Itsensä palastelu -viikot menossa taas. Siis psyykkinen palastelu, ei mitään fyysistä paloittelua Dexter-tyyliin.
Lievää ahdistusta havaittavissa, joka syntyy yhdistelmästä kaipuu, toivo ja turhautuminen.
Kaipuu siihen, mitä Harrin kanssa oli.
Toivo siitä, että se voisi vielä jatkuakin.
Turhautuminen siitä, että en voi antaa kuin ajan kulua ja odottaa, josko toiveeni vielä toteutuu.
Ja kärsimättömyys odottamisessa - sietämätön, lisää turhautuneisuutta.
Ajatusmaailmani on varmaan omituinen tai sitten tämä vain kuuluu vielä tähän vaiheeseen. Kaipaan tosiaan Harria ja sitä, että voisimme jatkaa, näen jotenkin niin selkeästi mielessäni yhteiselomme, mitä se voisi olla ylä- ja alamäkineenkin.
Ja toisaalta hyväksyn sen, ettemme voi jatkaa juuri nyt, joten hyödynnän nyt mahdollisuuksiani näissä kevyemmissä kohtaamisissa ja mahdollisissa uusissa sutinoissa. Jos suunnitelmat pitää, niin viikonloppuna pitäisi yksi kevyempi irtiotto olla tiedossa vanhan tutun kanssa. Mutta saa nyt nähdä, vielä muutama päivä aikaa tilanteen muuttua vaihteeksi kokonaan...
Joku fiksu sanonut, että teemme päätöksemme aina senhetkisten tietojemme mukaan, koska tulevaahan ei voi nähdä - sen takia on omalla tavallaan turha katua jälkeenpäin, että miksi valitsi niin kuin valitsi. Joskus olen omalla kohdallani huomannut, että olen saanut todeta jälkeenpäin tehneeni sittenkin ihan oikeita valintoja, koska asiat etenivät miten etenivätkin, toisella tavalla kuin olin ennakoinut.
Tällä hetkellä parhaimmalta tuntuu siis kulkea näitä kevyitä kohtaamisia läpi, koska tällä hetkellä en osaa ajatella vakavissani oikein ketään muuta kuin Harria. Eikä tunnu - ainakaan vielä - tuottavan kovin suuria vaikeuksia työntää noita vakavia tuntemuksiaan taaemmaksi siksi aikaa kun sutinoita käsittelee.
Tai no, mistähän tämä ahdistus on merkkinä sitten... hmph.
Sain tähän aiheeseen äsken yllättävältä taholta juttukaverin - Mikosta. Kerroin hänelle tästä ahdistuksestani ja sen syistä, odottamisesta. Hän totesi, että jos aina odottaa oikeaa hetkeä, joutuu myöntämään ettei sitä ehkä ikinä tule.
Kun vastasin tähän hymähtäen, että voihan näinkin olla, mutta jostain kumman syystä en halua sitä ajatella nyt, hän myönsi, että kuulostaa jotenkin tutulta. Ja että joskus on vain myönnettävä tosiasiat - ja virheet.
Tästä syystä siis mietin tätä itseni palastelemista ja toisaalta pakoa tästä koko touhusta omiin oloihin. Viikonloppuni on puhelinhommistakin vapaa ja se mahdollinen kohtaaminen vanhan tutun kanssa olisi irtiotto ja omanlaisensa pako. Hänen kanssaan voin myös asiasta jutella, jos siltä tuntuu.
Heti kun matkatoimistot tarjoavat matkaa pois omasta elämästään, haluan kyllä varata sellaisen. Ihan vain pariksi päiväksi.
Rire kiittää ja kuittaa. Sekavaakin sekavampi mindflow saa päättyä tähän.
16 kommenttia:
Mielestäni sun ei kannata tuhlata aikaasi sen miettimiseen, että jos teistä joskus vielä Harrin kanssa tulisi pari. Hän on sinut kerran jo "jättänyt", joten se on merkki siitä, että hänellä ei ole tarpeeksi tunteita sinua kohtaan ja hän voi varsin hyvin elää ilman sinua. Jos ihme kävisi ja hän vielä haluaisi tapailla, suhteestanne tulisi todennäköisesti aika epävarma ja on-off tyyppinen, jossa saisit vaan kärsiä.
Saat ilmaisen matkan pois omasta elämästäsi, kun lakkaat piirtelemästä Harrista kauniimpaa kuvaa kuin mitä todellisuus oli. Haikaileminen jonkin sellaisen perään mitä ei oikein ollutkaan on hyvin kuluttavaa.
Tiina
Jos onnistumisen todennäköisyys on yksi miljoonasta, niin silloinhan on vielä mahdollisuus.
Itse haluan ajatella sen ennemmin näin päin kuin niin, että siinä on myös ne 999 999 kertaa mahdollista epäonnistua.
Kuinka moni suhde on alkanut suorastaan helposti, ilman mitään vääntöä?
Kuka oikeasti haluaa luovuttaa liian aikaisin?
Helvetti, en minä ainakaan.
En piittaa siis todennäköisyyksistä, Roosa. Piittaan tällä hetkellä siitä miltä minusta tuntuu. Olkoonkin kuinka kuluttavaa, Tiina hyvä.
Tuo eilinen olotilani korostui näiden kommenttien lukemisesta, lähinnä kiukun puolelle. En halua pahoittaa kenenkään kommentoijan mieltä, mutta jumalauta... eikö kukaan osaa enää olla toiveikas?
Toiveikkuus on ihana olotila. En millään muotoa kutsuisi itseäni pessimistiksi, pikemminkin realistiseksi optimistiksi.
Kilometrejä on takana sen verran, että olen oppinut "lukemaan" ihmisten käytöstä. Tiedän, että mikä johtaa mihinkin.
Olen iloinen, jos olen nyt väärässä!
Tiina
Tiina,
"Olen iloinen, jos olen nyt väärässä! "
Kuin myös. Enempi kuin voisit kai kuvitellakaan.
Unten maille, jos edes vähän helpottaisi tämä olo.
Teoreettisesti varmaan on olemassa mahdollisuus, että Harri muuttaisi mielensä. Mutta ei kannata henkisesti jäädä roikkumaan mieheen, jota ei tarpeeksi kiinnosta. Hyvin monet suhteet syntyvät helposti ja vaivattomasti, kun vaan ihmiset ovat toisilleen oikeat. Se on juuri yksi asia mistä oikean miehen tunnistaa, että suhde etenee helposti ja vaivattomasti, eikä kangerrelleen ja jatkuvasti säätäen ja epävarmuudesta kärsien. Älä luule, että se on joku normaali suhteen syntymiseen liittyvä olotila.
Mou Rire: "En piittaa siis todennäköisyyksistä, Roosa. Piittaan tällä hetkellä siitä miltä minusta tuntuu. Olkoonkin kuinka kuluttavaa, Tiina hyvä."
Älä välitä noista kahdesta jeesustelijasta, Roosasta ja Tiinasta. Besserwisser neuvonantajaa löytyy aina, jotka tietää mikä toiselle on hyvä, paremmin kuin tuo henkilö itse.
Sinä teet, elät ja toivot niin kuin itse haluat, Mou Rire. Ei ole väärin pitää toiveita yllä. Aina on toivoa ja mahdollisuuksia. Ei pidä antaa periksi :)
PS. En ymmärrä mikä tarve nimimerkki Roosalla on aina vetää mattoa toisen alta?
Jättäisit kommentoinnin vähemmälle, jos sinulla ei ole kuin negatiivista sanottavaa. Ilmeisesti kuitenkin nautit kun voit besserwisseröidä omassa ylevyydentunteessasi.
Roosa,
"Älä luule, että se on joku normaali suhteen syntymiseen liittyvä olotila."
En oletakaan, että näin on, vaan näin voi myös käydä. Vissi ero.
Jape,
"Sinä teet, elät ja toivot niin kuin itse haluat, Mou Rire. Ei ole väärin pitää toiveita yllä. Aina on toivoa ja mahdollisuuksia. Ei pidä antaa periksi :)"
Nyt tuli se, mitä olen kaivannutkin kuulla edes joltain. Että ei ole väärin tuntea myöskään näin, vaan se on ihan luonnollistakin ja oikeutettua.
Mutta olen tässä antanut jo osittain periksikin. Listan tekeminen eilisiltana ennen nukkumaanmenoa toi lopulta myös sen ajatuksen, että jos se ei sittenkään onnistuisi. Alan päästä takaisin siihen optimistiseen realistiin, joka olen yleensä ollut.
Ajatus taustalla tällä hetkellä siis sellainen, että ehkä, EHKÄ joku päivä vielä. Mutta yritän ajatella muutakin.
Miksi Jape aina annat nuorille naisille turhaa toivoa jutuillasi? Mou Rire on muutenkin sellainen, että haluaa kommentoijien sanovan sitä mitä hän haluaa kuulla. Itse olen realistinen ja sanon asiat niinkuin ne ovat. Varoitin Mou Rireä jo Harrin tapailun aikana, että ei ole hyvä merkki jos mies ei halua sitoutua, kun sinä taas jeesustelit että ei sillä mitään väliä ole tai jotain muuta vastaavaa. Ja kuinkas kävi. On erikoista, että vaikka itse olet mies, et onnistu suhtautumaan miesten käytökseen realistisesti vaan lässytät siitä miten aina on toivoa, vaikka mies on jo kertaalleen naisen jättänyt. Eikö olisi paljon realistisempaa sanoa, että unohda kyseinen mies ja odota sellaista joka haluaa juuri sinut? Ja sitten luulet vielä tekeväsi kirjoittajalle jonkun palveluksen sillä, että loputtomiin jaksat puolustella miesten käytöstä ja uskotella sen olevan normaalia. Jos mies on naisesta kiinnostunut, niin mies ei jätä häntä ja kohtelee muutenkin hyvin. Kuinka monta kertaa se pitää rautalangasta vääntää.
Lisään vielä, että kun mietit Jape muiden miesten käytöstä niin ajattele tilanne omalle kohdallesi niin saat ehkä todellisuudentajua. Jos itse tapaisit naisen, joka niinsanotusti veisi jalat altasi, johon ihastuisit hirveästi ja josta muutenkin välittäisit ja tapailisit kyseistä naista ja hänkin olisi sinusta kiinnostunut. Miten toimisit? Jättäisit hänet vedoten vaikka siihen että elämäntilanne on vähän huono just nyt vai tekisit kaikkesi saadaksesi hänet suhteeseen kanssasi ja tehdäksesi hänet onnelliseksi?
Aivan, sitähän minäkin.
Roosa,
"Miksi Jape aina annat nuorille naisille turhaa toivoa jutuillasi? (...) Itse olen realistinen ja sanon asiat niinkuin ne ovat. "
Ensinnäkin, olen itse samanlainen myötäeläjä kuin Jape. Toki annan tiukkaa realismiakin sitten, kun oma fiilis on sellainen, ettei enää pysty empatiaa hyödyntämään tai jakamaan mitenkään päin.
Antaako Jape siis turhaa toivoa - ei, vaan antaa ylipäänsä jotain toivoa.
Miksikö näin - ilmeisesti onnistuin blokkaamaan suruvaiheen sen viikon jälkeen ja se on alkanut nyt tulla taas läpi, en siis ole aiheesta niin yli kuin olisin itsekin olettanut. Tällä hetkellä haluaisin surra ja huutaa pahaa oloani pois, kiukutella, elätellä toiveitakin ja kiukutella vähän lisää, kun hokaan jossain välissä itsekin, ettei siitä ole paljoakaan hyötyä.
"Mou Rire on muutenkin sellainen, että haluaa kommentoijien sanovan sitä mitä hän haluaa kuulla."
Edellisestä vastauskappaleesta löytyy jo vähän perusteita tällekin, miksi luen ja kuulen vain mitä haluan.
Ja, Roosa hyvä. Tiedät vain pienen osan minusta, jonka olen tänne blogiin kirjoittanut, siitäkin enimmän osan olen kuitenkin kirjoittanut harkiten ja miettien, mitä edes paljastan. Joten turha sanoa, että olen muutenkin sellainen kuin olen, kosket persoonastani paljoakaan tiedä.
Ja jos ei tapani miellytä, niin eihän tätä välttämättä tarvitse edes lukea ja ihmetellä, miksi tällainen olen.
Olkoon nyt kuinka tylysti vaan sanottu, mutta nyt paloi käämi.
Lieventävänä tekijänä äskeiselle puuskalle se, että olen väsynyt ja vittuuntunut. Ja kaverin puolustus -mekanismi iski myös voimallisesti päälle samaan otteeseen, joten avot.
Ilmeisesti sinusta Mou Rire on kuitenkin ihan ok, että Jape nälvii minua jatkuvasti täällä sun blogin kommenttiosastolla. Siis olen usein kommentoinut jotain asiaa aivan yleisesti, enkä ole kohdistanut kommenttiani mitenkään hänelle, niin hänen on siitä huolimatta pakko alkaa haukkumaan mua. Ja se ei ole ihan mitään nälvimistä, vaan nimenomaan henkilökohtaista, suorastaan aggressiivista haukkumista. Siis ihan naurettavaa käytöstä, olen monesti jättänyt kommentit omaan arvoonsa, mutta nyt en niin tehnyt.
Myönnän sen, että mulla on todella vahvoja mielipiteitä ihmissuhteista, deittailusta ja miesten käytöksestä. Ne mielipiteet ovat syntyneet niin omien kuin muidenkin kokemusten pohjalta, olen hieman asiaan liittyvää kirjallisuuttakin lukenut. Ja mun sanoma, jota olen yrittänyt selittää on se, että mun mielestä on uskomatonta minkälaisiin miehiin (nuoret) naiset aikaansa tuhlaavat. Enkä tarkoita Harria tai Mou Rireä vaan naisia yleensä. Roikutaan miesten perässä, jotka eivät ole naisesta kiinnostuneita tai jotka muuten kohtelevat huonosti ja välinpitämättömästi. Usein tähän liittyy juuri sitoutumishaluttomuus ja kaikenlainen säätäminen, joka lopulta tuottaa naiselle vaan ahdistusta. Miksi tuhlata aikaa mieheen, joka ei tarpeeksi välitä, vaan etsiä sellainen joka niin tekee ja joka kohtelee naista oikein. Siinä se pähkinänkuoressa, nyt lopetan kommentoinnin hetkeksi.
Roosa,
"Ilmeisesti sinusta Mou Rire on kuitenkin ihan ok, että Jape nälvii minua jatkuvasti täällä sun blogin kommenttiosastolla."
Ei se ole ok, sitä en halua sanoa. Olen välillä Japea rauhoitellut täälläkin, ettei suurempia sanaharkkoja syntyisi, kosken itsekään sellaisista pidä.
Eilen tosiaan... kilahti. Pahoitteluni siitä. Tänään tietoisesti jätin tänne katsomisen myöhempään, kunnes olen nukkunut ja vähän virkeämpi, enkä enää niin herkästi syttyvä kuten eilen.
Ja täytyy kyllä myöntää, että vahvoja mielipiteitä vastaan olen aina ollu herkempi tavallaan kapinoimaan. Itsepäisyyttä ilmeisesti ilmassa... :p
Lähetä kommentti