Niin sanottu normaali käsite yhden illan jutusta: isketään kumppani baarista ja samana iltana hypätään punkkaan jomman kumman luona ja aamulla hyvästellään viimeistään eikä kuulla toisesta enää mitään.
Herra numero neljä on minun kannaltani lähinnä tuota käsitettä yhden illan jutusta - tapasimme perjantai-iltana chatissa - ei, ei siinä samassa seksichatissa, vaan kokeilin toista paikkaa, erinomaisin tuloksin ;) - ja lauantaina illalla tapasimme.
Ai miksei herra kolmonen sitten käy yhtä lähelle tähän käsitteeseen? Oletin tosissani, että tapaisimme vielä uudelleen samoissa merkeissä, ehkä syvemmissäkin. Lisäksi olimme tunteneet kauemmin ennen kuin tapasimme. Ja pidimme yhteyttä vielä jälkeenkin päin. So case closed.
Pakko sanoa - kiltti tyttö minussa oli aina ajatellut, että en pystyisi yhden illan juttuun. Se oli moraalisääntöni numero kolme - "ei yhden illan juttuja". Ja mitä sitten havaitsenkaan? Siinä minä suunnittelin muutaman tunnin mesekeskustelun jälkeen taas pelkästään seksiin pohjautuvaa tapaamista. Ja vieläpä seuraavalle illalle, kun mahdollisuus oli.
Ilmeisesti se tuhmempi puoli minussa oli pyrkimässä esiin. Ja rytinällä. Ja minä pidin siitä ;)
Kävin kotona saunassa, kerroin vanhemmilleni meneväni ystäväni luokse kylään istumaan iltaa. Hän asuu ihan toisella suunnalla kuin mihin olin oikeasti menossakaan... Pääsin liikkeelle sovittuun aikaan ja soitin autosta ystävälleni. Kyselin kuulumiset, sillä täytyyhän alibin mennä myös läpi - jos joku kysyy, mitä hänelle kuuluu, osaan vastata. Kerroin hänelle totuuden matkastani. Hän halusi vain tietää, että selviän hengissä kotiin asti jossain vaiheessa, joten lupasin lähettää hänelle tekstiviestin kotiin päästyäni.
Tapasimme herran kanssa erään kioskin pihalla noin puolessa välissä matkaa, hän tuli minua siihen vastaan. Olimme sopineet, että jäätä rikkoaksemme halaamme, että tulee se ensi kosketus jo valmiiksi, ennen "tositoimiin" siirtymistä. Tämä myös toteutui. Jätin autoni sinne pihalle parkkiin odottamaan ja hyppäsin hänen kyytiinsä (tästähän on tulossa melkein kuvio, huomaatteko?). Reilu puolen tunnin ajomatkan ajan juttelimme harvakseltaan, kommentoimme radiosta tulevaa ohjelmaa ja hän kyseli alibin muodostumisestani ja ystäväni suhtautumisesta. Naurahdin, että ystäväni kyllä tietää minun olevan suoranaisen hullu, mutta hän luottaa myös vaistooni tässä asiassa. Hän tuntui ymmärtävän asian.
Tiedättekö sen kihelmöivän tunteen, kun olette odottaneet jotain ja olette juuri saamassa sen? Kuinka se pieni lämpö kiirii ihoa pitkin ja saa ihon nousemaan kananlihalle? Kuinka pieni ääni pään sisällä hetken ollessa käsillä sanoo: "Nyt."?
Olimme päässeet hänen asuntoonsa. Kirjoitin kaverilleni vielä viestin, että olen päässyt hengissä perille ja ilmoitin kirjoittavani seuraavan viestin, kun olen kotona. Herra tuli seisomaan taakseni, ihan muutaman sentin päähän, kuitenkaan koskettamatta. Tunsin ihollani ja kuulin mielessäni vain: 'Nyt.'
Käännyin ympäri ja katsoin häntä tiiviisti silmiin. Liikahdin lähemmäs ja kurotin suutelemaan häntä. Hetken kuluttua olimme jo sohvalla, valmiina ja innokkaana riisumaan kaikki esteet väliltämme pois. Voisi sanoa sen olleen nopeaa toimintaa - asunnon oven sulkemisesta sohvalle päätymisen välillä oli kulunut aikaa alle viiden minuutin. Nousimme ylös vain siirtääksemme sohvaa kauemmas ikkunan luota. Ikkunoissa ei ollut verhoja tai sälekaihtimia joten näkyvyys ulos ja sisään oli siis häiritsevän hyvä hiljaksiin hämärtyvässä huhtikuun illassa. Ja vaikka tuhmempi puoli olikin pyrkimässä esiin sisältäni, katselijoita hänkään ei halua :P
Hyvä puoli netin kautta löydetyistä kumppaneissa on se, että heidän kanssaan on voinut jutella omat mielitekonsa ja lempijuttunsa jo ennen varsinaista tilannetta. Tämä vähentää sitä perinteistä ekan kerran sähläystä ja hapuilua. Näin tälläkin kertaa - hän kaipasi aktiivista, spontaania naista, paljon hyväilyjä. Minä tarjosin ne hänelle. Minä taas... no, kaipasin. Ja sain. Ja kaipasin vielä lisää, uudestaan ja uudestaan. Ja hän tarjosi. Oijoi, miten hän tarjosi... ;)
No, kaikki hyvä päättyy aikanaan. Aamuyöstä lähdimme takaisin kohti kioskia, jossa autoni vielä odotti. Matka sujui hiljaisuuden vallitessa, puhuimme vielä vähemmän kuin aiemmin. Toki kummatkin olimme väsyneitä, joten ei puheenaihetta niin keksinyt tai jaksanutkaan keksiä. Mietin, pyrkikö kiltti tyttö minussa taas takaisin pintaan - en nimittäin päässyt itsepintaisesta ajatuksestani eroon, että olisin halunnut jäädä ihan vain nukkumaankin tämän herran syliin yöksi. Tästä huolimatta (vai juuri siitä syystä?) hyvästelyt kioskilla olivat suloiset - pitkä suudelma ja lämmin hymy. Hän lähti ajamaan takaisin kotiinsa ja minä omaani, hymyssäsuin. No hyvä on, myönnetään - paheellinen virnistys kasvoillani. Ei se tuhmempi puoli nyt ihan kuopattu ollut ;)
Ei todellakaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti