tiistai 1. joulukuuta 2009

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki,

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi kirjoitin, mutta nyt halusinkin lähinnä kiittää sinua. En tiedä kuulitko sinä vai joku muu hyvä haltija aikanaan ajatukseni siitä, minkälainen mahdollisen tulevan mieheni pitäisi olla, niin ulkoisesti kuin sisältäkin. Muistathan, silloin kun olin varmaan kolmen-neljäntoista vanha ja mietin tällaisia hassuja asioita kuin että miehen täytyy olla minua pidempi, isompijalkainen ja paksumpiranteinen - oma isokokoisuuteni kun minua silloin häiritsi. Ja mieluusti tumma, pitkähiuksinen, minua vähän vanhempi. Että hän olisi kiltti, huomaavainen, vähän romantikkokin, huumorintajuinen, mutta osaisi sanoa vastaankin oman mielipiteensä, olisi vahva.

Tiedätkö, olin jo unohtanut tuon ulkoisen litanian kokonaan, mutta muistin sen katsellessani Isäntää ollessamme hänen luonaan ja jutellessamme hänen vanhempiensa kanssa. Katselin häntä ja totesin mielessäni, että 'voihan jehna, hänkö se onkin?'

Ajattelit sitten laittaa oikein parastasi tulemaan vai? Täyttäen nuo piirteet ja lisäten siihen vielä vähän lisää, etten edes voisi kieltäytyä?
Oli miten hyvänsä, kiitos tuhannesti siitä!

Yritän nyt pysyä siis kilttinä, että saan pitää hänet vielä tulevinakin jouluina ja muinakin juhlapyhinä :)

-Mou Rire

10 kommenttia:

Mags kirjoitti...

*tuo lahjapaperia* pistähän ukko pakettiin itselles täks ja tuleviks jouluiks, muutahan se ei ylleen tarvitse ;) niin tulee yhteisiä jouluja monta

Mou Rire kirjoitti...

Mags,

en suotta ala lahjapaperilla peitteleen, kääräsen vaan narut ympärille ;) helpompi avata ;D

Mags kirjoitti...

Elä laita umpisolmuun sitten :P

Mou Rire kirjoitti...

Mags,

Sitä täytyy varoa ;)

Jape kirjoitti...

Mukavan lämminhenkinen kirje, jossa varhaisen nuoruuden toiveet miehestä, siitä millainen hänen tulisi olla, on menettänyt merkityksensä vanhemmiten...
...ja sitten hän kuitenkin itseasiassa onkin siinä, edessä, yhtäkkiä :)

Iloista joulun ajan odotusta ja menestystä muutenkin kaikilla rintamilla :D

Mou Rire kirjoitti...

Jape,

Kiitos samoin, lämmintä joulun odotusta sinnekin :)

Ja mitä kirjeeseen tulee - sisäinen kirjoittaja tahtoo kokeilla välillä vähän uutta lähestymistapaa ja purkautumiskeinoa, ettei aina samalla linjalla ;)

Anonyymi kirjoitti...

No kai sä nyt vähän voisit kertoa siitä miehestä lisää ja suhteestanne ja miten teillä menee ja miten vietätte joulun, ettei koko blogi ihan nuupahda.

estelle kirjoitti...

Onko Roosalla jatkuvasti hiekkaa hiertämässä väärässä paikassa ja hernekeittopurkki nenässä, ei niin yhtään hienotunteisuutta saati sosiaalisia taitoja :D Blogi tuskin nuupahtaa siihen, jos yksi sosiaalipornohiiri lopettaa lukemisen, kun arvon bloggari ei hänen vuokseen nöyrry kirjoittamaan tarpeeksi usein. Pidä linjas Mou, kyllä täällä luetaan vaikka kerran vuoteenkin.


Just my 50 cents.

Mou Rire kirjoitti...

Roosa - paha tulla tänne kirjoittamaan mitään silloin kun Isäntä ollut täällä lähes koko viikon seurassa... ;) Ja tällä hetkellä niin yltiöhehkutusonnellisuusfiilis, että olisi aika siirappistakin tekstiä ellen hillitse itseäni.

Este - kiitos, pidän linjani ;D aika nasevasti sanottu kokonaisuudessaan tuo sun kommenttis ;D

Jape kirjoitti...

Minusta Roosa on aika nuupahtanut. Hänen kommenttinsa jatkaa samaa rataa kuin ennenkin ja hän jotenkin kummallisesti olettaa että muut ovat hänen palvelijoitaan ja kirjoittavat säännöllisesti hänen harlekiinin nälkäänsä uutta tietoa ja tapahtumaa.

Kerropa kuule Roosa sinä itsestäsi ja miehestäsi jotain, ethän vielä mitään ole kertonut, jooko? Miten teillä menee? Mitä teette jouluna? Ja miten tuo seksipuoli jne. sujuu? Saisimme sinustakin, Roosa, hiukan monipuolisempaa kuvaa. Kai sä voisit tämän tehdä?

Voisi olla hyvä, että perustat oman blogin, niin saisimme säännölisesti nauttua edesottamuksistasi. Minä seuraisin blogiasi ainakin ihan ekana... En pelleile! Usko pois.