torstai 15. lokakuuta 2009

Sutinaa Kaapissa

Viikonlopun irtiottoni onnistui, mutta palataan siihen toisessa merkinnässä myöhemmin sitten.

Torstai-iltana sain jo omalta osaltani hieman irrottautumista, kun Kaappi tuli käymään pitkästä aikaa; olin luvannut edellisviikolla tehdä omenapiirakkaa kahvin kanssa tarjottavaksi. Puhelinvuoroani oli vielä vähän aikaa jäljellä hänen täällä ollessaan, joten hän sai siitäkin kuunnella oman osansa. Ja kuulla osansa sivusta minulta ammattimaisemmin ottein, joskus keväällä yritimme kyllä puhelinseksiä ihan 'aidosti' mutta olin silloin siinä hommassa vielä paljon paljon arempi...

Joimme kahvit, nautimme piirakkaa ja juttelimme, nauroimme keskenämme. Olimme jälleen sohvalla, kuten niin monta kertaa aiemminkin, kun hän on luonani käynyt. Erinäisten keskustelujen ja taivutteluidenkin jälkeen päädyin jälleen makaamaan selälleni sohvalle, pää hänen sylissään.
Ja jos voisin jostakin ihmisestä irrottaa jonkun osan käyttööni, niin hyödyntäisin varmaan Kaapin kädet - suuret, lämpimät kourat, jotka silittelevät ja paijailevat kaikessa rauhassa.

Odotin tuttavaani käymään tuomassa erään asian illan aikana, joten emme edenneet sohvalta pidemmälle. Mutta kun tuttava oli käynyt, jäimme Kaapin kanssa kahden, joten juttu hieman karkasi käsistä...
Totesin Kaapille pienen ajan hellittelyjen jälkeen, että muuten kyllä, mutta tänä iltana enää ei lähempää tuttavuutta. Olin kuitenkin melkoisen väsynyt päivästäni ja koko viikosta, joten uni olisi tullut tarpeeseen, enkä kokenut voivani 'antaa parastani' sillä hetkellä. Hän totesi, että kuitenkin jotain pientä vastapalvelusta olisi kiva saada, koska aiemmilla kerroilla en ole tehnyt hänelle vastavuoroisuuden nimissä mitään, vaikka hän onkin pitänyt minua hyvänä.
Hymähdin hänelle, koska hän heitti tuon puoliksi tosissaankin. Kuljeskelin olohuoneessa Kaapin istuessa vielä sohvalla, koomisen viattomalta näyttäen. Katsoin häntä hetken aikaa ja kuljin hänen ohitseen makuuhuoneeseen, toteamalla vain ohi mennessäni, että tuleeko hän mukanani.

Ja tulihan hän...

Noh. Sanotaanpahan vain, että virkistyin kuitenkin jonkin verran väsymyksestäni, ettei se vain pieneksi vastapalvelukseksi jäänyt... mutta aikamoista säätämistä touhu kieltämättä oli, koska pituuseroa meillä keskenämme on se noin 30 senttiä. Mutta helkkarin hauskaa meillä oli ja kyllä siinä valmistakin tuli... ;)

Nyt Kaappi on huomenna tulossa luokseni leffailtaa viettämään. Ehdotti hän tapaamista viime sunnuntaillekin, mutta kieltäydyin, koska en ollut kotosallakaan koko päivänä. Ja hieman häiritsi ajatus, että Kaappi olisi tullut käymään heti sunnuntaina kun lauantaina olin ollut toisen herran luona...

Homma on siis täysin kevytluontoista Kaapin kanssa - keskustelimme aiheesta, että ei mitään vakavampaa, vain tapailua, missä muutkin on sallittuja.

Just for fun.

2 kommenttia:

Jape kirjoitti...

Kiva, että olet taas piristynyt, Mou Rire :)

Mutta onkos sinulla nyt kaksi miestä siinä kierroksessa, vai keneen tuo "kun lauantaina olin ollut toisen herran luona..." viittaa?

Hmmm... vai onko minulta nyt jäänyt joku aikaisempi kirjoituksesi väliin ja olen pudonnut kärryiltä :D

Mou Rire kirjoitti...

Jape,

"Kiva, että olet taas piristynyt"

Yeah \o/

"Mutta onkos sinulla nyt kaksi miestä siinä kierroksessa, vai keneen tuo "kun lauantaina olin ollut toisen herran luona..." viittaa?"

Tavallaan kyllä, vaikkakin tämä lauantainen herra oli vanha tuttu, jonka kanssa jutusta ei näitä satunnaisia tapaamisia enempää tule. Monen monen kuukauden jälkeen onnistuttiin jälleen näkemään, joten tavallaan hänhän on jo pitkään ollut minulla kierroksessa :P
Seuraavaan merkintään availen tätä herraa sitten enempi, kohtaamistamme/kohtaamisiamme muistellen :p