Tervehdys lukijani. Tiedän, että teitä kuitenkin on siellä, vaikkette paljoa merkkejä jätäkään itsestänne... (ja tuo oli vihje... :P)
Mou Rire pitää nyt joulutauon kirjoituksissaan. Kiirettä pitää ja kilttiä tyttöä tarvitaan nyt parisen viikkoa - saan vieraan jakamaan asuntoni kanssani paria päivää ennen joulua ja hän viipyy loppiaiseen asti. Sitä ennen ehdin tosin pitää pienen irrottautumisen arjesta - ja kiltimmästä puolestani - ja käydä laivalla parin ystäväni kanssa. Ja jos sillä reissulla tapahtuu jotain mielenkiintoista aiheeni kannalta, saatte varmasti lukea siitä täältä jonkun ajan kuluttua ;)
Toivotan siis kaikille erittäin hyvää, rauhallista ja hauskaa joulua sekä onnellista ja parempaa uutta vuotta 2009. Nauttikaa elämästä ja toisistanne.
Edessä on taas uusi vuosi ja uudet kujeet - ja toivottavasti lisää lukemisen arvoisia blogimerkintöjä ;)
Mou Rire perääntyy nyt varjoihin punomaan juoniaan sekä tarinoitaan... Ja tietysti saalistamaan...
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
perjantai 12. joulukuuta 2008
Pieni lemmenleikki
-Et kai sä nyt vielä lähde? hän kysyi ja laski käden lantiolleni, vetäen minua lähemmäs.
-Jos et sä kehitä viiden minuutin pikapanoja tähän kohtaan, niin mun on oikeesti jo pakko lähteä, puhahdin haasteen vastaukseksi. Ja toivoin tuntiessani lämpimän käden lanteellani, että hän tosiaan kehittäisi jonkin pikaisen session. Mutta hän mietti liian kauan - enemmän kuin viisi sekuntia ;) - joten pysyin päätöksessäni. Sukulaiseni odotti minua yöksi luokseen, koska seuraavana päivänä olisi valintakoe opiskelupaikkaan.
Oi, pahoitteluni. Lähdin ihan väärästä suunnasta liikkeelle. Palataanpa muutama tunti taaksepäin tuossa päivässä...
Lähdin töistä puolenpäivän jälkeen ajaen parin tunnin matkan kohti päämäärääni. Seuraavana päivänä olisi valintakoe ammattikorkeakoulun opiskelupaikkaa varten ja olin menossa sukulaiselleni yöksi jo edellisenä päivänä. Tosin ennen kuin päädyin yöpymispaikkaani, kerroin sukulaiselleni käyväni ensin kaverini luona ja tulevani illan aikana. Hän ei onnekseni missään vaiheessa kysynyt, minkälaisesta kaverista on kyse, koska hätävalheita en silloin osannut vielä keksiä yhtä helposti ja nopeasti kuin nykyään.
kenenkään ei tarvii tietää tästä
kukaan ei koskaan kuulla saa
kenenkään ei tarvii tietää tästä
näin kun salaa suudellaan
Olin hermostuneempi kuin aikaisempien tapaamisten ollessa kyseessä. En ollut varma, mihin asti tilanne etenisi tai mihin asti antaisin sen edetä. Tällä kertaa kukaan ystävistänikään ei tiennyt, missä olin. Yleensä pelasin varman päälle, että ainakin joku tietää olinpaikkani tai ainakin seurani varmasti. Luotin herraan numero kuusi sen verran paljon, että en tätä tehnyt. Ja koska olen hengissä kirjoittaakseni tätä merkintää, niin luottamus oli perusteltua :)
Löysin lopulta autoillessani oikean paikan parin ylimääräisen mutkan kautta (tähän kohtaan voisi todeta, että nainen ja vieläpä blondi ratissa teettää kummasti ylimääräisiä mutkia puhelinneuvonnasta huolimatta). Hän tuli minua parkkipaikalle vastaan. Tervehdittyämme hän kysyi, haluaisinko tulla sisälle vai lähtisimmekö johonkin muualle kahville. Totesin haluavani ehdottomasti nähdä koiran, jota hän useasti oli ulkoiluttamassa puhelimessa puhuessamme.
Pakko nyt todeta, että koirahan oli oikein hurmaava vanhaherra, joka oli erittäin utelias uudesta ihmisestä, kerjäsi huomiota ja rapsutuksia. Istuimme sohvalle rennosti juttelemaan herran kanssa. Tulimme (ja tulemme) hyvin juttuun hänen kanssaan, höpistessä meni aikaa reilusti yli tunti. Koira kävi välillä kihnuttamassa nenällään jalkaani kerjäten lisää rapsutuksia ja saaden minut kikattamaan, kutian nimittäin hyvin herkästi.
Ja jos jotain olen oppinut miehistä - etenkin heistä, joilla on toisinaan pirullinen pilke silmäkulmassaan - niin sen, että heti kun he saavat tietää jonkun kutiavan helpolla, he haluavat myös testata sen väittämän. Eikä herra numero kuusi poikennut tästä...
kai pieni lemmenleikki meille sallitaan
näin kun kerran kohdataan
on pieni lemmenleikki aina paikallaan
kukaan ei koskaan tietää saa
Alkoi siis armoton kutituspaini sohvalla. Keksin nimittäin äkkiä, että häneltäkin löytyy monta herkkää kohtaa. Väistämättä asento tosin vaihtui siihen, että minä jäin alle... ja hänen kätensä alkoi kulkeutua kohti rintaani enkä vastustellut. Hän nimittäin unohti olla varuillaan saadessaan tilaisuutensa, joten iskin vapautuneen käteni hänen kylkeensä kutittamaan ja nauroin onnistuneeni harhauttamisessa. No, minä jäin kuitenkin lopulta alakynteen omalla tavallani. Paini vaihtui toisenlaiseen kontaktiin, jonkin asteisen hassuttelevan otteen pysyessä mukana kiihkeään loppuunsa asti...
Kehtaako siis joku vielä väittää, että seksin pitäisi olla jollain lailla vakavamielistä touhua? Nauru ja kiusoittelu on enemmän kuin sallittua, etenkin kun se tapahtuu hyvässä hengessä ;) En voi nimittäin sanoa, että toinenkaan kierros olisi ollut yhtään sen vakavahenkisempi tilanne kuin ensimmäinenkään. Mutta varmasti yhtä antoisaa ;)
Mutta kuten alussa mainitsinkin, lähdön aika koitti väistämättä. Sukulaiseni odotti minua illan aikana luokseen, onneksi vain vähän matkan päähän, joten oli jo aika liikahtaa eteenpäin. Herra numero kuusi saattoi minut autolleni ulkoiluttaen samalla koiran, joka esitti haukahtaen vastalauseensa, kun halasimme hyvästiksi. Kurvasin pois pihalta ja yritin hillitä virnettäni, ettei sukulaiseni esittäisi liikaa kysymyksiä päästyäni perille.
yhteinen on salaisuutemme tää
ja jos tahdot niin
se sellaiseksi jää - ei enempää
Seuraava päivä valintakokeessa meni rauhallisesti, erinomaisen kevyellä mielellä. En stressaa paljoa muutenkaan moisista tilanteista, mutta nyt olin suorastaan yli-hyvällä tuulella. Psykologisessa testissä minua hykerrytti. Katselin joitakin kysymyksiä sillä silmällä, mitä olisin aiemmin niihin kiltimpänä tyttönä vastannut ja mitä tosiaan vastasin senhetkisessä olotilassani. Olihan niissä vastauksissa toki hieman eroa... ;)
No mutta, miten kävi moraalisäännöilleni tällä kertaa? Olen jo rikkonut sääntöni numerot kolme ja kaksi. Tärkein, eli sääntö numero yksi on, etten sekaannu varattuihin miehiin.
Ja kas kummaa, tämäkin sääntö joutaa romukoppaan... Herra numero kuusi on nimittäin vakaasti kihloissa.
Kursivoidut lainaukset Mamban kappaleesta Pieni lemmenleikki.
-Jos et sä kehitä viiden minuutin pikapanoja tähän kohtaan, niin mun on oikeesti jo pakko lähteä, puhahdin haasteen vastaukseksi. Ja toivoin tuntiessani lämpimän käden lanteellani, että hän tosiaan kehittäisi jonkin pikaisen session. Mutta hän mietti liian kauan - enemmän kuin viisi sekuntia ;) - joten pysyin päätöksessäni. Sukulaiseni odotti minua yöksi luokseen, koska seuraavana päivänä olisi valintakoe opiskelupaikkaan.
Oi, pahoitteluni. Lähdin ihan väärästä suunnasta liikkeelle. Palataanpa muutama tunti taaksepäin tuossa päivässä...
Lähdin töistä puolenpäivän jälkeen ajaen parin tunnin matkan kohti päämäärääni. Seuraavana päivänä olisi valintakoe ammattikorkeakoulun opiskelupaikkaa varten ja olin menossa sukulaiselleni yöksi jo edellisenä päivänä. Tosin ennen kuin päädyin yöpymispaikkaani, kerroin sukulaiselleni käyväni ensin kaverini luona ja tulevani illan aikana. Hän ei onnekseni missään vaiheessa kysynyt, minkälaisesta kaverista on kyse, koska hätävalheita en silloin osannut vielä keksiä yhtä helposti ja nopeasti kuin nykyään.
kenenkään ei tarvii tietää tästä
kukaan ei koskaan kuulla saa
kenenkään ei tarvii tietää tästä
näin kun salaa suudellaan
Olin hermostuneempi kuin aikaisempien tapaamisten ollessa kyseessä. En ollut varma, mihin asti tilanne etenisi tai mihin asti antaisin sen edetä. Tällä kertaa kukaan ystävistänikään ei tiennyt, missä olin. Yleensä pelasin varman päälle, että ainakin joku tietää olinpaikkani tai ainakin seurani varmasti. Luotin herraan numero kuusi sen verran paljon, että en tätä tehnyt. Ja koska olen hengissä kirjoittaakseni tätä merkintää, niin luottamus oli perusteltua :)
Löysin lopulta autoillessani oikean paikan parin ylimääräisen mutkan kautta (tähän kohtaan voisi todeta, että nainen ja vieläpä blondi ratissa teettää kummasti ylimääräisiä mutkia puhelinneuvonnasta huolimatta). Hän tuli minua parkkipaikalle vastaan. Tervehdittyämme hän kysyi, haluaisinko tulla sisälle vai lähtisimmekö johonkin muualle kahville. Totesin haluavani ehdottomasti nähdä koiran, jota hän useasti oli ulkoiluttamassa puhelimessa puhuessamme.
Pakko nyt todeta, että koirahan oli oikein hurmaava vanhaherra, joka oli erittäin utelias uudesta ihmisestä, kerjäsi huomiota ja rapsutuksia. Istuimme sohvalle rennosti juttelemaan herran kanssa. Tulimme (ja tulemme) hyvin juttuun hänen kanssaan, höpistessä meni aikaa reilusti yli tunti. Koira kävi välillä kihnuttamassa nenällään jalkaani kerjäten lisää rapsutuksia ja saaden minut kikattamaan, kutian nimittäin hyvin herkästi.
Ja jos jotain olen oppinut miehistä - etenkin heistä, joilla on toisinaan pirullinen pilke silmäkulmassaan - niin sen, että heti kun he saavat tietää jonkun kutiavan helpolla, he haluavat myös testata sen väittämän. Eikä herra numero kuusi poikennut tästä...
kai pieni lemmenleikki meille sallitaan
näin kun kerran kohdataan
on pieni lemmenleikki aina paikallaan
kukaan ei koskaan tietää saa
Alkoi siis armoton kutituspaini sohvalla. Keksin nimittäin äkkiä, että häneltäkin löytyy monta herkkää kohtaa. Väistämättä asento tosin vaihtui siihen, että minä jäin alle... ja hänen kätensä alkoi kulkeutua kohti rintaani enkä vastustellut. Hän nimittäin unohti olla varuillaan saadessaan tilaisuutensa, joten iskin vapautuneen käteni hänen kylkeensä kutittamaan ja nauroin onnistuneeni harhauttamisessa. No, minä jäin kuitenkin lopulta alakynteen omalla tavallani. Paini vaihtui toisenlaiseen kontaktiin, jonkin asteisen hassuttelevan otteen pysyessä mukana kiihkeään loppuunsa asti...
Kehtaako siis joku vielä väittää, että seksin pitäisi olla jollain lailla vakavamielistä touhua? Nauru ja kiusoittelu on enemmän kuin sallittua, etenkin kun se tapahtuu hyvässä hengessä ;) En voi nimittäin sanoa, että toinenkaan kierros olisi ollut yhtään sen vakavahenkisempi tilanne kuin ensimmäinenkään. Mutta varmasti yhtä antoisaa ;)
Mutta kuten alussa mainitsinkin, lähdön aika koitti väistämättä. Sukulaiseni odotti minua illan aikana luokseen, onneksi vain vähän matkan päähän, joten oli jo aika liikahtaa eteenpäin. Herra numero kuusi saattoi minut autolleni ulkoiluttaen samalla koiran, joka esitti haukahtaen vastalauseensa, kun halasimme hyvästiksi. Kurvasin pois pihalta ja yritin hillitä virnettäni, ettei sukulaiseni esittäisi liikaa kysymyksiä päästyäni perille.
yhteinen on salaisuutemme tää
ja jos tahdot niin
se sellaiseksi jää - ei enempää
Seuraava päivä valintakokeessa meni rauhallisesti, erinomaisen kevyellä mielellä. En stressaa paljoa muutenkaan moisista tilanteista, mutta nyt olin suorastaan yli-hyvällä tuulella. Psykologisessa testissä minua hykerrytti. Katselin joitakin kysymyksiä sillä silmällä, mitä olisin aiemmin niihin kiltimpänä tyttönä vastannut ja mitä tosiaan vastasin senhetkisessä olotilassani. Olihan niissä vastauksissa toki hieman eroa... ;)
No mutta, miten kävi moraalisäännöilleni tällä kertaa? Olen jo rikkonut sääntöni numerot kolme ja kaksi. Tärkein, eli sääntö numero yksi on, etten sekaannu varattuihin miehiin.
Ja kas kummaa, tämäkin sääntö joutaa romukoppaan... Herra numero kuusi on nimittäin vakaasti kihloissa.
Kursivoidut lainaukset Mamban kappaleesta Pieni lemmenleikki.
torstai 4. joulukuuta 2008
Kiltin tytön tarina
Millainen sitten olen?
No, ulkoisesti olen ulkona mallien mitoista, pituudesta hieman ali ja painosta reippaasti yli. Pitkät vaaleat hiukset, siniharmaat eloisat silmät silmälasien takana, sosiaalinen ja huumorintajuinen asiakaspalvelija. Päällisin puolin siis hyvinkin kiltin tytön näköinen, perheelleni se suhteellisen kiltti nuorimmainen ja ehkä vähän jääräpää pikkusisko. Mutta sisältä sitten suuremman osan ajasta kaikkea muuta. Kuten eräs herra totesi minulle, en ole niin ujo mitä annan ymmärtää.
Tämä tuhmempi puoleni pääsi valloilleen rippikouluiässä, jolloin erään meseystäväni kanssa jutellessani aloimme puhua seksistä ja päädyimme lopulta harrastamaan nettiseksiäkin. Ja pelkästään hänen kanssaan näitä kirjallisia lahjoja sillä saralla tuli harjoitettua muutama vuosi ennen kuin eksyin jo aiemmin mainitsemaani seksichattiin. Ja siellä kirjalliset tarinoinnit vasta valloilleen pääsivätkin ;) Nimimerkkini jäi miesten mieliin ja koska kuitenkin pyrin kohteliaasti vastaamaan jokaiselle tervehtijälle - vaikkei vastaus olisi ollutkaan kuin "seuraa löytyy jo, kiitosta vaan :)" - niin luokseni palattiin toistuvasti. Osaltaan kai luokseni palaamiseen vaikutti luonnonlapsimaisuuteni: olen maalta alunperin kotoisin ja puhun kursailematta mieliteoistani ja kokemuksistani. Avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen vetää ihmisiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä.
Miten sitten ystäväni suhtautuvat näihin seikkailuihini? Herran numero viisi kohdalla tämä loukkaamani ystävä alkoi olla huolissaan, mihin olen itseäni viemässä. Tietysti sellainen toteamus rakkaalta ihmiseltä pysäyttää. Toinen tärkeä ystäväni totesi samoihin aikoihin, että niin kauan kuin pidän järjen mukana ja suojautumisen kunnossa, niin hänelle ei asialla ole merkitystä, vaikka olisi kymmenen miestä viikossa. No, tämä toteamus taas osaltaan auttoi pitämään mieleni kevyenä ja jalkani tiukasti maassa :)
Mutta pakko myöntää kaikesta huolimatta - olen minäkin ollut rakastunut. Tai ainakin vahvasti olettanut olevani rakastunut. Jopa kahdesti.
Herra numero yksi oli romanttinen herrasmies, availi ovia ja tarjosi tuolin ravintolassa. Hänetkin tapasin netin kautta, törmäsimme vahingossa nettibiljardia pelatessa. Meni siinä jopa reilu puoli vuotta ennen kuin oikeasti tapasimme, koska välimatkaa meillä oli huikeat 450 kilometriä. Se yhdessä viettämämme vuorokausi kuuluu edelleen yhdeksi parhaimmista elämäni hienoimpien päivien joukkoon. Vietimme päivän kulkien kaupungilla pyörällä ja yövyimme paikallisessa hotellissa.
Mukava muisto siltä päivältä: Olimme ainoat asiakkaat pysähtyessämme erääseen irlantilaispubiin pyöräretkellämme. Ilmeisesti kuhertelimme sen verran näkyvästi nurkkaloosissa, että tarjoilija kävi sytyttämässä pöydällä olevan kynttilän meille... Suloista, ehkä hieman noloa, mutta kuitenkin ah, niin ihanaa ja romanttista.
Välimatka oli kuitenkin liikaa kahdelle opiskelijalle. Päätimme jatkaa ystävinä. Tai no, hän ehdotti sitä, enkä rohjennut vastustaakaan, peli tuntui jo menetetyltä. Olin kieltämättä rikki sen päätöksen johdosta. Minulla on aina ajatus kulkenut nopeaa vauhtia hyppien paikasta toiseen ja olin jo suunnitellut koulun lomien hyödyntämistä reissaamiseen. Suorastaan synkistelin muutaman kuukauden, vaikka olen muuten luonteeltani optimistinen. En päästänyt ketään yhtä lähelle, yhtä iholle, lähes vuoteen. Ja vielä lähemmäs pääsikin vasta reilu kahden vuoden kuluttua herra numero kaksi.
Välimatka ei lyhentynyt tämän herran kohdalla kuin 50 kilometriä edellisestä, mutta hän asui aivan toisella suunnalla. Tällä kertaa minulla oli oma auto ja enemmän itsepäisyyttä todeta kotioloissa lähteväni viikonlopuksi toiselle puolen Suomea. Vaikkakin ensimmäisen matkan onnistuinkin tekemään salaa... ;) Ensimmäinen tapaaminen oli jo kolmen viikon mesessä jutteluiden jälkeen ja rohkeutta se kieltämättä vaati. Vietimme mahtavan viikonlopun silloin ja muutaman muun viikonlopun ja viikon vielä senkin jälkeen seurustelumme aikana.
Miksi sitten sanoin aiemmin, että ainakin oletin olevani rakastunut? No, yhteytemme herran numero kaksi kanssa tökki erinäisistä syistä aina silloin kun olimme erossa toisistamme. Ja kuten jo totesin, mielikuvitukseni toimii nopeasti ja mieleen pälkähtää mitä erikoisempia ajatuksia. Ja erästä ajatusta en saanut enää päästäni pois: olinko tosiaan rakastunut itse mieheen vai ajatukseen, että joku haluaa minutkin. Se taas tuntui epäreilulta häntä kohtaan, joten otin asian lopulta puheeksi. Ja mainittakoon, että tunteista ääneen puhuminen on ollut minulle aina vaikeaa ja suurien tunteiden ollessa kyseessä kyyneleet ovat väistämättömiä. Sen kyynelten täyttämän keskustelun jälkeen päätimme jatkaa ystävinä ja katsoa tilannettamme myöhemmin uudestaan. Vielä se päivä ei ole tullut.
Suhteen loppumisesta herran numero kaksi kanssa ei ole vielä kulunut vuottakaan tätä merkintää kirjoittaessani. Tämän vuoden aikana olen selvästi kyynistynyt ajatusmaailmaltani ja tullut kovemmaksi. Kirjoissa tätä kai kutsuttaisi muurien pystyttämiseksi eikä se ole mikään huono vertaus. Osaan toki ruusunpunaisten lasienkin läpi katsella maailmaa - niinä aamuina, jolloin havahdun hereille ennen herätyskelloni soimista, käännän kylkeäni ja siirrän käteni viereiselle paikalle. Ja joka kerta käteni on kohdannut vain lakanan...
Jotakuta varmaankin kiinnostaa, miksi kirjoitan tätä blogia. Minulle on kerääntynyt monenlaisia ystäviä messengeriini ja minulla on tietyille asioille tietyt ihmiset, joille voin puhua. Eräs miespuolinen kaverini, jolle olin maininnut satunnaisia otoksia reissuistani, kysyi yhtenä iltana jutellessamme, että 'onko sulla ollut mitään seikkailuja viime aikoina?' Nauroin ja totesin, että tarinani ilmeisesti kiehtovat. Hän heitti ehdotuksena, että alkaisin kirjoittaa blogia. Leikimme ajatuksella ja kehittelimme ideaa. Ja kun päähäni saa jotain niin ei se hevillä sieltä lähde pois. Ehdin jo miettiä, miten aloittaisin, miten etenisin... Ja parin viikon ajatuksella leikkimisen ja suunnittelun jälkeen kirjoitin ensimmäisen viestin koneelle valmiiksi. Luetutin sen parilla luottoystävällä, jotka tuntevat minut muutenkin sekä kaverillani, jota nykyään kutsun editorikseni. Teksti sai kannustavaa palautetta, joten... Pehmeitä naurahduksia oli syntynyt ;)
Kuitenkin toivon, että joku päivä löytyy sitten se Herra Oikeakin, on se sitten numero 12 tai 27. Että voisin aamulla kääntää kylkeäni ja tavoittaa vierestäni jotain ihan muuta kuin pehmeän lakanan... Sitä päivää odotellessa - blogini jatkuu.
No, ulkoisesti olen ulkona mallien mitoista, pituudesta hieman ali ja painosta reippaasti yli. Pitkät vaaleat hiukset, siniharmaat eloisat silmät silmälasien takana, sosiaalinen ja huumorintajuinen asiakaspalvelija. Päällisin puolin siis hyvinkin kiltin tytön näköinen, perheelleni se suhteellisen kiltti nuorimmainen ja ehkä vähän jääräpää pikkusisko. Mutta sisältä sitten suuremman osan ajasta kaikkea muuta. Kuten eräs herra totesi minulle, en ole niin ujo mitä annan ymmärtää.
Tämä tuhmempi puoleni pääsi valloilleen rippikouluiässä, jolloin erään meseystäväni kanssa jutellessani aloimme puhua seksistä ja päädyimme lopulta harrastamaan nettiseksiäkin. Ja pelkästään hänen kanssaan näitä kirjallisia lahjoja sillä saralla tuli harjoitettua muutama vuosi ennen kuin eksyin jo aiemmin mainitsemaani seksichattiin. Ja siellä kirjalliset tarinoinnit vasta valloilleen pääsivätkin ;) Nimimerkkini jäi miesten mieliin ja koska kuitenkin pyrin kohteliaasti vastaamaan jokaiselle tervehtijälle - vaikkei vastaus olisi ollutkaan kuin "seuraa löytyy jo, kiitosta vaan :)" - niin luokseni palattiin toistuvasti. Osaltaan kai luokseni palaamiseen vaikutti luonnonlapsimaisuuteni: olen maalta alunperin kotoisin ja puhun kursailematta mieliteoistani ja kokemuksistani. Avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen vetää ihmisiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä.
Miten sitten ystäväni suhtautuvat näihin seikkailuihini? Herran numero viisi kohdalla tämä loukkaamani ystävä alkoi olla huolissaan, mihin olen itseäni viemässä. Tietysti sellainen toteamus rakkaalta ihmiseltä pysäyttää. Toinen tärkeä ystäväni totesi samoihin aikoihin, että niin kauan kuin pidän järjen mukana ja suojautumisen kunnossa, niin hänelle ei asialla ole merkitystä, vaikka olisi kymmenen miestä viikossa. No, tämä toteamus taas osaltaan auttoi pitämään mieleni kevyenä ja jalkani tiukasti maassa :)
Mutta pakko myöntää kaikesta huolimatta - olen minäkin ollut rakastunut. Tai ainakin vahvasti olettanut olevani rakastunut. Jopa kahdesti.
Herra numero yksi oli romanttinen herrasmies, availi ovia ja tarjosi tuolin ravintolassa. Hänetkin tapasin netin kautta, törmäsimme vahingossa nettibiljardia pelatessa. Meni siinä jopa reilu puoli vuotta ennen kuin oikeasti tapasimme, koska välimatkaa meillä oli huikeat 450 kilometriä. Se yhdessä viettämämme vuorokausi kuuluu edelleen yhdeksi parhaimmista elämäni hienoimpien päivien joukkoon. Vietimme päivän kulkien kaupungilla pyörällä ja yövyimme paikallisessa hotellissa.
Mukava muisto siltä päivältä: Olimme ainoat asiakkaat pysähtyessämme erääseen irlantilaispubiin pyöräretkellämme. Ilmeisesti kuhertelimme sen verran näkyvästi nurkkaloosissa, että tarjoilija kävi sytyttämässä pöydällä olevan kynttilän meille... Suloista, ehkä hieman noloa, mutta kuitenkin ah, niin ihanaa ja romanttista.
Välimatka oli kuitenkin liikaa kahdelle opiskelijalle. Päätimme jatkaa ystävinä. Tai no, hän ehdotti sitä, enkä rohjennut vastustaakaan, peli tuntui jo menetetyltä. Olin kieltämättä rikki sen päätöksen johdosta. Minulla on aina ajatus kulkenut nopeaa vauhtia hyppien paikasta toiseen ja olin jo suunnitellut koulun lomien hyödyntämistä reissaamiseen. Suorastaan synkistelin muutaman kuukauden, vaikka olen muuten luonteeltani optimistinen. En päästänyt ketään yhtä lähelle, yhtä iholle, lähes vuoteen. Ja vielä lähemmäs pääsikin vasta reilu kahden vuoden kuluttua herra numero kaksi.
Välimatka ei lyhentynyt tämän herran kohdalla kuin 50 kilometriä edellisestä, mutta hän asui aivan toisella suunnalla. Tällä kertaa minulla oli oma auto ja enemmän itsepäisyyttä todeta kotioloissa lähteväni viikonlopuksi toiselle puolen Suomea. Vaikkakin ensimmäisen matkan onnistuinkin tekemään salaa... ;) Ensimmäinen tapaaminen oli jo kolmen viikon mesessä jutteluiden jälkeen ja rohkeutta se kieltämättä vaati. Vietimme mahtavan viikonlopun silloin ja muutaman muun viikonlopun ja viikon vielä senkin jälkeen seurustelumme aikana.
Miksi sitten sanoin aiemmin, että ainakin oletin olevani rakastunut? No, yhteytemme herran numero kaksi kanssa tökki erinäisistä syistä aina silloin kun olimme erossa toisistamme. Ja kuten jo totesin, mielikuvitukseni toimii nopeasti ja mieleen pälkähtää mitä erikoisempia ajatuksia. Ja erästä ajatusta en saanut enää päästäni pois: olinko tosiaan rakastunut itse mieheen vai ajatukseen, että joku haluaa minutkin. Se taas tuntui epäreilulta häntä kohtaan, joten otin asian lopulta puheeksi. Ja mainittakoon, että tunteista ääneen puhuminen on ollut minulle aina vaikeaa ja suurien tunteiden ollessa kyseessä kyyneleet ovat väistämättömiä. Sen kyynelten täyttämän keskustelun jälkeen päätimme jatkaa ystävinä ja katsoa tilannettamme myöhemmin uudestaan. Vielä se päivä ei ole tullut.
Suhteen loppumisesta herran numero kaksi kanssa ei ole vielä kulunut vuottakaan tätä merkintää kirjoittaessani. Tämän vuoden aikana olen selvästi kyynistynyt ajatusmaailmaltani ja tullut kovemmaksi. Kirjoissa tätä kai kutsuttaisi muurien pystyttämiseksi eikä se ole mikään huono vertaus. Osaan toki ruusunpunaisten lasienkin läpi katsella maailmaa - niinä aamuina, jolloin havahdun hereille ennen herätyskelloni soimista, käännän kylkeäni ja siirrän käteni viereiselle paikalle. Ja joka kerta käteni on kohdannut vain lakanan...
Jotakuta varmaankin kiinnostaa, miksi kirjoitan tätä blogia. Minulle on kerääntynyt monenlaisia ystäviä messengeriini ja minulla on tietyille asioille tietyt ihmiset, joille voin puhua. Eräs miespuolinen kaverini, jolle olin maininnut satunnaisia otoksia reissuistani, kysyi yhtenä iltana jutellessamme, että 'onko sulla ollut mitään seikkailuja viime aikoina?' Nauroin ja totesin, että tarinani ilmeisesti kiehtovat. Hän heitti ehdotuksena, että alkaisin kirjoittaa blogia. Leikimme ajatuksella ja kehittelimme ideaa. Ja kun päähäni saa jotain niin ei se hevillä sieltä lähde pois. Ehdin jo miettiä, miten aloittaisin, miten etenisin... Ja parin viikon ajatuksella leikkimisen ja suunnittelun jälkeen kirjoitin ensimmäisen viestin koneelle valmiiksi. Luetutin sen parilla luottoystävällä, jotka tuntevat minut muutenkin sekä kaverillani, jota nykyään kutsun editorikseni. Teksti sai kannustavaa palautetta, joten... Pehmeitä naurahduksia oli syntynyt ;)
Kuitenkin toivon, että joku päivä löytyy sitten se Herra Oikeakin, on se sitten numero 12 tai 27. Että voisin aamulla kääntää kylkeäni ja tavoittaa vierestäni jotain ihan muuta kuin pehmeän lakanan... Sitä päivää odotellessa - blogini jatkuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)