Huurrutetaanpa lisää auton ikkunoita...

No hei, ei kaikki voi aina mennä niin sujuvasti. Kyllä niitä takapakkeja ja peruuntumisiakin on tullut. Yhden kerran olin juuri lähdössä ajamaan tapaamiseemme, kun sain tekstiviestin, että ei onnistukaan, häiriötekijöitä paikalla. Tulinpa sitten käyttäneeksi alibini ihan niin kuin olin uskotellut kotonanikin... Toisella kertaa, toisen miehen kanssa, tekniikka puuttui peliin - emme saaneet toisiimme yhteyttä sovittuna päivänä, kun olin maisemissa lähellä hänen kaupunkiaan. Siellä päin asuu eräs hyvä ystäväni, jonka luona olin virallisesti ja ihan oikeastikin käymässä. Olisin vain tehnyt pienen ylimääräisen lenkin sitten kotimatkallani - ja syyttänyt sitten myöhäistä kotiintuloaikaani ystävääni, jonka kanssa keskustelut venähtivät (that could happen!) Mutta tekniikan pettäessä tämä siis peruuntui. Ja voi luoja mikä turhautuminen siitä hyvästä... Sitä odotti saavansa eikä sitten saanutkaan. Jostain syystä kiukuttelin illalla perheenjäsenillenikin...

Mutta mikä pahinta, mikä häiritsee eniten sitä kilttiä tyttöä minussa: Olen tullut loukanneeksi erästä ihmistä, jota en olisi koskaan halunnut loukata.

Vaihdoimme mesekavereita ystäväni kanssa, vähän vaihtelua omiin vanhoihin kuvioihin. Hän antoi minulle erään tuttunsa, jonka kanssa hänellä oli ollut suunnitelmia läheisemmästä kohtaamisesta vuotta aiemmin. Nyt hänen mielestään herra oli todella raivostuttava tapaus ja halusi minunkin mielipiteeni, pidänkö häntä yhtä ärsyttävänä. Loistava alku uudelle tuttavuudelle, eikö?
Ystäväni seurusteli itse sillä hetkellä eikä hänellä niin ollen ollut kohtaamista ajatellen "käyttöä" herralle. Aloimme siis jutella herran kanssa, höpistiin aina välillä. Käsitin kyllä muutaman keskustelukerran jälkeen, mistä syystä ystäväni pitää häntä ärsyttävänä, mutta itse olen oppinut kuuntelemaan ja lukemaan vastaavia puheita ja osallistun yhtä suureen paskanjauhantaan luontevasti ja myöntelen sopivissa kohdissa.

Miten hänestä sitten tuli herra numero viisi?

Luin joskus mesen lokitiedostoa ja mietin, missä kohtaa se ehdotus tapahtui. Vihjailimme molemmat, että olisi kohtalainen panetus ja olisi mukava päästä se purkamaan rakentavalla tavalla. Minä tottuneena puhumaan moisia ehdotelmia heittelin ilmoille paikkoja ja tapoja, mutten kuvaillut vielä yksityiskohtia. No, jos miehellä on jo kohtalainen panetus, niin yltyyhän se sellaisista puheista ilman yksityiskohtiakin. Tulin lopulta johtopäätökseen, että hän sen ajatuksen lopullisesti puki sanoiksi, virallisti sen. Ehdotti suoraan, että voisihan moisen tapaamisen toteuttaakin eikä sekoittaa siihen mitään ylimääräisiä tunteita. Alunperin hänen piti tulla meille kotiin, koska olisin saanut olla parina päivänä ihan yksin isossa talossa. Tähän tuli kuitenkin muutos, koska en enää olisikaan ollut yksin. Joten mikä avuksi tilan puolesta?

Mainitsinhan aiemmin, että minulla oli farmarimallinen auto? Ja että epäilin silloin, että farmari olisi tilansa puolesta pienempi kuin citymaasturi?
Heh, ei todellakaan. Takapenkin selkänojat kun kaataa, niin taakse saadaan mukavankokoinen tila näin lyhyelle blondille kuin minä, vaikkapa nukkumiseen. Tai no... Kyllähän sinne kaksikin ihmistä mahtuu tekemään vaikka mitä. ;)

Ei kun hommiin siis - sovimme tapaamisen taas huoltoasemalle. Hän hyppäsi minun kyytiini (rikotaan kaava edes kerran...) ja ajoin vanhalle tutulle kutupaikalle, tällä kertaa toukokuisena iltana, ilman lunta ja pakkasta. Olin maininnut ohimennen hänelle, mistä syystä tiesin sen paikan eikä hänellä ollut mitään hyväksi havaittua sijaintia vastaan. Kaadoimme selkänojat, järjestimme tilan autoon ja kävimme sisään. Tällä kertaa minä sain nauttia kokemuksen tuomasta varmuudesta. Hän oli alkuun todella hermostunut, kun taas minä makasin kyljelläni ja nojasin päätäni käteeni, katsoen häntä ripsien lomasta odottavana. Nautin tilanteesta, tunsin olevani kuin mikäkin paholaisnainen, femme fatale. Ja otin myös tilanteesta kaiken irti, tunnelman tiivistyessä lopulta mahtavaksi höyryksi kaikkiin auton ikkunoihin.

Vaikka tila tosiaan on rajallinen autossa kuin autossa, niin kovin notkea ei farmarin takaosassa sentään tarvitse olla. Vaikka meilläkin oli pituuseroa parikymmentä senttiä, ei asentojen suhteen tarvinnut säätää. Perinteiset asennot sujuivat varsin mainiosti ja pari ei-niin-perinteistäkin. Ja tulipahan sitä opittua pari uuttakin kikkaa ja tyyliä samalla reissulla... Ei siis mikään turha reissu senkään puolesta ;)

Rikoin moraalisääntöni numero kaksi hänen kanssaan. Olin aina ajatellut, ettei minusta olisi seksisuhteeseenkaan. Sovimme tapaavamme vastaavissa merkeissä niin kauan, kuin kumpikin pysyy sinkkuna. Ja jos joku vakavammin otettava ilmaantuu näköpiiriin, siitä kerrotaan toiselle ja juttu päättyy. Hän löysi sen jonkun ensin. Tätä ei jatkunut kuin viikon verran, ehdimme tavata välimatkasta johtuen vielä - ja vain - toisen kerran. Olin toista kertaa varten katsonut silloisen työmatkani varrelta toisen sopivalta vaikuttavan rauhallisen paikan, jonka kävimme toteamassa erinomaiseksi paikaksi. Se kutupaikka on itse asiassa vielä lähempänä päätietä, mutta ainoastaan rekkojen hyteistä voi sinne alas nähdä... Kävimme huviksemme kiertämässä varmuuden vuoksi muitakin paikkoja jo läpi, jos seuraava kerta tulee. Säästyisi aikaa etsimiseltä itse asiaan. Muistan ne paikat edelleen, vaikka hänen kanssaan en niitä käytäkään enää... ;)

No mutta, ketä sitten loukkasin?
Ystävääni, joka tämän herran antoi minulle meseensä. Hän otti tapaamisemme molempien osalta erittäin henkilökohtaisesti. Elin tuon samaisen viikon epätietoisuudessa, että tähänkö vuosia kestänyt ystävyytemme todella voisi kaatua. Podin tunnontuskia kyyneleet silmissä yhtenä päivänä ja toisena saatoin kohauttaa harteitani koko asialle. Kiltti ja tuhmempi puoleni taistelivat keskenään ja kiltimpi oli välillä jäämässä alakynteen. Selvitimme ystäväni kanssa kuitenkin lopulta koko asian, mutta enää hän ei ole yhteydessä kyseiseen herraan.

Kiltti tyttö minussa yrittää nykyään pitää paholaisensa kurissa. Enää en aio - tai korjataan, en ainakaan vielä ole aikonut - sekaantua kenenkään ystäväni minkäänlaiseen säätöön, ihastukseen tai muuhun vastaavaan. Opin kerrasta, että vanha ystävä on tärkeämpi kuin hetken himon kohde. Hetken himo haihtuu, mutta ystävyys kestää montaa lajia.

Mutta - ihan kaikkia paholaisiaan kilttikään tyttö ei pysty torjumaan...

Lähes virallinen yhden illan juttu

Niin sanottu normaali käsite yhden illan jutusta: isketään kumppani baarista ja samana iltana hypätään punkkaan jomman kumman luona ja aamulla hyvästellään viimeistään eikä kuulla toisesta enää mitään.
Herra numero neljä on minun kannaltani lähinnä tuota käsitettä yhden illan jutusta - tapasimme perjantai-iltana chatissa - ei, ei siinä samassa seksichatissa, vaan kokeilin toista paikkaa, erinomaisin tuloksin ;) - ja lauantaina illalla tapasimme.

Ai miksei herra kolmonen sitten käy yhtä lähelle tähän käsitteeseen? Oletin tosissani, että tapaisimme vielä uudelleen samoissa merkeissä, ehkä syvemmissäkin. Lisäksi olimme tunteneet kauemmin ennen kuin tapasimme. Ja pidimme yhteyttä vielä jälkeenkin päin. So case closed.
Pakko sanoa - kiltti tyttö minussa oli aina ajatellut, että en pystyisi yhden illan juttuun. Se oli moraalisääntöni numero kolme - "ei yhden illan juttuja". Ja mitä sitten havaitsenkaan? Siinä minä suunnittelin muutaman tunnin mesekeskustelun jälkeen taas pelkästään seksiin pohjautuvaa tapaamista. Ja vieläpä seuraavalle illalle, kun mahdollisuus oli.

Ilmeisesti se tuhmempi puoli minussa oli pyrkimässä esiin. Ja rytinällä. Ja minä pidin siitä ;)

Kävin kotona saunassa, kerroin vanhemmilleni meneväni ystäväni luokse kylään istumaan iltaa. Hän asuu ihan toisella suunnalla kuin mihin olin oikeasti menossakaan... Pääsin liikkeelle sovittuun aikaan ja soitin autosta ystävälleni. Kyselin kuulumiset, sillä täytyyhän alibin mennä myös läpi - jos joku kysyy, mitä hänelle kuuluu, osaan vastata. Kerroin hänelle totuuden matkastani. Hän halusi vain tietää, että selviän hengissä kotiin asti jossain vaiheessa, joten lupasin lähettää hänelle tekstiviestin kotiin päästyäni.

Tapasimme herran kanssa erään kioskin pihalla noin puolessa välissä matkaa, hän tuli minua siihen vastaan. Olimme sopineet, että jäätä rikkoaksemme halaamme, että tulee se ensi kosketus jo valmiiksi, ennen "tositoimiin" siirtymistä. Tämä myös toteutui. Jätin autoni sinne pihalle parkkiin odottamaan ja hyppäsin hänen kyytiinsä (tästähän on tulossa melkein kuvio, huomaatteko?). Reilu puolen tunnin ajomatkan ajan juttelimme harvakseltaan, kommentoimme radiosta tulevaa ohjelmaa ja hän kyseli alibin muodostumisestani ja ystäväni suhtautumisesta. Naurahdin, että ystäväni kyllä tietää minun olevan suoranaisen hullu, mutta hän luottaa myös vaistooni tässä asiassa. Hän tuntui ymmärtävän asian.

Tiedättekö sen kihelmöivän tunteen, kun olette odottaneet jotain ja olette juuri saamassa sen? Kuinka se pieni lämpö kiirii ihoa pitkin ja saa ihon nousemaan kananlihalle? Kuinka pieni ääni pään sisällä hetken ollessa käsillä sanoo: "Nyt."?

Olimme päässeet hänen asuntoonsa. Kirjoitin kaverilleni vielä viestin, että olen päässyt hengissä perille ja ilmoitin kirjoittavani seuraavan viestin, kun olen kotona. Herra tuli seisomaan taakseni, ihan muutaman sentin päähän, kuitenkaan koskettamatta. Tunsin ihollani ja kuulin mielessäni vain: 'Nyt.'
Käännyin ympäri ja katsoin häntä tiiviisti silmiin. Liikahdin lähemmäs ja kurotin suutelemaan häntä. Hetken kuluttua olimme jo sohvalla, valmiina ja innokkaana riisumaan kaikki esteet väliltämme pois. Voisi sanoa sen olleen nopeaa toimintaa - asunnon oven sulkemisesta sohvalle päätymisen välillä oli kulunut aikaa alle viiden minuutin. Nousimme ylös vain siirtääksemme sohvaa kauemmas ikkunan luota. Ikkunoissa ei ollut verhoja tai sälekaihtimia joten näkyvyys ulos ja sisään oli siis häiritsevän hyvä hiljaksiin hämärtyvässä huhtikuun illassa. Ja vaikka tuhmempi puoli olikin pyrkimässä esiin sisältäni, katselijoita hänkään ei halua :P

Hyvä puoli netin kautta löydetyistä kumppaneissa on se, että heidän kanssaan on voinut jutella omat mielitekonsa ja lempijuttunsa jo ennen varsinaista tilannetta. Tämä vähentää sitä perinteistä ekan kerran sähläystä ja hapuilua. Näin tälläkin kertaa - hän kaipasi aktiivista, spontaania naista, paljon hyväilyjä. Minä tarjosin ne hänelle. Minä taas... no, kaipasin. Ja sain. Ja kaipasin vielä lisää, uudestaan ja uudestaan. Ja hän tarjosi. Oijoi, miten hän tarjosi... ;)

No, kaikki hyvä päättyy aikanaan. Aamuyöstä lähdimme takaisin kohti kioskia, jossa autoni vielä odotti. Matka sujui hiljaisuuden vallitessa, puhuimme vielä vähemmän kuin aiemmin. Toki kummatkin olimme väsyneitä, joten ei puheenaihetta niin keksinyt tai jaksanutkaan keksiä. Mietin, pyrkikö kiltti tyttö minussa taas takaisin pintaan - en nimittäin päässyt itsepintaisesta ajatuksestani eroon, että olisin halunnut jäädä ihan vain nukkumaankin tämän herran syliin yöksi. Tästä huolimatta (vai juuri siitä syystä?) hyvästelyt kioskilla olivat suloiset - pitkä suudelma ja lämmin hymy. Hän lähti ajamaan takaisin kotiinsa ja minä omaani, hymyssäsuin. No hyvä on, myönnetään - paheellinen virnistys kasvoillani. Ei se tuhmempi puoli nyt ihan kuopattu ollut ;)

Ei todellakaan...

Let's get it started...

Kuvitelkaapa kuva:
Maaliskuinen talvi-ilta. Muutama aste pakkasta, kaunis kuutamo, luntakin jonkin verran. Metsän helmassa katseilta piilossa yksinäinen, käynnissä oleva citymaasturi - jonka lasit ovat huurussa. Huurtuneiden lasien takana takapenkillä kaksi ihmistä toisiinsa kietoutuneina kiihkeässä syleilyssä, sen suuremmin välittämättä ympäröivästä maailmasta.

Onko kuvassa jotain vikaa jonkun mielestä? Huomautettavaa?

Hmm. Ehkä tietysti auton olisi voinut sammuttaa koko aktin ajaksi, mutta ottakaa huomioon pakkanen - kylmähän siellä autossa olisi vähissä vaatteissa tullut. Joku voi antaa moitteita citymaasturistakin. Mutta hei - sen takapenkki on yllättävän tilava ;) Ainakin oletimme, että se olisi tilavampi kuin farmarini takapenkki...

Kyllä kyllä. Kuvan takapenkin ihmisistä toinen olin minä. Ja miespuolinen tästä pariskunnasta oli herra numero kolme. Olimme mesessä jutellessa päättäneet, että 'nyt lähdetään ajeleen - ja köyrimään.' Ja tämä toteutui, kuvan mukaisesti.

Miten tähän päädyttiin? No, olin (ja toisinaan olen vieläkin) aika tavalla koukussa erääseen seksichattiin. Huomasin nimimerkistä, että kyseinen herra on melko läheltä asuinpaikkakuntaani. Aloin jutella, höpistiin oikein kunnolla ja lopulta jatkettiin juttelua Messengerissä. Ja alettiin parin viikon keskusteluiden aikana kikkailla ajatuksella, että tosiaan nähtäisiin ihan vain pikapanojen merkeissä. Juteltiin mieltymyksistä ja kirjoitettiin keskenämme eräänlainen eroottinen novelli. Hän kertoi tietävänsä hyvän paikan lähiseudulla, mihin auton voisi parkkeerata siksi aikaa. Ja, kuten todettua, lopulta se toteamus oli vain: 'nyt tehdään se. Lähdetään ajeleen ja köyriin.'

Tuosta päätöksestä tunnin päästä tapasimme huoltoasemalla, hyppäsin hänen kyytiinsä. Olin myöhässä, koska eräs perheenjäsen kotonani oli häirinnyt lähtöäni "ajelulle" kuten kerroin kotona. Jännitti ja hermostutti - enhän minä, kiltti tyttö, tällaista yleensä tee. Mikä minuun siis on mennyt? Lohdukseni häntäkin hermostutti yhtäläillä, ei hänkään voinut kehua ennen tehneensä moista. Ajelimme lähiseutuja ympäriinsä lämmityslaitteen saadessa lopulta sormenikin lämpiämään pakkasen jäljiltä. Juttelimme niitä näitä matkalla, omista taustoista hieman lisää ja omista jatkosuunnitelmista. Small talkia, kerrankin muustakin kuin säästä. Katselin kuutamoa auton lämmössä, kuuntelin cd-soittimesta soljuvaa Elvistä ja aloin lopulta rentoutua.

Pistin mieleeni reitit, missä kuljimme, hän tiesi näitä paikallisia pikkuteitä paljon paremmin kuin minä itse. Ja etenkin reitti sille... noh, sanotaan nyt kutupaikalle, on hyvin yksinkertainen. Päätiestä vajaa kilometri pienempää tietä ja sitten vasemmalle parisataa metriä metsätietä pitkin. Ylitimme pienen kumpareen, joka antoi hyvin näkösuojaa, joten tielle meitä ei tosiaankaan nähty. Saimme auton pysäköityä paikalleen, hän halusi polttaa savukkeen. Nousimme molemmat autosta ja juttelimme vielä, poltellen kaikessa rauhassa.
-Mennäänkö takaisin autoon? hän kysyi lopetettuaan. Virnistin ja katsoin häntä syrjäkarein.
-Etu- vai takapenkille?
-No, se olis ollu seuraava kysymys.
-Hmm... mennään taakse.

Okei. Jos olimme molemmat olleet hermostuneita jo aiemmin, niin takapenkillä istuessa se hermostus oli käsinkosketeltavaa. Mutta kroppa alkoi jo lämmetä entisestään ajatukselle kosketuksesta. Sanoin hänen saavan luvan tehdä aloitteen. Laukaisimme jännitystä typerillä vitseillä tilanteesta. Hänellä selvästi raksutti: "ei voi suoraankaan päälle käydä, mutta miten sitten smoothisti siirtyä lähemmäs?" Hän kuunteli laulun sanoja saadakseen niistä jonkin hyvän iskulauseen tapaisen heiton. Kärsivällisyyteni loppui ja päätin tehdä jotain, mitä en yhtä suorasti ollut tehnyt aiemmin - aloitteen.
-Haluatko, että autan sua vähän tässä asiassa?
-Toki, hän huokaisi.
Siirryin lähemmäs, nojauduin häntä vasten, kasvot muutaman sentin päässä toisistaan. Laskin katseeni hänen silmistään hänen huulillensa ja painoin huuleni niitä vasten. Kevyt, pieni suudelma vain. Sen tehtyäni aloin perääntyä ja hän tiukensi otettaan heti.
-Mihin nyt olet menossa?
-Jos mä teen aloitteen, sä saat tehdä sitten seuraavan siirron, vastasin hymyillen - ja hän tuli perässäni, painaen minut selkänojaa vasten ja alkoi suudella kiihkeämmin.

Siitä se sitten lähti. Paljon suutelua; vaeltavia, hyväileviä käsiä, näykkäileviä hampaita... Auton lasit alkoivat pian huurtua huohotuksesta. Välillä siirryin hajareisin hänen päälleen, välillä olin hänen allaan. Vaatteet väistyivät tieltä, kun iho hakeutui vasten ihoa. Kaiken kaikkiaan siinä takapenkillä vierähti hyvän aikaa... ;)
En nyt kerro liikaa yksityiskohtia, säästän ne sitten myöhempiin merkintöihin. Sanonpahan vain, että siellä auton takapenkillä tähän tyttöön pumpattiin hyvää kevätpuhtia... ;P

Palasimme hyvällä tuulella molemmat huoltoasemalle, suutelimme hyvästiksi ja jatkoimme matkaamme omille teillemme. Juttelimme seuraavana päivänä mesessä. Nauroin hänelle, että hän onnistui taitavasti tekemään fritsun: se oli kaikkien nähtävillä, mutta silti piilossa. Hän ihmetteli, mitä tarkoitin. Selitin, että aivan korvannipukan päässä oli mustuma, helposti piilotettavissa hiusten taakse tarpeen vaatiessa. Hän taas valitteli kielenkantojaan, että olivat hieman arkana... Myhäilin pahoitteluni siitä.

Kaiken kaikkiaan - loistoreissu. Kannatti tehdä. Ja kuten todettua, siitä sai tämä tyttö hyvin puhtia kevääseensä. Ja koko vuoteensa. Sillä eihän tämä jäänyt ainoaksi kerraksi...