kaverina vai muutenkin...

Puhuimme pitkään, juttelumme polveili. Harri tuli uudestaan lähemmäs, suuteli varovaisesti, sitten väkevämmin... Minä kuitenkin vihelsin pelin vielä poikki - eteneminen ei vain tuntunut siinä kohtaa oikealta. Harri pyysi minua katsomaan häntä silmiin, kun välttelin hänen katsettaan ja sanoi minulle, jälleen rauhallisesti, että meidän ei tosiaankaan ole mikään pakko edetä yhtään pidemmälle - voisimme jättää tilanteen siihen puoleksi tunniksi, tunniksi tai koko illan osalta ja hän voisi lähteä kotiin, jos minusta siltä tuntuisi. Kävimme molemmat sauhuilla ja takaisin sisälle palattuamme Harri kysyi minulta Mikosta, minkälainen juttumme oikein on ollut. Ja minä kerroin koko tarinan, viime syksystä lähtien.

Siinä, kun tarinaani kerroin ja mietin... totesin ennen loppuun pääsemistä ääneen, että ei tämä kuulosta kyllä hyvältä enää omissa korvissanikaan. Harri sanoi minulle, että vaikken häneen vaihtaisikaan, olisi minun parempi jättää Mikko, koska siitä hommasta ei tulisi sen valmiimpaa. Myönsin vaisusti, että niin se kai on tehtävä.

Menin vielä hänen seurakseen parvekkeelle sauhuille. Harrin lähtiessä takaisin sisään jäin vielä istumaan ja vastasin hänen kysyvään katseeseensa toteamalla, että tulen kohta. Hän tajusi mistä oli kysymys ja kun hän oli saanut oven kiinni perässään, aloin itkeä. Niitä hiljaisia kyyneleitä, joita olen tottunut itkemään. En osaa sanoa tarkalleen mitä itkin: menetettyjä haavekuvia, hitaasti syttynyttä järjen valoa, omien toiveiden ja halujen tietämättömyyttä - ehkä niitä kaikkia.
En kuitenkaan jäänyt parvekkeelle pitkäksi aikaa, tätä kyynelille antautumista kesti ehkä pari minuuttia ennen kuin tulin takaisin sisälle, pää painuksissa, suunnaten keittiöön juomaan lasin vettä ja pyyhkimään poskilta vielä muutaman tipan pois. Hymyilin vaisusti Harrille mennessäni hänen ohitseen ja kun palasin sohvalle, tuntui hyvin luontevalta käpertyä Harrin kainaloon ihan vain olemaan.

Juttelimme rauhalliseen tahtiin tuon jälkeen. Harri kertoili erilaisia hänelle tapahtuneita tilanteita ja sattumuksia, minä nauraa käkätin sohvalla maaten pää hänen sylissään. Olin jo sanonut hänelle, että hän saa jäädä yöksi eikä tarvitse välttämättä sohvallakaan nukkua vaan voi tulla myös viereen - Harri huokaisi helpotuksesta tässä kohtaa, hän kun oli jo ehtinyt henkisesti valmistautumaan nukkumaan myös sohvallani.

Ja lopulta, hänen tarinoitaan kuunneltuani:
"Mä taidan olla jo sen verran rauhoittunut ettei omatuntokaan enää soimaa."
Harri katsoi minua jännittyneenä. "Mitähän tuo tarkalleen ottaen mahtaa tarkoittaa?"
"Vink vink", sanoin ja virnistin.

Siirryimme makuuhuoneen puolelle... ja niin Harrista tuli herra numero 10... ;)

**

Seuraavana päivänä kävin ystäväni luona suuremmassa kaupungissa. Miettiessäni näitä herrojani hymähtelin itsekseni nähdessäni DNA:n mainoksia katukuvassa - "Vaihtamalla paranee."

Niinpä. Mutta miten, niin siitä lisää ensi kerralla.

Houkutus ja omatunto

Houkutus tuli eilen käymään. Lähti tänä aamuna.

Omatunto sammui ennen kuin minä...

;)

Hormoneja, houkutuksia ja hermojen menettämistä - ja miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa

Naisten hormonit ovat sitten mukava asia.

Yeah right. Not always.

Olinhan tässä jo muutaman viikon ihan rauhallinen Mikon ja minun suhteen. Että kyllä tämä tästä, annetaan aikaa, hitaasti hyvä tulee etenkin tässä tapauksessa.

Sitten törmään Houkutukseen. Profiilini on edelleen näkyvillä eräässä treffipalvelussa ja sain sitä kautta yhteydenoton. Lisäsin tyypin meseen ja juttelimme. Ja tulemme erinomaisesti juttuun ja molemminpuolista kiinnostusta on ilmassa. Minä mietin jo, miten ihanaa olisi vain antaa mennä ja pyytää Houkutus tänne, nauttia toisistamme, tutustua uuden herran mieltymyksiin makuuhuoneen puolella ja... Hekumoin muistellessani viime vuotta, kun nämä äkkilähdöt ja kohtaamiset olivat mahdollisia.

Kroppani huutaa siis kokeilemaan uutta miestä. Omatuntoni kysyy vastaan:
"Jaajaa, mieli tekee. Mutta mitenkäs Mikko?"
Ah, niin. Mikko. Pääsipä melkein unohtumaan. Mutta vain melkein.

Jatkan jutteluani Houkutuksen kanssa. Hän ehdottaa tapaamista. Minä totean rehellisesti, että asia on nyt niin, että tapailen tällä hetkellä. Ja manaan samaan kirjoituspuuskaan, että tuntuu vain kovin epämääräiseltä tämä tapailu. Hän kysyy syytä ja selitän hänelle ympäripyöreästi tapailuani ja sen epävarmuutta. Hän kommentoi kertomaani saamiensa tietojen ja omien vastaavien kokemustensa perusteella - ja toteaa, että hänen mielestään kahden kuukauden tapailun jälkeen voi jo toiselta kysyä vähän tarkemmin, missä mennään ja onko menossa vakavampaan suuntaan.

Muutaman viikon rauhallinen ajanjakso oli tulossa siis päätökseensä ja aloin menettää hermojani jälleen, miettiessäni tilannetta. Ja kysyin Mikolta, mitä hän minusta tahtoo ja mitä hän tuntee. Pitkästä aikaa oikein hermoja raastava mesekeskustelu (kyllä kyllä, puhelimessa olisi paljon parempi hoitaa nämä, mutta kokemukseni perusteella en vain saa sanoja suustani silloin kun olisi tarve - ja tällä kertaa tarve tosiaan oli.)

Tunteitaanhan hän ei kerro kuin sitten jossain vaiheessa - tyypillinen horoskooppinsa miespuolinen edustaja siis siinä kohdin. Totesi vain, että ei hän tapailisi ketään, joka ei häntä kiinnostaisi. Sanoi, ettei tämänhetkisen työ- ja elämäntilanteensa vuoksi tee kovin kauaskantoisia suunnitelmia muuten kuin juuri sen mahdollisen työn ja koulutuksen sekä muksun suhteen. Sitoutuminen ehkä sitten joskus, kun kysyin siitäkin. Manasin Mikolle, että minua alkaa säännöllisin väliajoin vain rasittamaan, kun ei nähdä mitenkään säännöllisesti. Että tarvitsisin edes jotain, jonka varaan rakentaa ja miettiä asioita eteenpäin.

Vaikkei tuosta ilmaa puhdistaneesta pienestä meseriitelystä selvinnytkään paljoa mitään, minä rauhotuin uudestaan. Rauhoittaako sitten mieltäni se, että saan Mikon menettämään malttinsa myös, kun tenttaan häneltä asioita - silloin hän antaa itse asiassa hieman herkemmin vastauksia, pidempiäkin ja perusteltuja. Ja jotenkin se kiinnostavuusjuttu lämmitti mieltä, edes jotain tunnustusta tunteista.
Nyt sentään suunnitelmissa seuraava tapaamiskerta Mikon kanssa puolentoista viikon päähän, joten ainakin jotain etenemistä havaittavissa, ainakin näkemisen suhteen.

Kirosin ystävälleni tuota pientä riitaa seuraavana päivänä, että kyllä me naiset vaan ollaan outoja. Hän totesi syyttävänsä hormoneja - koskaan ei voi olla täysin tyytyväinen. Näinpä...

Entä Houkutus sitten?
Noh... edelleen olemassa.

Juhannusviikonloppu

Lupasin kirjoitella viime viikonlopusta, että mitenkä se Mikon kanssa sujui. Ja sujuihan se, melko rauhallisesti - perjantai-illan saimme olla kahdestaan, lapsi tuli vasta lauantaina päivällä seuraksemme.
Juttelimme, kuhertelimme, otimme olutta juhannusaaton kunniaksi (kylmä Karhu tölkissä ja lemmestä lämmin karhu vieressä, mikäs sen mukavampaa minun kannaltani ;) ) ja katselimme elokuvia. Ja niin, söimme torstain ja perjantain välisessä puhelinyövuorossani tekemääni marjapiirakkaa yön aikana.

[Mainitsin Mikolle, mitä hommaa olin tehnyt leipoessani. Hän tulkitsi sen silloin yöllä vitsailuksi, mutta korjasin sunnuntai-iltana hänen ajatuksensa vääräksi ja sanoin, että tarkoitin ihan totta. Hän ihmetteli hetken, kyseli käytännön asioita ja totesi sitten, että työ se kai se on sekin, jostain kansan on rahansa saatava. Ei siis hermostunut sen enempää :)]

Minulla on vähän vaihtelevia krapuloita, tällä kertaa olin taas energisellä päällä. Lauantaina heräsin suhteellisen aikaisin myöhäiseen nukkumaanmenoaikaani verrattuna ja aloin touhuta keittiössä ja järjestellä paikkoja. Annoin Mikon nukkua ja menin herättelemään häntä vasta paria tuntia myöhemmin, pannullinen valmista kahvia keittiössä odottamassa. Jäimme vielä vierekkäin torkkumaan hetkeksi aikaa ennen kuin lopulta menimme aamukahville. Muksu tuli noin tunnin päästä tästä.

Muksu vierasti minua ehkä noin kymmenen minuuttia. Sitten jo kävi pyyntöjä/komentoja leikkimään hänen kanssaan ja minähän auliisti leikin ja viihdytin pientä. Välillä Mikko katseli meitä itsekseen hymyillen tietokoneensa äärestä, kun möyrysimme ja painimme lattialla.Vaikka katsoinkin häntä kysyvästi huomattuani tämän, ei hän kommentoinut hymyilyään mitenkään.

Sunnuntaina oli taas suorastaan pelottavan normaali perheaamu yksin asumaan tottuneelle sinkkunaiselle. Muksu kiipesi sänkyyn minun ja Mikon väliin, käpertyi välillä kainalooni ja halasi. Olimme taas liittolaisia yrittäessämme herätellä Mikkoa unestaan ja ilveilimme toisillemme nauraa kihertäen. Myöhemmin päivällä lähes liikutuin muksun kavutessa syliini sohvalle ja maatessaan siinä kaikessa rauhassa, luottavaisena.

Mieleni kannalta viikonloppu meni suhteellisen rauhallisesti - välillä tietty koin pieniä mustasukkaisuuden pistoksia, kun vilkuilin mitä Mikko kirjoitteli koneella. Ja sunnuntaina oli perinteinen lähtöä edeltävä freak out, kun aloin hermoilla kaikesta. Mutta se oli pahimmillaan paria tuntia ennen lähtöäni, kun pyörimme läheisessä leikkipuistossa; minä katselin muksua isänsä kanssa ja mietin, mikä minun osuuteni tulee olemaan siinä kuviossa. Ja kuten ystäväni totesi, vain aika näyttää. Rauhoituin siitä toteamuksesta ja viimeinen pari tuntia Mikon luona meni mukavasti lekotellessa.

Tällä hetkellä oloni on rauhallinen ja olen suorastaan luottavaisin mielin jatkosta, että tämä on menossa vakavampaankin suuntaan. Kun olin lähdössä - silmät kuivina, rauhoittuneena aiemmasta freak outistani ja kepeästi puhellen sekä muksulle että Mikolle - ja halasin Mikkoa vielä viimeisen kerran eteisessä, hänen otteensa yllättäen tiukentui. Tiedättekö, sillä tavalla... vaistomaisesti, kun ei halua päästää irti halauksesta, niin kuin siinä kohtaa tulisi sellainen tunneryöppy, joka ei muuten näy kuin otteen kiristymisestä. Sen tuntiessani kiristin omaakin otettani ja puristin silmäni kiinni, ettei kyyneleitä pääsisi esiin ja painoin suukon hänen kaulalleen. Peräännyin pois hänen sylistään ja katsoin häntä silmiin.
"Nähdään sitten kun nähdään, eikös se niin mene?" kysyin karhealla äänellä.
"Jep," sain vastaukseksi matalalla - käheämällä kuin yleensä? - äänellä.

Painoin oven perässäni kiinni ja pääsin muutaman askeleen rappusia alaspäin, ennen kuin muutama tippa jo vierähti poskelleni.

Kohtaaminen

"Mm-hmm. Mitäs sä mahdat olla vailla?" hän kysyi, kun näykin hänen kaulaansa ja suutelin pitkään.
"Sua", vastasin yksinkertaisesti.
"No... se alkoi kyllä käydä tässä jo selväksi", hän naurahti.
"Me want some attention..." totesin ja vilkaisin merkitsevästi tietokoneen näyttöä ja istuin syliin hajareisin.
"No sitten..."

...ja sainkin... ;)

Lisää juhannusviikonlopusta tulossa lähipäivinä. Keep checking :p

Välihöpinöitä

Kirjoittajan omanlaisensa blocki taas ilmennyt, nimenomaan tällä puolella. Uuteen blogiin jotenkin helpompi kirjoittaa, kun saa kirjoittaa tavallaan kylmästi ja sen suuremmitta tunteitta, - ihanan vapauttavaa muuten jotenkin - tällä puolella tunteet väistämättä vaikuttavat kirjoittamiseenkin.

Mutta kuulumisia muuten. Uusi kakkostyö puhelimen ääressä vie tosiaan oman aikansa ja energiansa tässä päätyön ohella, viimeiset pari viikkoa olleet aika väsyneitä taas vaihteeksi. Onneksi Mikon suunnalta ei kummemmin mielenhäirintätilanteita ole tullut enkä ole itsekään niitä itselleni aiheuttanut. Juhannuksena pitäisi mennä hänen luokseen sitten, pikkuinenkin paikalla, joten rauhallinen juhannusviikonloppu tulee olemaan :)

Heh, päätyössäni, asiakaspalvelussa, eräs vakioasiakas kysyi minulta tällä viikolla, että eikö fritsumies olekaan käynyt viime aikoina... Vapun jälkeen kun kaulallani oli hemaiseva puremajälki, joka kyllä muutaman asiakkaan toimesta huomattiin. Naureskelin hänelle, että ensi viikonloppuna taas saa...

Ensi viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä päivystän puhelimen ääressä jälleen ja perjantaina sitten päivällä lähden ajalemaan Mikon luo, sunnuntaina takaisin. Saa nähdä, miten ajatukseni onnistuu - pystynkö yöllä leipomaan ja huohottamaan puhelimeen samaan aikaan. Pervoja pullia, kuten ystäväni totesi ajatuksestani...

Kuuluillaan taas ja kirjoitellaan. Kun saan erään aiheen muodostettua blogitekstiksi asti, niin se päätyy luonnollisestikin tänne.

Elellään ihmisiksi.

Tapailemisen iloja ja suruja

Viime viikko oli yhtä... no, helvettiä on varmaan kaikista kuvaavin sana. Jahkailen, jahkailen, jahkailen, kääntelen asioita mielessäni mukamas uuteen järjestykseen ja teen johtopäätöksiä perustuen olettamuksiin. Riudutan itseäni pohtiessani synkimpiä vaihtoehtoja, miten tässä tapailemisessa Mikon kanssa voi käydä ja unohdan mahdolliset positiiviset puolet kokonaan. Olen itkenyt viime viikon aikana aivan liian monta kertaa, aivan liian pitkiä pätkiä. Olen uupunut ja väsynyt nyt, vaikka viikonloppuna ratkesi pari asiaa ja sääntöä suhteeseemme liittyen. Mikäs se hieno sana tälle on, posttraumaattinen stressi? Oli mikä hyvänsä - väsyttää.

Nyt kun mietin viime viikon pohdintamyrskyjä ja vuoristorataa, niin olen toisaalta oppinut pari uuttakin asiaa itsestäni, mutta varsinaista selvyyttä omista haluista, toiveista ja odotuksista ei vieläkään ole tullut.

Yritän ajatella järjellä - joidenkin pitkäaikaisten parien alkutarinoita joskus kyseltyäni olen kuullut senkin, että jotkut ovat tapailleet monta kuukautta ennen varsinaista seurustelua.
...Minä olen repimässä hiuksia päästäni ja olemme tapailleet Mikon kanssa vasta kuukauden...
Note #1 - olen siis tosiaan nopealiikkeinen ja kärsimätön tapaus mitä tulee ihmissuhteisiin. Kaikki-mulle-heti-nyt-ja-v*ttu-vähän-äkkiä -tyyliin.
[Tähän ihan välivitsinä - olen todennut parille kaverilleni, että on todella hyvä, etten asu Amerikassa ja lähellä Las Vegasia; olisin tähän ikään mennessä ollut jo ainakin kahdesti naimisissa...]
Note #2 - pitäisikö siis opetella lisää kärsivällisyyttä (jota oleminen ja tapaileminen Mikon kanssa väkisinkin opettaisi, hänen eräänlaisella hasta mañana -asenteellaan) vai pitäisikö etsiä joku, joka sietäisi kärsimättömyyttäni ja osaisi elää sellaisen kanssa?
Note #3 - muista, että vain muutos on pysyvää. Olisiko minunkin siis aika alkaa hieman muuttaa kärsivällisyysastettani tässä asiassa?

Mitä sitten tunne sanoo?
Sepä vasta onkin vaikeatulkintainen juttu. Mitä tosiaan tunnen?
* Faktaa on se, että tunnen mustasukkaisuutta. Faktaa sekin, etten ole sellaista tuntenut kenenkään kanssa aiemmin - pitäisikö sen kertoa minulle jotain?
[Mustasukkaisuus ilmenee, kun luen hänen muille kirjoittamiaan kommenttejaan siltä sivustolta, jonka kautta olemme törmänneet (tällä hetkellä siis mielestäni kyseessä täysin typerä ominaisuus sillä sivustolla, miksi täytyy nähdä ystäviensä kommentit... mur.) ja kommenteista monet väistämättä ovat flirttailevia. En halua hänelle kimpaantua asiasta kuitenkaan, koska olen itsekin samanlainen flirttailija. Mutta voisin sietää ne -kenties- paremmin, jos tietäisin tässä jutussa olevan jotain vakautta ja uskollisuutta.]
* Haaveilen arjen viettämisestä hänen kanssaan. Ajatukseni on siis kiitänyt jo jonnekin puolen vuoden-vuoden päähän, kun oikeasti voisi (ehkä?) olla toisen lähellä enemmän.
Nopea ajatuksenjuoksuni on aina ollut rasite suhteita kehitellessä. Siinä missä minä jo näen toisen puoliskon istumassa keinutuolissa kanssani harmaantuneena ja mahdolliset lapsenlapset jalkojenjuuressa pyörimässä, ei toinen ole välttämättä vielä miettinyt edes niin pitkälle, että hankkisimme omia lapsia - tähän täytyy kyllä todeta, etten minäkään omia lapsia ajattele, ne vaan jotenkin kuuluvat kuvaan mukaan tuota keinutuoli-kuvajaista miettiessä.

Mitä Mikko sitten sanoo?
Kun lopulta hänelle sain pohdintojani avauduttua ja tehtyä selvitystä - tämä siis vasta ensimmäisen kerran torstai-iltana, kun sain avauduttua edes jonkin verran; sitä ennen hänen sunnuntain lähdöstään lähtien lievää ahdistusta, miettimistä ja itkeskelyä, kun vielä haistoin hänet asunnossani - hän kertoi minulle, että hän suosii ennemmin tapailua kuin suoraa vakinaistumista seurusteluksi. Vähemmän suunnittelua, vähemmän selvitysvelvollisuutta.
Minua oli koko viikon vaivannut hänen sunnuntainen toteamuksensa muiden tapailemisesta samaan aikaan - "tällä hetkellä ei, ei riittäisi energia moneen naiseen yhtä aikaa." Penäsin häneltä, että miten sitten on uskollisuuden laita tässä tapailussa. Eli jos johonkuhun toiseen tarjoutuu mahdollisuus seksin osalta, niin kieltäytyisikö hän vedoten siihen, että tapailee. Vastauksena sain, että tilanteen ja omantunnon mukaan. Juttu jäi kesken torstai-illan osalta, koska molemmilla tuli nukkumaanmeno vastaan - minä kun alan eniten pohtia ja kirjoitella aina myöhään iltaisin. Minä menin nukkumaan ahdistuneena, itkuisena ja varmana siitä, että koko juttu taitaa jäädä tähän.

Koko perjantain mentyä töissä pinna kireällä, kyrpä otsassa ja fyysisesti ahdistaen - hetkittäisten prakaamistuntemusten kera - ja nettiyhteyden vielä kotona kenkkuillessa, sain lopulta illalla sanaisen arkkuni auki mesessä Mikolle jutellessa. Ja mikä toisaalta hälyttävintä, täysin ilman kyyneleitä - kun suuret tunteet on kyseessä, niin minähän itken (kuten olen kertonut täällä), mutta nyt silmäni olivat kuivat ja kirjoitin päättäväisesti omat ehtoni. Sanoin, että minulle tapailemisemme oli alusta lähtien ollut niin, että muihin ei koskettaisi ja ottaisin sen huonona kohteluna itseäni kohtaan, jos mitään lupausta uskollisuudesta ei tulisi. Jätin hänet miettimään sanojani päiväksi - nukkumaanmenoaika iski taas vastaan - ja lauantaipäivä meni töissä ja vapaa-ajalla ilman sen suurempaa mietintää ja ahdistusta, lopultakin.

Illalla sitten juttelimme jälleen mesessä aiheesta. Saimme selvitettyä keskenämme pelisäännöt tälle tapailulle - Mikko kun kertoi lopulta hieman tuohtuessaan oman näkökantansa ihan pätevine perusteluineenkin; jopa niin, että käsitin asian ja aloin nähdä muuallekin kuin oman mieleni peikkoluolaan. (Edistymistä siis havaittavissa?)

Tilanne on siis tällä hetkellä se, että jatkamme edelleen tapailuamme. Uskollisuus on molemmin puolin sitten omantunnon ja tilanteen mukaan. Ei hänkään ollut varsinaisesti toisen tapailua samaan aikaan ajatellut ennen kuin olin asiaa häneltä kysynyt ja hän vastasi vain rehellisesti, että se on tosiaan tilanteen mukaan - hän kun ei kehitä oletustilanteita mielessään kuten minä tekisin ja miettisin, miten toimia. Siinä vaiheessa, jos tämä kehittyy seurusteluksi, on säännötkin sitten erilaiset.

Lauantai-illan keskustelun jälkeen mieleni on ollut omituisen tyyni. Eilen totesin rakkaalle ystävälleni hänen kysellessä mielentilaani kerrottuani hänelle noista säännöistä, että toisaalta tämä on sopiva ratkaisu molemmille puolilleni:
a) sinkkuminäni on tyytyväinen, etten ole kokonaan sidottu. En suoranaisesti hakeudu sellaiseen tilanteeseen, että mahdollisuus toiseen ihmiseen tulisi, mutta jos tällainen tilanne tulee vastaan, niin - omantunnon mukaan.
b) se puoli minussa, joka haluaa käpertyä yhden ja saman ihmisen kainaloon rauhoittuu myös kummasti - vaikka kesä menisi miten reissatessa, niin yksi on ja pysyy kuitenkin vierellä ja ajatuksissa.

Ehkä tämä tästä vielä joku päivä siis. Siihen mennessä pidän silmäni auki ja omatuntoni puhtaana, kärsin satunnaisista mustasukkaisuuden poltteluista ja totean niiden päälle, että ainakin sydämeni on toiminnassa - ja odotan aina yhtä suurella innolla seuraavia tapaamisiani Mikon kanssa.