Kohti uutta vuotta vanhoja muistellen

Vuoden vaihtuminen on aina ollut minulle pohdinnan aikaa, eikä tämäkään vuodenvaihde ole tuonut siihen poikkeusta. Jouluvieraan täällä ollessa minun oli pakko rauhoittua, pitää kiltti tyttö enemmän läsnä kuin yleensä. Se sujui luontevasti, koska en päässyt käyttämään tietokonetta niin paljoa kuin tapanani on enkä näin ollen eksymään näihin omituisiin keskusteluihin, joista sitten olen päätynyt... niin no, olettehan lukeneetkin minkälaisiin tilanteisiin. Ja koska ketään herraa ei asu niin lähellä, että olisi yhtenä satunnaisena vapaailtanaan voinut käydä herättelemässä tuhmempaa puolta esiin, niin ongelmia ei kaidalla tiellä pysyminen tuottanut. Tämä kilttinä tyttönä olo tosin johti siihen, että pohdin vielä entistä enemmän asioita, joita olen tehnyt ja joita en ole aiemmin sen kummemmin ajatellut. Moraali siis nosti meteliä kiltin tytön päässä, eikä se kuiskutellut mitenkään hellästi...

Mutta kadunko? Tavallaan kyllä, tavallaan en. Olen kerrankin osannut antaa vain mennä, enkä jarruttaa mielitekojani toisten mielipiteen ja velvollisuuksien takia ja sitä en osaa katua. Mutta koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, tekemiseni ovat päässeet vaikuttamaan välillisesti myös muihin, eikä aina niin suloisesti. Se taas... no, saa juuri sen nukuksissa olleen moraalin nostamaan meteliä.

Ajattelin ensin, että kirjoittaisin jonkun mukavan kohtaamisen näin uuden vuoden kunniaksi. Mutta koska tapanani on edetä kronologisessa järjestyksessä, tulee tämä kohtaaminen nyt, vaikka en sitä niin hyvällä muistelekaan.

Palataan siis herraan numero viisi. Hänhän löysi silloin sen jonkun, joten sopimuksemme mukaan lopetimme suhteen. Juhannusviikolla hän soitti alkuviikosta ja kyseli kuulumisia, kertoi sukulaisensa kuolemasta ja töistään. Emme olleet paljoa pitäneet yhteyttä toukokuun alun juttumme jälkeen, joten yllätyin todella hänen soitostaan. Hän soitti sunnuntaina uudestaan, kertoili jälleen kuulumisiaan ja kertoi myös, että suhde sen jonkun kanssa oli päättynyt loppuviikosta. Uusi oli jo katsottuna seurustelun varalle, mutta...
"Miten ois, vielä kerta, vanhojen aikojen kunniaks, kun panettaiskin, muttei kehtaa uudelta vielä kysyä... ja kai sunkin ny tekee mieli kuitenkin, jos ei ole vähään aikaan saanut...?"

No, siinä hän oli kieltämättä oikeassa. Vaikkei edelliskerrasta ollutkaan kuin reilu pari viikkoa (tätä en siis hänelle kertonut, ainakaan muistaakseni), niin kestopanetuksen etuna ja haittana on se, että aina tosiaan tekee mieli... Joten suostuin. Oletin sen olevan samanlainen kerta kuin ne pari aiempaakin toukokuussa, yhtä rentoja ja huumorilla höystettyjä.

Täytyy myöntää, että ei ollut. Ja toisaalta, jälkiviisaana, olisihan se pitänyt aavistaakin...
Tällä kertaa minä ajoin lähemmäksi hänen seutuaan, edelliskerroillahan tilanne oli toisinpäin. Oli hikinen päivä, luontoäiti ei oikein osannut päätää, ripottelisiko vettä vai antaisiko auringon paistaa. Kiertelimme aikamme etsien sopivaa paikkaa parkkeerata hetkeksi, kahdeksikin. Vanha tuttu kuvio, takapenkin selkänojat nurin ja sisälle.

Mutta missä rentous, missä huumori? Vähäinen huumori, mitä koko touhussa oli, tuntui sekin väkinäiseltä. Rentoudesta ei tietoakaan. Ja hänen katseensa oli koko ajan kiinnittyneenä jonnekin oikean olkapääni yläpuolelle, hän ei katsonut kertaakaan suoraan silmiin. Jos sattuikin vahingossa vilkaisemaan, niin käänsi äkkiä katseensa pois. Ensimmäistä kertaa tuli itselle sellainen olo, että voisin ottaa rahaa koko touhusta, että olin lähinnä... no, tälle ei ole kaunista muotoa sano - että olin lähinnä reikä, johon mies itsensä tyhjentää.

Ei siis mikään mieltä ylentävä kokemus, vaikken sitä ajatellutkaan heti tilanteen ollessa käsillä, tämä ajatus tuli mieleen vasta kotimatkalla. Kotimatkalla päätin myös, etten enää ryhdy näihin tekemisiin tämän herran kanssa. Eikä näin ole käynyt, nykyään emme ole enää yhteydessäkään toisiimme.

No mutta, menneen kesän tapahtumia, ei niistä enää tarvitse pahemmin välittää. Mutta jos jonkun reissuni voisin jättää näin jälkeenpäin ajatellen tekemättä, niin tuon.

Anyways, uusi vuosi, uudet kujeet ellei jopa vakavoitumistakin havaittavissa...
Ei kai nyt sentään, vitsi vitsi. ;) Ei nyt hetkeen vakavoiduta liiaksi. Tai jos niin teenkin, niin kerron vielä vallattomat tapaukseni tänne ja sitten alan tälläkin puolella enempi vakavoitua.
Mutta niitä aikoja odotellessa...