Joulutauolle

Tervehdys lukijani. Tiedän, että teitä kuitenkin on siellä, vaikkette paljoa merkkejä jätäkään itsestänne... (ja tuo oli vihje... :P)

Mou Rire pitää nyt joulutauon kirjoituksissaan. Kiirettä pitää ja kilttiä tyttöä tarvitaan nyt parisen viikkoa - saan vieraan jakamaan asuntoni kanssani paria päivää ennen joulua ja hän viipyy loppiaiseen asti. Sitä ennen ehdin tosin pitää pienen irrottautumisen arjesta - ja kiltimmästä puolestani - ja käydä laivalla parin ystäväni kanssa. Ja jos sillä reissulla tapahtuu jotain mielenkiintoista aiheeni kannalta, saatte varmasti lukea siitä täältä jonkun ajan kuluttua ;)

Toivotan siis kaikille erittäin hyvää, rauhallista ja hauskaa joulua sekä onnellista ja parempaa uutta vuotta 2009. Nauttikaa elämästä ja toisistanne.

Edessä on taas uusi vuosi ja uudet kujeet - ja toivottavasti lisää lukemisen arvoisia blogimerkintöjä ;)

Mou Rire perääntyy nyt varjoihin punomaan juoniaan sekä tarinoitaan... Ja tietysti saalistamaan...

Pieni lemmenleikki

-Et kai sä nyt vielä lähde? hän kysyi ja laski käden lantiolleni, vetäen minua lähemmäs.
-Jos et sä kehitä viiden minuutin pikapanoja tähän kohtaan, niin mun on oikeesti jo pakko lähteä, puhahdin haasteen vastaukseksi. Ja toivoin tuntiessani lämpimän käden lanteellani, että hän tosiaan kehittäisi jonkin pikaisen session. Mutta hän mietti liian kauan - enemmän kuin viisi sekuntia ;) - joten pysyin päätöksessäni. Sukulaiseni odotti minua yöksi luokseen, koska seuraavana päivänä olisi valintakoe opiskelupaikkaan.

Oi, pahoitteluni. Lähdin ihan väärästä suunnasta liikkeelle. Palataanpa muutama tunti taaksepäin tuossa päivässä...

Lähdin töistä puolenpäivän jälkeen ajaen parin tunnin matkan kohti päämäärääni. Seuraavana päivänä olisi valintakoe ammattikorkeakoulun opiskelupaikkaa varten ja olin menossa sukulaiselleni yöksi jo edellisenä päivänä. Tosin ennen kuin päädyin yöpymispaikkaani, kerroin sukulaiselleni käyväni ensin kaverini luona ja tulevani illan aikana. Hän ei onnekseni missään vaiheessa kysynyt, minkälaisesta kaverista on kyse, koska hätävalheita en silloin osannut vielä keksiä yhtä helposti ja nopeasti kuin nykyään.

kenenkään ei tarvii tietää tästä
kukaan ei koskaan kuulla saa
kenenkään ei tarvii tietää tästä
näin kun salaa suudellaan

Olin hermostuneempi kuin aikaisempien tapaamisten ollessa kyseessä. En ollut varma, mihin asti tilanne etenisi tai mihin asti antaisin sen edetä. Tällä kertaa kukaan ystävistänikään ei tiennyt, missä olin. Yleensä pelasin varman päälle, että ainakin joku tietää olinpaikkani tai ainakin seurani varmasti. Luotin herraan numero kuusi sen verran paljon, että en tätä tehnyt. Ja koska olen hengissä kirjoittaakseni tätä merkintää, niin luottamus oli perusteltua :)

Löysin lopulta autoillessani oikean paikan parin ylimääräisen mutkan kautta (tähän kohtaan voisi todeta, että nainen ja vieläpä blondi ratissa teettää kummasti ylimääräisiä mutkia puhelinneuvonnasta huolimatta). Hän tuli minua parkkipaikalle vastaan. Tervehdittyämme hän kysyi, haluaisinko tulla sisälle vai lähtisimmekö johonkin muualle kahville. Totesin haluavani ehdottomasti nähdä koiran, jota hän useasti oli ulkoiluttamassa puhelimessa puhuessamme.

Pakko nyt todeta, että koirahan oli oikein hurmaava vanhaherra, joka oli erittäin utelias uudesta ihmisestä, kerjäsi huomiota ja rapsutuksia. Istuimme sohvalle rennosti juttelemaan herran kanssa. Tulimme (ja tulemme) hyvin juttuun hänen kanssaan, höpistessä meni aikaa reilusti yli tunti. Koira kävi välillä kihnuttamassa nenällään jalkaani kerjäten lisää rapsutuksia ja saaden minut kikattamaan, kutian nimittäin hyvin herkästi.

Ja jos jotain olen oppinut miehistä - etenkin heistä, joilla on toisinaan pirullinen pilke silmäkulmassaan - niin sen, että heti kun he saavat tietää jonkun kutiavan helpolla, he haluavat myös testata sen väittämän. Eikä herra numero kuusi poikennut tästä...

kai pieni lemmenleikki meille sallitaan
näin kun kerran kohdataan
on pieni lemmenleikki aina paikallaan
kukaan ei koskaan tietää saa

Alkoi siis armoton kutituspaini sohvalla. Keksin nimittäin äkkiä, että häneltäkin löytyy monta herkkää kohtaa. Väistämättä asento tosin vaihtui siihen, että minä jäin alle... ja hänen kätensä alkoi kulkeutua kohti rintaani enkä vastustellut. Hän nimittäin unohti olla varuillaan saadessaan tilaisuutensa, joten iskin vapautuneen käteni hänen kylkeensä kutittamaan ja nauroin onnistuneeni harhauttamisessa. No, minä jäin kuitenkin lopulta alakynteen omalla tavallani. Paini vaihtui toisenlaiseen kontaktiin, jonkin asteisen hassuttelevan otteen pysyessä mukana kiihkeään loppuunsa asti...

Kehtaako siis joku vielä väittää, että seksin pitäisi olla jollain lailla vakavamielistä touhua? Nauru ja kiusoittelu on enemmän kuin sallittua, etenkin kun se tapahtuu hyvässä hengessä ;) En voi nimittäin sanoa, että toinenkaan kierros olisi ollut yhtään sen vakavahenkisempi tilanne kuin ensimmäinenkään. Mutta varmasti yhtä antoisaa ;)

Mutta kuten alussa mainitsinkin, lähdön aika koitti väistämättä. Sukulaiseni odotti minua illan aikana luokseen, onneksi vain vähän matkan päähän, joten oli jo aika liikahtaa eteenpäin. Herra numero kuusi saattoi minut autolleni ulkoiluttaen samalla koiran, joka esitti haukahtaen vastalauseensa, kun halasimme hyvästiksi. Kurvasin pois pihalta ja yritin hillitä virnettäni, ettei sukulaiseni esittäisi liikaa kysymyksiä päästyäni perille.

yhteinen on salaisuutemme tää
ja jos tahdot niin
se sellaiseksi jää - ei enempää

Seuraava päivä valintakokeessa meni rauhallisesti, erinomaisen kevyellä mielellä. En stressaa paljoa muutenkaan moisista tilanteista, mutta nyt olin suorastaan yli-hyvällä tuulella. Psykologisessa testissä minua hykerrytti. Katselin joitakin kysymyksiä sillä silmällä, mitä olisin aiemmin niihin kiltimpänä tyttönä vastannut ja mitä tosiaan vastasin senhetkisessä olotilassani. Olihan niissä vastauksissa toki hieman eroa... ;)

No mutta, miten kävi moraalisäännöilleni tällä kertaa? Olen jo rikkonut sääntöni numerot kolme ja kaksi. Tärkein, eli sääntö numero yksi on, etten sekaannu varattuihin miehiin.
Ja kas kummaa, tämäkin sääntö joutaa romukoppaan... Herra numero kuusi on nimittäin vakaasti kihloissa.

Kursivoidut lainaukset Mamban kappaleesta Pieni lemmenleikki.

Kiltin tytön tarina

Millainen sitten olen?
No, ulkoisesti olen ulkona mallien mitoista, pituudesta hieman ali ja painosta reippaasti yli. Pitkät vaaleat hiukset, siniharmaat eloisat silmät silmälasien takana, sosiaalinen ja huumorintajuinen asiakaspalvelija. Päällisin puolin siis hyvinkin kiltin tytön näköinen, perheelleni se suhteellisen kiltti nuorimmainen ja ehkä vähän jääräpää pikkusisko. Mutta sisältä sitten suuremman osan ajasta kaikkea muuta. Kuten eräs herra totesi minulle, en ole niin ujo mitä annan ymmärtää.

Tämä tuhmempi puoleni pääsi valloilleen rippikouluiässä, jolloin erään meseystäväni kanssa jutellessani aloimme puhua seksistä ja päädyimme lopulta harrastamaan nettiseksiäkin. Ja pelkästään hänen kanssaan näitä kirjallisia lahjoja sillä saralla tuli harjoitettua muutama vuosi ennen kuin eksyin jo aiemmin mainitsemaani seksichattiin. Ja siellä kirjalliset tarinoinnit vasta valloilleen pääsivätkin ;) Nimimerkkini jäi miesten mieliin ja koska kuitenkin pyrin kohteliaasti vastaamaan jokaiselle tervehtijälle - vaikkei vastaus olisi ollutkaan kuin "seuraa löytyy jo, kiitosta vaan :)" - niin luokseni palattiin toistuvasti. Osaltaan kai luokseni palaamiseen vaikutti luonnonlapsimaisuuteni: olen maalta alunperin kotoisin ja puhun kursailematta mieliteoistani ja kokemuksistani. Avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen vetää ihmisiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä.

Miten sitten ystäväni suhtautuvat näihin seikkailuihini? Herran numero viisi kohdalla tämä loukkaamani ystävä alkoi olla huolissaan, mihin olen itseäni viemässä. Tietysti sellainen toteamus rakkaalta ihmiseltä pysäyttää. Toinen tärkeä ystäväni totesi samoihin aikoihin, että niin kauan kuin pidän järjen mukana ja suojautumisen kunnossa, niin hänelle ei asialla ole merkitystä, vaikka olisi kymmenen miestä viikossa. No, tämä toteamus taas osaltaan auttoi pitämään mieleni kevyenä ja jalkani tiukasti maassa :)

Mutta pakko myöntää kaikesta huolimatta - olen minäkin ollut rakastunut. Tai ainakin vahvasti olettanut olevani rakastunut. Jopa kahdesti.

Herra numero yksi oli romanttinen herrasmies, availi ovia ja tarjosi tuolin ravintolassa. Hänetkin tapasin netin kautta, törmäsimme vahingossa nettibiljardia pelatessa. Meni siinä jopa reilu puoli vuotta ennen kuin oikeasti tapasimme, koska välimatkaa meillä oli huikeat 450 kilometriä. Se yhdessä viettämämme vuorokausi kuuluu edelleen yhdeksi parhaimmista elämäni hienoimpien päivien joukkoon. Vietimme päivän kulkien kaupungilla pyörällä ja yövyimme paikallisessa hotellissa.
Mukava muisto siltä päivältä: Olimme ainoat asiakkaat pysähtyessämme erääseen irlantilaispubiin pyöräretkellämme. Ilmeisesti kuhertelimme sen verran näkyvästi nurkkaloosissa, että tarjoilija kävi sytyttämässä pöydällä olevan kynttilän meille... Suloista, ehkä hieman noloa, mutta kuitenkin ah, niin ihanaa ja romanttista.

Välimatka oli kuitenkin liikaa kahdelle opiskelijalle. Päätimme jatkaa ystävinä. Tai no, hän ehdotti sitä, enkä rohjennut vastustaakaan, peli tuntui jo menetetyltä. Olin kieltämättä rikki sen päätöksen johdosta. Minulla on aina ajatus kulkenut nopeaa vauhtia hyppien paikasta toiseen ja olin jo suunnitellut koulun lomien hyödyntämistä reissaamiseen. Suorastaan synkistelin muutaman kuukauden, vaikka olen muuten luonteeltani optimistinen. En päästänyt ketään yhtä lähelle, yhtä iholle, lähes vuoteen. Ja vielä lähemmäs pääsikin vasta reilu kahden vuoden kuluttua herra numero kaksi.

Välimatka ei lyhentynyt tämän herran kohdalla kuin 50 kilometriä edellisestä, mutta hän asui aivan toisella suunnalla. Tällä kertaa minulla oli oma auto ja enemmän itsepäisyyttä todeta kotioloissa lähteväni viikonlopuksi toiselle puolen Suomea. Vaikkakin ensimmäisen matkan onnistuinkin tekemään salaa... ;) Ensimmäinen tapaaminen oli jo kolmen viikon mesessä jutteluiden jälkeen ja rohkeutta se kieltämättä vaati. Vietimme mahtavan viikonlopun silloin ja muutaman muun viikonlopun ja viikon vielä senkin jälkeen seurustelumme aikana.

Miksi sitten sanoin aiemmin, että ainakin oletin olevani rakastunut? No, yhteytemme herran numero kaksi kanssa tökki erinäisistä syistä aina silloin kun olimme erossa toisistamme. Ja kuten jo totesin, mielikuvitukseni toimii nopeasti ja mieleen pälkähtää mitä erikoisempia ajatuksia. Ja erästä ajatusta en saanut enää päästäni pois: olinko tosiaan rakastunut itse mieheen vai ajatukseen, että joku haluaa minutkin. Se taas tuntui epäreilulta häntä kohtaan, joten otin asian lopulta puheeksi. Ja mainittakoon, että tunteista ääneen puhuminen on ollut minulle aina vaikeaa ja suurien tunteiden ollessa kyseessä kyyneleet ovat väistämättömiä. Sen kyynelten täyttämän keskustelun jälkeen päätimme jatkaa ystävinä ja katsoa tilannettamme myöhemmin uudestaan. Vielä se päivä ei ole tullut.

Suhteen loppumisesta herran numero kaksi kanssa ei ole vielä kulunut vuottakaan tätä merkintää kirjoittaessani. Tämän vuoden aikana olen selvästi kyynistynyt ajatusmaailmaltani ja tullut kovemmaksi. Kirjoissa tätä kai kutsuttaisi muurien pystyttämiseksi eikä se ole mikään huono vertaus. Osaan toki ruusunpunaisten lasienkin läpi katsella maailmaa - niinä aamuina, jolloin havahdun hereille ennen herätyskelloni soimista, käännän kylkeäni ja siirrän käteni viereiselle paikalle. Ja joka kerta käteni on kohdannut vain lakanan...

Jotakuta varmaankin kiinnostaa, miksi kirjoitan tätä blogia. Minulle on kerääntynyt monenlaisia ystäviä messengeriini ja minulla on tietyille asioille tietyt ihmiset, joille voin puhua. Eräs miespuolinen kaverini, jolle olin maininnut satunnaisia otoksia reissuistani, kysyi yhtenä iltana jutellessamme, että 'onko sulla ollut mitään seikkailuja viime aikoina?' Nauroin ja totesin, että tarinani ilmeisesti kiehtovat. Hän heitti ehdotuksena, että alkaisin kirjoittaa blogia. Leikimme ajatuksella ja kehittelimme ideaa. Ja kun päähäni saa jotain niin ei se hevillä sieltä lähde pois. Ehdin jo miettiä, miten aloittaisin, miten etenisin... Ja parin viikon ajatuksella leikkimisen ja suunnittelun jälkeen kirjoitin ensimmäisen viestin koneelle valmiiksi. Luetutin sen parilla luottoystävällä, jotka tuntevat minut muutenkin sekä kaverillani, jota nykyään kutsun editorikseni. Teksti sai kannustavaa palautetta, joten... Pehmeitä naurahduksia oli syntynyt ;)

Kuitenkin toivon, että joku päivä löytyy sitten se Herra Oikeakin, on se sitten numero 12 tai 27. Että voisin aamulla kääntää kylkeäni ja tavoittaa vierestäni jotain ihan muuta kuin pehmeän lakanan... Sitä päivää odotellessa - blogini jatkuu.

Huurrutetaanpa lisää auton ikkunoita...

No hei, ei kaikki voi aina mennä niin sujuvasti. Kyllä niitä takapakkeja ja peruuntumisiakin on tullut. Yhden kerran olin juuri lähdössä ajamaan tapaamiseemme, kun sain tekstiviestin, että ei onnistukaan, häiriötekijöitä paikalla. Tulinpa sitten käyttäneeksi alibini ihan niin kuin olin uskotellut kotonanikin... Toisella kertaa, toisen miehen kanssa, tekniikka puuttui peliin - emme saaneet toisiimme yhteyttä sovittuna päivänä, kun olin maisemissa lähellä hänen kaupunkiaan. Siellä päin asuu eräs hyvä ystäväni, jonka luona olin virallisesti ja ihan oikeastikin käymässä. Olisin vain tehnyt pienen ylimääräisen lenkin sitten kotimatkallani - ja syyttänyt sitten myöhäistä kotiintuloaikaani ystävääni, jonka kanssa keskustelut venähtivät (that could happen!) Mutta tekniikan pettäessä tämä siis peruuntui. Ja voi luoja mikä turhautuminen siitä hyvästä... Sitä odotti saavansa eikä sitten saanutkaan. Jostain syystä kiukuttelin illalla perheenjäsenillenikin...

Mutta mikä pahinta, mikä häiritsee eniten sitä kilttiä tyttöä minussa: Olen tullut loukanneeksi erästä ihmistä, jota en olisi koskaan halunnut loukata.

Vaihdoimme mesekavereita ystäväni kanssa, vähän vaihtelua omiin vanhoihin kuvioihin. Hän antoi minulle erään tuttunsa, jonka kanssa hänellä oli ollut suunnitelmia läheisemmästä kohtaamisesta vuotta aiemmin. Nyt hänen mielestään herra oli todella raivostuttava tapaus ja halusi minunkin mielipiteeni, pidänkö häntä yhtä ärsyttävänä. Loistava alku uudelle tuttavuudelle, eikö?
Ystäväni seurusteli itse sillä hetkellä eikä hänellä niin ollen ollut kohtaamista ajatellen "käyttöä" herralle. Aloimme siis jutella herran kanssa, höpistiin aina välillä. Käsitin kyllä muutaman keskustelukerran jälkeen, mistä syystä ystäväni pitää häntä ärsyttävänä, mutta itse olen oppinut kuuntelemaan ja lukemaan vastaavia puheita ja osallistun yhtä suureen paskanjauhantaan luontevasti ja myöntelen sopivissa kohdissa.

Miten hänestä sitten tuli herra numero viisi?

Luin joskus mesen lokitiedostoa ja mietin, missä kohtaa se ehdotus tapahtui. Vihjailimme molemmat, että olisi kohtalainen panetus ja olisi mukava päästä se purkamaan rakentavalla tavalla. Minä tottuneena puhumaan moisia ehdotelmia heittelin ilmoille paikkoja ja tapoja, mutten kuvaillut vielä yksityiskohtia. No, jos miehellä on jo kohtalainen panetus, niin yltyyhän se sellaisista puheista ilman yksityiskohtiakin. Tulin lopulta johtopäätökseen, että hän sen ajatuksen lopullisesti puki sanoiksi, virallisti sen. Ehdotti suoraan, että voisihan moisen tapaamisen toteuttaakin eikä sekoittaa siihen mitään ylimääräisiä tunteita. Alunperin hänen piti tulla meille kotiin, koska olisin saanut olla parina päivänä ihan yksin isossa talossa. Tähän tuli kuitenkin muutos, koska en enää olisikaan ollut yksin. Joten mikä avuksi tilan puolesta?

Mainitsinhan aiemmin, että minulla oli farmarimallinen auto? Ja että epäilin silloin, että farmari olisi tilansa puolesta pienempi kuin citymaasturi?
Heh, ei todellakaan. Takapenkin selkänojat kun kaataa, niin taakse saadaan mukavankokoinen tila näin lyhyelle blondille kuin minä, vaikkapa nukkumiseen. Tai no... Kyllähän sinne kaksikin ihmistä mahtuu tekemään vaikka mitä. ;)

Ei kun hommiin siis - sovimme tapaamisen taas huoltoasemalle. Hän hyppäsi minun kyytiini (rikotaan kaava edes kerran...) ja ajoin vanhalle tutulle kutupaikalle, tällä kertaa toukokuisena iltana, ilman lunta ja pakkasta. Olin maininnut ohimennen hänelle, mistä syystä tiesin sen paikan eikä hänellä ollut mitään hyväksi havaittua sijaintia vastaan. Kaadoimme selkänojat, järjestimme tilan autoon ja kävimme sisään. Tällä kertaa minä sain nauttia kokemuksen tuomasta varmuudesta. Hän oli alkuun todella hermostunut, kun taas minä makasin kyljelläni ja nojasin päätäni käteeni, katsoen häntä ripsien lomasta odottavana. Nautin tilanteesta, tunsin olevani kuin mikäkin paholaisnainen, femme fatale. Ja otin myös tilanteesta kaiken irti, tunnelman tiivistyessä lopulta mahtavaksi höyryksi kaikkiin auton ikkunoihin.

Vaikka tila tosiaan on rajallinen autossa kuin autossa, niin kovin notkea ei farmarin takaosassa sentään tarvitse olla. Vaikka meilläkin oli pituuseroa parikymmentä senttiä, ei asentojen suhteen tarvinnut säätää. Perinteiset asennot sujuivat varsin mainiosti ja pari ei-niin-perinteistäkin. Ja tulipahan sitä opittua pari uuttakin kikkaa ja tyyliä samalla reissulla... Ei siis mikään turha reissu senkään puolesta ;)

Rikoin moraalisääntöni numero kaksi hänen kanssaan. Olin aina ajatellut, ettei minusta olisi seksisuhteeseenkaan. Sovimme tapaavamme vastaavissa merkeissä niin kauan, kuin kumpikin pysyy sinkkuna. Ja jos joku vakavammin otettava ilmaantuu näköpiiriin, siitä kerrotaan toiselle ja juttu päättyy. Hän löysi sen jonkun ensin. Tätä ei jatkunut kuin viikon verran, ehdimme tavata välimatkasta johtuen vielä - ja vain - toisen kerran. Olin toista kertaa varten katsonut silloisen työmatkani varrelta toisen sopivalta vaikuttavan rauhallisen paikan, jonka kävimme toteamassa erinomaiseksi paikaksi. Se kutupaikka on itse asiassa vielä lähempänä päätietä, mutta ainoastaan rekkojen hyteistä voi sinne alas nähdä... Kävimme huviksemme kiertämässä varmuuden vuoksi muitakin paikkoja jo läpi, jos seuraava kerta tulee. Säästyisi aikaa etsimiseltä itse asiaan. Muistan ne paikat edelleen, vaikka hänen kanssaan en niitä käytäkään enää... ;)

No mutta, ketä sitten loukkasin?
Ystävääni, joka tämän herran antoi minulle meseensä. Hän otti tapaamisemme molempien osalta erittäin henkilökohtaisesti. Elin tuon samaisen viikon epätietoisuudessa, että tähänkö vuosia kestänyt ystävyytemme todella voisi kaatua. Podin tunnontuskia kyyneleet silmissä yhtenä päivänä ja toisena saatoin kohauttaa harteitani koko asialle. Kiltti ja tuhmempi puoleni taistelivat keskenään ja kiltimpi oli välillä jäämässä alakynteen. Selvitimme ystäväni kanssa kuitenkin lopulta koko asian, mutta enää hän ei ole yhteydessä kyseiseen herraan.

Kiltti tyttö minussa yrittää nykyään pitää paholaisensa kurissa. Enää en aio - tai korjataan, en ainakaan vielä ole aikonut - sekaantua kenenkään ystäväni minkäänlaiseen säätöön, ihastukseen tai muuhun vastaavaan. Opin kerrasta, että vanha ystävä on tärkeämpi kuin hetken himon kohde. Hetken himo haihtuu, mutta ystävyys kestää montaa lajia.

Mutta - ihan kaikkia paholaisiaan kilttikään tyttö ei pysty torjumaan...

Lähes virallinen yhden illan juttu

Niin sanottu normaali käsite yhden illan jutusta: isketään kumppani baarista ja samana iltana hypätään punkkaan jomman kumman luona ja aamulla hyvästellään viimeistään eikä kuulla toisesta enää mitään.
Herra numero neljä on minun kannaltani lähinnä tuota käsitettä yhden illan jutusta - tapasimme perjantai-iltana chatissa - ei, ei siinä samassa seksichatissa, vaan kokeilin toista paikkaa, erinomaisin tuloksin ;) - ja lauantaina illalla tapasimme.

Ai miksei herra kolmonen sitten käy yhtä lähelle tähän käsitteeseen? Oletin tosissani, että tapaisimme vielä uudelleen samoissa merkeissä, ehkä syvemmissäkin. Lisäksi olimme tunteneet kauemmin ennen kuin tapasimme. Ja pidimme yhteyttä vielä jälkeenkin päin. So case closed.
Pakko sanoa - kiltti tyttö minussa oli aina ajatellut, että en pystyisi yhden illan juttuun. Se oli moraalisääntöni numero kolme - "ei yhden illan juttuja". Ja mitä sitten havaitsenkaan? Siinä minä suunnittelin muutaman tunnin mesekeskustelun jälkeen taas pelkästään seksiin pohjautuvaa tapaamista. Ja vieläpä seuraavalle illalle, kun mahdollisuus oli.

Ilmeisesti se tuhmempi puoli minussa oli pyrkimässä esiin. Ja rytinällä. Ja minä pidin siitä ;)

Kävin kotona saunassa, kerroin vanhemmilleni meneväni ystäväni luokse kylään istumaan iltaa. Hän asuu ihan toisella suunnalla kuin mihin olin oikeasti menossakaan... Pääsin liikkeelle sovittuun aikaan ja soitin autosta ystävälleni. Kyselin kuulumiset, sillä täytyyhän alibin mennä myös läpi - jos joku kysyy, mitä hänelle kuuluu, osaan vastata. Kerroin hänelle totuuden matkastani. Hän halusi vain tietää, että selviän hengissä kotiin asti jossain vaiheessa, joten lupasin lähettää hänelle tekstiviestin kotiin päästyäni.

Tapasimme herran kanssa erään kioskin pihalla noin puolessa välissä matkaa, hän tuli minua siihen vastaan. Olimme sopineet, että jäätä rikkoaksemme halaamme, että tulee se ensi kosketus jo valmiiksi, ennen "tositoimiin" siirtymistä. Tämä myös toteutui. Jätin autoni sinne pihalle parkkiin odottamaan ja hyppäsin hänen kyytiinsä (tästähän on tulossa melkein kuvio, huomaatteko?). Reilu puolen tunnin ajomatkan ajan juttelimme harvakseltaan, kommentoimme radiosta tulevaa ohjelmaa ja hän kyseli alibin muodostumisestani ja ystäväni suhtautumisesta. Naurahdin, että ystäväni kyllä tietää minun olevan suoranaisen hullu, mutta hän luottaa myös vaistooni tässä asiassa. Hän tuntui ymmärtävän asian.

Tiedättekö sen kihelmöivän tunteen, kun olette odottaneet jotain ja olette juuri saamassa sen? Kuinka se pieni lämpö kiirii ihoa pitkin ja saa ihon nousemaan kananlihalle? Kuinka pieni ääni pään sisällä hetken ollessa käsillä sanoo: "Nyt."?

Olimme päässeet hänen asuntoonsa. Kirjoitin kaverilleni vielä viestin, että olen päässyt hengissä perille ja ilmoitin kirjoittavani seuraavan viestin, kun olen kotona. Herra tuli seisomaan taakseni, ihan muutaman sentin päähän, kuitenkaan koskettamatta. Tunsin ihollani ja kuulin mielessäni vain: 'Nyt.'
Käännyin ympäri ja katsoin häntä tiiviisti silmiin. Liikahdin lähemmäs ja kurotin suutelemaan häntä. Hetken kuluttua olimme jo sohvalla, valmiina ja innokkaana riisumaan kaikki esteet väliltämme pois. Voisi sanoa sen olleen nopeaa toimintaa - asunnon oven sulkemisesta sohvalle päätymisen välillä oli kulunut aikaa alle viiden minuutin. Nousimme ylös vain siirtääksemme sohvaa kauemmas ikkunan luota. Ikkunoissa ei ollut verhoja tai sälekaihtimia joten näkyvyys ulos ja sisään oli siis häiritsevän hyvä hiljaksiin hämärtyvässä huhtikuun illassa. Ja vaikka tuhmempi puoli olikin pyrkimässä esiin sisältäni, katselijoita hänkään ei halua :P

Hyvä puoli netin kautta löydetyistä kumppaneissa on se, että heidän kanssaan on voinut jutella omat mielitekonsa ja lempijuttunsa jo ennen varsinaista tilannetta. Tämä vähentää sitä perinteistä ekan kerran sähläystä ja hapuilua. Näin tälläkin kertaa - hän kaipasi aktiivista, spontaania naista, paljon hyväilyjä. Minä tarjosin ne hänelle. Minä taas... no, kaipasin. Ja sain. Ja kaipasin vielä lisää, uudestaan ja uudestaan. Ja hän tarjosi. Oijoi, miten hän tarjosi... ;)

No, kaikki hyvä päättyy aikanaan. Aamuyöstä lähdimme takaisin kohti kioskia, jossa autoni vielä odotti. Matka sujui hiljaisuuden vallitessa, puhuimme vielä vähemmän kuin aiemmin. Toki kummatkin olimme väsyneitä, joten ei puheenaihetta niin keksinyt tai jaksanutkaan keksiä. Mietin, pyrkikö kiltti tyttö minussa taas takaisin pintaan - en nimittäin päässyt itsepintaisesta ajatuksestani eroon, että olisin halunnut jäädä ihan vain nukkumaankin tämän herran syliin yöksi. Tästä huolimatta (vai juuri siitä syystä?) hyvästelyt kioskilla olivat suloiset - pitkä suudelma ja lämmin hymy. Hän lähti ajamaan takaisin kotiinsa ja minä omaani, hymyssäsuin. No hyvä on, myönnetään - paheellinen virnistys kasvoillani. Ei se tuhmempi puoli nyt ihan kuopattu ollut ;)

Ei todellakaan...

Let's get it started...

Kuvitelkaapa kuva:
Maaliskuinen talvi-ilta. Muutama aste pakkasta, kaunis kuutamo, luntakin jonkin verran. Metsän helmassa katseilta piilossa yksinäinen, käynnissä oleva citymaasturi - jonka lasit ovat huurussa. Huurtuneiden lasien takana takapenkillä kaksi ihmistä toisiinsa kietoutuneina kiihkeässä syleilyssä, sen suuremmin välittämättä ympäröivästä maailmasta.

Onko kuvassa jotain vikaa jonkun mielestä? Huomautettavaa?

Hmm. Ehkä tietysti auton olisi voinut sammuttaa koko aktin ajaksi, mutta ottakaa huomioon pakkanen - kylmähän siellä autossa olisi vähissä vaatteissa tullut. Joku voi antaa moitteita citymaasturistakin. Mutta hei - sen takapenkki on yllättävän tilava ;) Ainakin oletimme, että se olisi tilavampi kuin farmarini takapenkki...

Kyllä kyllä. Kuvan takapenkin ihmisistä toinen olin minä. Ja miespuolinen tästä pariskunnasta oli herra numero kolme. Olimme mesessä jutellessa päättäneet, että 'nyt lähdetään ajeleen - ja köyrimään.' Ja tämä toteutui, kuvan mukaisesti.

Miten tähän päädyttiin? No, olin (ja toisinaan olen vieläkin) aika tavalla koukussa erääseen seksichattiin. Huomasin nimimerkistä, että kyseinen herra on melko läheltä asuinpaikkakuntaani. Aloin jutella, höpistiin oikein kunnolla ja lopulta jatkettiin juttelua Messengerissä. Ja alettiin parin viikon keskusteluiden aikana kikkailla ajatuksella, että tosiaan nähtäisiin ihan vain pikapanojen merkeissä. Juteltiin mieltymyksistä ja kirjoitettiin keskenämme eräänlainen eroottinen novelli. Hän kertoi tietävänsä hyvän paikan lähiseudulla, mihin auton voisi parkkeerata siksi aikaa. Ja, kuten todettua, lopulta se toteamus oli vain: 'nyt tehdään se. Lähdetään ajeleen ja köyriin.'

Tuosta päätöksestä tunnin päästä tapasimme huoltoasemalla, hyppäsin hänen kyytiinsä. Olin myöhässä, koska eräs perheenjäsen kotonani oli häirinnyt lähtöäni "ajelulle" kuten kerroin kotona. Jännitti ja hermostutti - enhän minä, kiltti tyttö, tällaista yleensä tee. Mikä minuun siis on mennyt? Lohdukseni häntäkin hermostutti yhtäläillä, ei hänkään voinut kehua ennen tehneensä moista. Ajelimme lähiseutuja ympäriinsä lämmityslaitteen saadessa lopulta sormenikin lämpiämään pakkasen jäljiltä. Juttelimme niitä näitä matkalla, omista taustoista hieman lisää ja omista jatkosuunnitelmista. Small talkia, kerrankin muustakin kuin säästä. Katselin kuutamoa auton lämmössä, kuuntelin cd-soittimesta soljuvaa Elvistä ja aloin lopulta rentoutua.

Pistin mieleeni reitit, missä kuljimme, hän tiesi näitä paikallisia pikkuteitä paljon paremmin kuin minä itse. Ja etenkin reitti sille... noh, sanotaan nyt kutupaikalle, on hyvin yksinkertainen. Päätiestä vajaa kilometri pienempää tietä ja sitten vasemmalle parisataa metriä metsätietä pitkin. Ylitimme pienen kumpareen, joka antoi hyvin näkösuojaa, joten tielle meitä ei tosiaankaan nähty. Saimme auton pysäköityä paikalleen, hän halusi polttaa savukkeen. Nousimme molemmat autosta ja juttelimme vielä, poltellen kaikessa rauhassa.
-Mennäänkö takaisin autoon? hän kysyi lopetettuaan. Virnistin ja katsoin häntä syrjäkarein.
-Etu- vai takapenkille?
-No, se olis ollu seuraava kysymys.
-Hmm... mennään taakse.

Okei. Jos olimme molemmat olleet hermostuneita jo aiemmin, niin takapenkillä istuessa se hermostus oli käsinkosketeltavaa. Mutta kroppa alkoi jo lämmetä entisestään ajatukselle kosketuksesta. Sanoin hänen saavan luvan tehdä aloitteen. Laukaisimme jännitystä typerillä vitseillä tilanteesta. Hänellä selvästi raksutti: "ei voi suoraankaan päälle käydä, mutta miten sitten smoothisti siirtyä lähemmäs?" Hän kuunteli laulun sanoja saadakseen niistä jonkin hyvän iskulauseen tapaisen heiton. Kärsivällisyyteni loppui ja päätin tehdä jotain, mitä en yhtä suorasti ollut tehnyt aiemmin - aloitteen.
-Haluatko, että autan sua vähän tässä asiassa?
-Toki, hän huokaisi.
Siirryin lähemmäs, nojauduin häntä vasten, kasvot muutaman sentin päässä toisistaan. Laskin katseeni hänen silmistään hänen huulillensa ja painoin huuleni niitä vasten. Kevyt, pieni suudelma vain. Sen tehtyäni aloin perääntyä ja hän tiukensi otettaan heti.
-Mihin nyt olet menossa?
-Jos mä teen aloitteen, sä saat tehdä sitten seuraavan siirron, vastasin hymyillen - ja hän tuli perässäni, painaen minut selkänojaa vasten ja alkoi suudella kiihkeämmin.

Siitä se sitten lähti. Paljon suutelua; vaeltavia, hyväileviä käsiä, näykkäileviä hampaita... Auton lasit alkoivat pian huurtua huohotuksesta. Välillä siirryin hajareisin hänen päälleen, välillä olin hänen allaan. Vaatteet väistyivät tieltä, kun iho hakeutui vasten ihoa. Kaiken kaikkiaan siinä takapenkillä vierähti hyvän aikaa... ;)
En nyt kerro liikaa yksityiskohtia, säästän ne sitten myöhempiin merkintöihin. Sanonpahan vain, että siellä auton takapenkillä tähän tyttöön pumpattiin hyvää kevätpuhtia... ;P

Palasimme hyvällä tuulella molemmat huoltoasemalle, suutelimme hyvästiksi ja jatkoimme matkaamme omille teillemme. Juttelimme seuraavana päivänä mesessä. Nauroin hänelle, että hän onnistui taitavasti tekemään fritsun: se oli kaikkien nähtävillä, mutta silti piilossa. Hän ihmetteli, mitä tarkoitin. Selitin, että aivan korvannipukan päässä oli mustuma, helposti piilotettavissa hiusten taakse tarpeen vaatiessa. Hän taas valitteli kielenkantojaan, että olivat hieman arkana... Myhäilin pahoitteluni siitä.

Kaiken kaikkiaan - loistoreissu. Kannatti tehdä. Ja kuten todettua, siitä sai tämä tyttö hyvin puhtia kevääseensä. Ja koko vuoteensa. Sillä eihän tämä jäänyt ainoaksi kerraksi...