Olen tässä miettinyt menneitä suhteita ja miten olen itse niissä käyttäytynyt. Ajattelin nyt purkaa näitä pohdintoja tänne - tämä on siis melkoisen pitkä teksti, mutta haluan mieluummin laittaa sen kokonaisuudessaan yhdessä osassa kuin pätkissä.
Herra nro yksi - Olin lääpälläni, täysin ihastunut ja rakastunutkin, täytyy myöntää, oi sitä 18-vuotiaan ensirakkauden huumaa. Kun tutustuimme netin kautta, hänellä oli tyttöystävä, jonka kanssa hänellä oli kohtalaista on-offailua sen kesän aikana, jolloin me sitten kohtasimme. Ja niin, me kohtasimme siis tällaisen off-kauden ollessa käsillä... Välimatkastamme johtuen tapasimme vain sen yhden kerran, mutta minä aina nopeana ajattelijana ja haaveilijana olin jo miettinyt tulevan syksyn ja talven koulujen lomat ja viikonloput, mitenkä ne voitaisiin järjestää. Tosin se oli sitten turhaa ajattelua - alle kaksi viikkoa kohtaamisestamme juttelimme mesessä; hänen ehdotuksestaan jatkoimme ystävinä. Täysin rehellisesti sanottuna: olisin halunnut takertua siihen ajatukseen, että minulla on nyt joku poikaystävän tapainen olemassa. Miten niin huono itsetunto?
Herra nro kaksi - Ainoa, jonka kanssa ollut seurustelusuhteessa, sen huikeat kolme kuukautta. Ainoa, jolle sanonut sanat 'mä rakastan sua'; ainoa, jolta saanut kuulla samat sanat myös takaisin. Hänellä oli ja on edelleen vakava masennus ja suoranaisia alkoholismin piirteitäkin. Minä taas hyvin hoivaavana ja empaattisena ihmisenä... noh, halusin ilmeisesti sitten tosiaan hoivata, olla tärkeä toiselle, kun hän sitä tarvitsi. Tutustuttuamme juttelimme melko paljon mesessä ja sain jo käsityksen, mistä aiheista hän kenties saattaa ottaa nokkiinsa ja kuohahtaa - näin ollen suoranaisesti pidättelin itseäni. En käyttäytynyt samalla tavalla kuin normaalisti: en heittänyt sellaisia piruilevia, sarkastisia ja lämmöllä naljailevia kommentteja takaisin kuin heittelen kuta kuinkin kaikille muille. Vältin kaikenlaisia ristiriitatilanteita, myötäilin. Lisätään tähän vielä masennuksen johdosta tullut eristäytyminen, jota hän harrasti muutamaan otteeseen kadoten puhelimen tavoittamattomiin pariksikin viikoksi ja minä mietin toiselta puolen Suomea, missä kunnossa hän mahtaa olla ynnä muuta mukavaa, joten tämän johdosta aloin itsekin miettiä koko seurustelun järkevyyttä. Ja sitä, että rakastinko itse miestä vai ajatusta, että joku haluaa minutkin... Kyllä, edelleen huono itsetunto, tässä kohtaa on toisaalta vieläkin parantamisen varaa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Yritin järjestää hänet tulemaan myös minun luokseni - silloin kun asuin vielä vanhempieni luona siis. Kun mietin tätä tilannetta, että hän tulisi perheeni eteen, mietin myös, minkälaista oma käyttäytymiseni olisi ollut. Olisin pysynyt hänen lähellään koko ajan, kokenut kuin häntä tarvitsisi jotenkin puolustaa - hänen kärkkäitä mielipiteitään, olemustaan, mitä tahansa. En oikein itsekään vielä tiedä, mitä tarkalleen ottaen olisin hänessä halunnut puolustella. Vai oliko se ajatuksena sitten vain jonkinlaista omien tunteiden puolustamista, vaikka järki jo vihjailikin, että kannattaako sitä jatkaa?
Äidyn taas irralliseksi pohdinnoissani, palataanpa ruotuun...
Toki - olihan suhteen aikana kauniita ja herkkiä hetkiä, joita olen viime viikkoina muistellut lämmöllä. Mutta takaisin en enää menisi: en kestäisi jatkuvaa huolehtimista ja murehtimista, yhteyden täysinäistä katkeamista. Enkä halua kadottaa ja pidätellä itseäni. Niin kuin fiksut toteavat - itseäänkin tulee rakastaa.
Herrat nro 3 ja nro 4 - No, nämä molemmat jäivät yhden illan jutuiksi. En siis pahemmin pidätellyt, voisi kai sanoa... ;) Kolmosen kanssa yritin viritellä eräänlaista seksisuhdettakin, mutta se jäi. Neloseen otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin kuulumisia - olin silloin hänet kohdatessani suhteellisen herkällä tuulella, että 'tässä voisi olla sitä jotain' (=hyvä seksi sekottaa pään), joten halusin hieman selvittää, mitkä hänen fiiliksensä olivat. Hän sanoi kohteliaasti kiitos ei, joten emme ole jutelleet sen jälkeen. Näistä kahdesta siis hyvät muistot ainakin jos ei muuta :)
Herra nro 5 - Silkkaa seksiä ja panetuksen hoitamista. Koska kyseessä ei muuta ollut, käyttäydyin kuin eräänlainen femme fatale, itsetietoisena ja kevytmielisenä. Tosin myöhemmin koin itseni hieman käytetyksi.
Herra nro 6 - Varattu mies. Olen tosiaan aina ihastunut nopeasti, niin häneenkin. Tapasimme chatissa ja juttelimme vilkkaasti ja koin jonkinlaista yhteyttä ja samanhenkisyyttä. Vasta mesessä pari tuntia juteltuamme tulin kysyneeksi hänen siviilisäätyään. Ja fiilikseni laski pakkasen puolelle, kun hän kertoi rehellisesti olevansa varattu. Varmaan puolentoista kuukauden ajan torjuin hänen ehdottelunsa yhteisistä hetkistä, koska mielestäni se oli moraalisesti väärin. Mutta sitten herra vitosen kanssa jokin päässäni ja ajatuksissani naksahti ja mietin, että hei, miksikäs ei. Kerran sitä vaan eletään, hän kiinnostaa minua, minä häntä, joten miksi en kokeilisi? Vihjasin hänelle muuttuneesta käsityksestäni ja tästä vajaa kuukausi oli ensimmäinen kohtaamisemme, josta olen tännekin kirjoittanut. Sen jälkeen on ollut pari muuta kertaa myös, joista en ole täällä vielä erityisemmin maininnut.
Ja kyllä - eräänlainen yhteys meillä tosiaan on, olemme nykyään ystävystyneet ja puhumme toisillemme asioista, joista ei muille pysty aina edes kertomaan. Tapaamisiamme on värittänyt - akrobaattistenkin seksikokemusten ohella - huikeat määrät keskustelua ja pohdintoja. Emme ole tavanneet nyt moneen kuukauteen, mutta pidämme säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä eri virtuaaliteitä pitkin sekä puhelimitse.
Ja käyttäytymisestäni hänen kanssaan ei kai voi muuta todeta, kuin erittäin luontevaa. Hänelle voin heittää mitä mieleeni pälkähtää ja hän tekee samoin.
Herra nro 7 - Olen edelleen tämän herran kanssa tiiviisti yhteydessä lähestulkoon päivittäin. Meillä kyllä synkkasi siinä mielessä, että täydensimme toistemme lauseita loppuun ja totesimme monesti "hei, mun piti sanoa just toi!" Mutta siitä ei sitten sen enempiä syntynyt. Hän totesi itse asiassa tänään mesessä jutellessamme, että ehkä hän oli vielä turhan kiinni eksässä silloin kun minun kanssani tapaili. Mutta minähän sanoin silloin kiitos ei, joten ei kai siinä mitään. Vastasin hänelle, että sen eksässä kiinni olemisen aistikin hänen puheistaan, joten senkin takia kai jarruttelin, eikä kipinää syntynyt - mutta sitä kipinän syttymistä en edes odota hänen kanssaan tapahtuvan, meidän on parempi näin kavereina.
Mietin kyllä silloinkin, että mitä jos hän tulisi perheeni nähtäväksi, miten itse käyttäytyisin silloin. Totesin, että olisin pingottanut jälleen, kokenut halua puolustella jostain syystä, toimia puskurina. Hän tuli kyllä toimeen veljieni kanssa, jotka näki luonani käydessään, mutta muuta perhettä hän ei päässyt kokemaan. Silloin kun hän oli täällä käymässä ja vietimme aikaa keskenämme, olimme enemmänkin kuin nahistelevat kaverukset kuin mitään suurempaa. Kai se sitten kypsytti sen päätöksen, joka johti silloiseen sunnuntaiaamun keskusteluumme.
Herra nro 8 eli Mikko - Viimeisen parin viikon aikana näitä suhteitani pohtiessani olen tosissani miettinyt, että mitä helvettiä oikein näinkään tässä ihmisessä? Kysyin tätä itse asiassa herralta kuusi, joka oli tätä samaista asiaa minulle ihmetellyt jo alkukesästä kuunnellessaan tarinointiani, miten Mikon kanssa oli mennyt milloinkin. Totesimme, että kaipa sitä täytyy polultaan eksyä löytääkseen uusia teitä ja soitakin.
Mutta niin, Mikko - hän osasi tehdä ja sanoa oikeat asiat kipinän kaipuuseeni viime syksynä. Sekoitin kuuman kipinän sängyn puolelta siihen, että homma voisi toimia muutenkin. Tuhoon tuomittu ajatus, hyvä seksi ei takaa hyvää suhdetta. Pitää siis täysin paikkansa, kuten tuli todistettua Mikon kanssa sitten tänä keväänä ja alkukesänä. Mikko sai ja saa minut herkästi ärsyyntymään kommentoidessaan toisten tai minun tekemisiä, erityisesti kun hän tekee sen siihen tyyliin kuin ei itse sortuisi ikinä mihinkään virheisiin. Tästä syystä huomasin jälleen pidätteleväni itseäni - en haastanut riitaa tai väitellyt joistain asioista vaikka mieleni olisi tehnyt, en kommentoinut aina niin kuin olisin halunnut.
Mielenrauhani oli kateissa parisen kuukautta. Ei kovin mukava ajanjakso siinä mielessä. Myöskin mahdolliset haaveeni kuolivat sitä myötä, kun Mikko ei suostunut asioita ja suhdettamme miettimään sen pidemmälle.
Palaan taas tähän ajatukseen, mitä sitten, jos olisin saanut Mikon perheeni eteen. Hän näki kolme sisarustani, jokaisen eri aikaan. Pingotin jokaisen sisaruksen läsnäollessa, koska tilanteet eivät tuntuneet... luontevilta. Koin halua olla puskurina heidän välillään jatkuvasti ja tällaisena toiminkin. Mainittakoon, että kaikki Mikon nähneet sisarukseni totesivat, ettei hän ollut minun juttuni eivätkä he pitäneet hänestä.
Herra nro 9 eli Pitkätukka - No, tämä nyt ei vaadi sen erityisempää selittelyä. Ainoa tähän astisista herroistani, jonka olen tavannut alunperin muualta kuin internetin kautta. Laivareissun kevytmielinen yhden illan juttu, käyttäydyin sinä iltana kuin haluaisin saada ja sainkin. Joten ainakin toimintani oli johdonmukaista ;D
Herra nro 10 eli Harri - Olin tyyni, rauhallinen, onnellinenkin suorastaan. Harri sai haaveiluintonikin heräämään pitkän ajan jälkeen, meillä oli melkoisen lennokas suunnitelma, mitä muutaman vuoden päästä olisi mahdollista lähteä toteuttamaan. Olin Harrin seurassa hyvin... noh, normaali itseni. Piruilin tavalliseen tyyliini, kinasin asioista jos katsoin sen tarpeelliseksi, autoin, huolehdin ja hemmottelin tarpeen vaatiessa. En siis pidätellyt itseäni.
Koska härnäsin Harria perheelleni esittelemisestä niin ajattelin väkisinkin, miten se tilanne toteutuisi. Ja kas kummaa - en kokenut mietinnöissäni tarvetta puolustella tai puskuroida. Harrin huumorintajulla ja keskustelutaidoilla hän olisi pärjännyt erinomaisesti perheeni keskuudessa. Ja se itsessään on jo huikea plussa.
Tällä hetkellä fiilikseni Harrin suhteen on melko neutraali - toki pieni osa minussa pitää edelleen toiveikkuutta yllä, että sitten myöhemmin tämä voi vielä onnistua, mutta tällä hetkellä siihen ei olisi edellytyksiä. Miksi vain pieni osa: 'poissa silmistä, poissa mielestä' toimii aika hyvin. En ole Harrin kanssa jutellut kuin mesessä pariin otteeseen, välttäen kysymästä hänen ajatuksiaan tästä tilanteestamme. Ehkä silloin sitten keskustelen asiasta hänen kanssaan, kun palautan hänen kirjansa pois lainasta. Silmätysten tavallaan helpompi ottaa puheeksikin koko aihe. Ehkä.
***
Omituista itse asiassa havaita tässä kohtaa, miten paljon annan perheeni mielipiteelle painoarvoa. Ilmeisesti omaan asuntoon muuttaminen reilu vuosi sitten on tuonut kokonaisuudessaan minua läheisemmäksi heidän kanssaan - ennen muuttoani nimittäin olisin halunnut häipyä niin kauas kuin vain mahdollista. Hassua. Niin se vaan ihminen muuttuu.
Onnittelut, että jaksoitte räpiköidä loppuun asti tämän tekstin kanssa. Halusinpa taas palastella itseni osiin ja kirjoittaa sen vielä ylös. Jos sitä tästä siirtyisi nukkumaan, kun puhelinvuorokin kohta loppuu.
Ai juu. Seuraava herra on omalla tavallaan kyllä kiikarissa. Hän tosin tulee asettumaan kevyemmän tason versioksi, ei mitään vakavaa viritystä hänen kanssaan. Mutta tästä lisää sitten myöhemmin, kun sen aika tulee.
9 kommenttia:
Voi joutua suutelemaan monta sammakkoa ennen kuin löytää prinssin. Tai jotain...
Olen sinua yli kymmenen vuotta vanhempi, joten olemme tottuneet erilaiseen tapaan kommunikoida. Tuntuu aika nykyaikaiselta, että yhtä lukuunottamatta olet tutustunut miehiisi netin kautta! (Itse en ole tutustunut yhteenkään mieheen virtuaalisesti.)
Kerroit olleesi puskurina ja hävenneesi jonkun / joidenkin tapaa käyttäytyä tai heidän ulkoista olemustaan. Sellaisesta ei sitten mitään olisi voinut tullakaan - jos ei hyväksy ihmistä sellaisena kuin tämä on, ei ole olemassa pohjaa yhteiselolle.
Tiina
Mielestäni listasi kuulostaa aika normaalilta parikymppisen naisen mieskokemuksilta, vaikka pitkät suhteet puuttuvatkin. Harri oli varmaan ihan kunnollinen kaveri, mutta tuskin hänkään oli sulle se oikea, koska olette aika hyvin molemmat päässeet eteenpäin ja pärjäät ilman häntä. Edelleen annan saman neuvon tulevien miesten kanssa kuin aiemminkin: jos mies ei tee kiinnostustaan sinuun itse täysin selväksi ja jos hän ei sinuun halua sitoutua niin unohda koko juttu.:) Paljolta harmilta välttyy kun tämän muistaa.
Mukava, jäsennelty ja varsin seikkaperäinen kertomus mies maailmastasi, Mou Rire, eikä todellakaan haittaa, että pitkät suhteet puuttuu niin kuin joku besserwisser niistä taas nakuttaa. Kukin tekee omalla tavallaan ja tyylillään, niin kuin itselleen parhaiten sopii. Ei näitä asioita Demi:n ja Cosmopolitan -lehden ohjeiden mukaan tehdä, vaikka joku tuntuu niin luulevan.
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja kohti uusia kokemuksia. Jotenkin sinut, Mou Rire, olen oppinut tässä tuntemaan ja tiedän että et lannistu ja anna periksi vaan menet kohti uusia haasteita ja kokemuksia :)
Periksi ei pidä antaa :D
Voi elämä. Olet sinä Jape aika jamppa kun edelleen jaksat vinoilla Roosalle vähän siellä ja täällä.
Tiina,
"Voi joutua suutelemaan monta sammakkoa ennen kuin löytää prinssin. Tai jotain..."
Heh, näinpä. :)
"Tuntuu aika nykyaikaiselta, että yhtä lukuunottamatta olet tutustunut miehiisi netin kautta!"
No siis. Loppupeleissä olen aika kotihiiri, minun ei tule lähdettyä tuosta noin vaan yöelämään katsomaan tarjontaa ja meininkiä - hyvin vajavainen rahatilanne auttaa kyllä asiassa myös aika tavalla, olen sentään raha-asioissani pikkuisen pihi ;) - ja nuorempana asuin sen verran syrjässä, että netin kautta tuli enempi vain juteltua ja pidettyä yhteyttä ulkomaailmaan. Sama jatkunut nykyäänkin, joten ihan luonnollista siinä mielessä, että netin kautta törmännyt enempi näihin.
"jos ei hyväksy ihmistä sellaisena kuin tämä on, ei ole olemassa pohjaa yhteiselolle."
Jep. Kantapään kautta sekin täytyy oppia, ettei siedä ihan kaikkia piirteitä toisessa, jos ne kerran tökkii vastaan jo alusta lähtien.
Roosa,
"koska olette aika hyvin molemmat päässeet eteenpäin ja pärjäät ilman häntä."
Toi nyt särähtää vähän korvaan, vaikken osaa eritellä että minkä takia. Lähinnä tuo, että pärjään ilman häntä - totta kai pärjään, pärjäsin ennenkin. Enhän mä nyt ole riippuvainen siitä, että mulla olisi joku vierellä, se olisi vain hieno lisä.
En usko, että tarkotit sitä noin, mutta jotenkin sain sen käsityksen.
"Paljolta harmilta välttyy kun tämän muistaa."
Näinhän se toki on. Toki mitä tekee ujot miehet, jos eivät uskalla kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan niin helposti minulle? En haluaisi kuitenkaan näitäkään tapauksia heittää syrjään vain siksi, ettei puheita kuulu...
Jape,
"Mukava, jäsennelty ja varsin seikkaperäinen kertomus mies maailmastasi."
Kiitos kiitos, kehuja tekstistä kiva saada myös välillä :)
"Ei näitä asioita Demi:n ja Cosmopolitan -lehden ohjeiden mukaan tehdä, vaikka joku tuntuu niin luulevan."
Itse asiassa Cosmossa ollut joskus ihan hyviäkin juttuja nimenomaan eron jälkeisistä kokemuksista (tyyliin mitä ei ainakaan pitäisi tehdä ja mitä pitäisi itselleen sallia) ja joskus luin jutun, mistä tunnistaa pelimiehen. Ei kun se taisikin olla Mtv3:n Helmessä, mutta kuitenkin. Silloin tapailin vielä Mikon kanssa ja totesin, että ainoastaan kolme kohtaa siitä n. 18 kohdasta EI pätenyt. Ei ollut kovin mieltäylentävää... :p
"Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja kohti uusia kokemuksia. Jotenkin sinut, Mou Rire, olen oppinut tässä tuntemaan ja tiedän että et lannistu ja anna periksi vaan menet kohti uusia haasteita ja kokemuksia :)"
Heh, tuosta tuli mieleen se hetki, kun erosin herrasta numero kaksi ja menin kotiini suremaan tätä äitini helmoihin. Äidin kommentti jo ensimmäisenä päivänä eron jälkeen:
"Ei muuta kuin uudet verkot vesille."
Joten eipähän tässä lannistuta kuin vain hetkellisesti. Pää pystyssä ja kylmänä vaikka betoniseinän läpi, katu-uskottavien arpien saattelemana :P
Jos on rakastunut ja suhteessa ja tulee ero tai muuten on aivan älyttömän kiintynyt toiseen niin ihminen saattaa masentua ihan älyttömästi, eikä jaksa tehdä mitään ja vain itkee ja suree eroa. Ja voi tulla juuri tunteita, ettei pysty elämään ilman toista tai ettei kestä elämäänsä enää. Että siinä mielessä olet päässyt hyvin eteenpäin.
Uskon muuten, että ujotkin miehet ottavat kyllä naiseen kontaktia jos ovat tarpeeksi kiinnostuneita.:) Tänä tekstiviestien ja muiden sähköisten viestimien aikana se on melko helppoa.
Roosa,
Aiemmasta kommentistasi vielä:
"Mielestäni listasi kuulostaa aika normaalilta parikymppisen naisen mieskokemuksilta, vaikka pitkät suhteet puuttuvatkin. "
Ja tämä lista sisältää tosiaan vain ne, joidenka kanssa päätynyt sänkyyn/autoon/sohvalle asti, sisäkkäin siis. Voisihan sitä tässä pohtia ja koittaa muistella vielä ihastukset muutenkin uuteen postaukseen ja miksei ne sitten ole edenneet pidemmälle.
"niin ihminen saattaa masentua ihan älyttömästi, eikä jaksa tehdä mitään ja vain itkee ja suree eroa. Ja voi tulla juuri tunteita, ettei pysty elämään ilman toista tai ettei kestä elämäänsä enää. Että siinä mielessä olet päässyt hyvin eteenpäin."
Mulla oli se ensimmäinen viikko tuota masentuneisuutta omalla tavallaan. Kuten kirjoitin edellisessä postauksessa, niin outoa minulta, etten ole nauranut aidosti millekään koko viikkona ja itkin lähes joka päivä. Aikanaan herra 2:n kanssa myös sama juttu, silloin taisi myös mennä viikko surressa ja itkeskellessä.
Mitä masentuneisuuteen muuten tulee - en ole niin herkkää tyyppiä, että jäisin sängyn pohjalle makaamaan surressani, etenkään jos on päivittäisiä asioita ja töitä hoidettavana. Illat olivat minulle pahimpia, etenkin kun piti käydä yksin nukkumaan eikä vieressä ollut enää Harrin tyynyä ja peittoa.
Ja koska lähipiirissäni on ollut eriasteisista masennuksista kärsiviä melkoisen useita, niin olen saanut todeta, etten saa siitä sairaudesta otetta, en käsitä sitä kokonaisuudessaan. Lähinnä siksi en osaa sitä kokonaan käsittää, koska itse en ole niin herkkää tyyppiä, että masennukseen kovin helpolla vajoaisin.
En nyt tiedä, selitinkö kovin hyvin tuota, mutta mutta... yritystä oli ainakin :P
"Uskon muuten, että ujotkin miehet ottavat kyllä naiseen kontaktia jos ovat tarpeeksi kiinnostuneita.:) "
Nojuu, kunhan heitin ;D Yksi ihastus itse asiassa ollut hyvinkin ujo tapaus, mutta se jäi omalle tielleen sitten. Siitä tosiaan sitten jossain seuraavassa postauksessa. Nyt näitä jutun aiheita kun tuntuu mielessä kehittyvän! :)
Lähetä kommentti