Jos nyt unohdetaan peruskouluaikaiset ihastumiset sun muut (niitä tulee kyllä mieleen heti neljäkin eri ihmistä) ja lähdetään toisen asteen koulusta liikkeelle.
* Olin pitkään ihastunut luokkakaveriini ja hänkin oli omalla tavallaan ihastunut minuun - hän tosin ei halunnut viedä juttua pidemmälle, koska välimatkaa oli kuulemma liikaa, n. 50 km. No, tätä nykyä voin vaan todeta, että se ei ole matka eikä mikään, mutta silloin se oli paljon, kun ei ollut ajokorttia vielä eikä muutenkaan paljoa mahdollisuuksia reissata ja tapailla. Päädyimme erään hyvin, hyvin humalaisen tupari-illan päätteeksi suutelemaankin yhtenä kesänä (hmm, itse asiassa sama kesä, jolloin tapasin herra yhdenkin), mutta kuten todettua, se ei sitten edennyt siitä. Tosin jahkasimme tästä asiasta vielä seuraavaan kevääseen, kunnes luovutin aiheesta kokonaan menetettyäni häneen hermot erinäisten sattumusten johdosta.
* Herra kahden jälkeen... oivoi, netin kautta ihastumisten ja viritysten suhteen elämäni suorastaan kukoisti sillä saralla. Pari-kolme tapausta tulee mieleen, joita en koskaan päässytkään tapaamaan joko omista tai heistä johtuvista tilanteen muutoksista: milloin tekniset ongelmat tulivat vastaan, jolloin emme tienneet missä kohdata, vaikka olimme samassa kaupungissa; milloin oletettu vapaapäivä muuttuikin työntäyteiseksi; milloin ei vaan rohkeus riittänyt. Nämä siis kaikki silkassa kevytmielisessä merkityksessä olevia menetettyjä kohtaamisia. Ja yksi tapaus tulee mieleen, jonka kanssa kävimme syömässä hampurilaiset ja ajelimme kaupungilla, mutta lähempää tuttavuutta emme tehneet, vaikka hän vihjasikin.
* Herra seitsemän kanssa kilpasilla oli toinenkin mies, ihan naapurikunnasta, treffipalvelun kautta tavattu myös kuten seiskakin. Kävin hänen kanssaan kahvillakin, mutta juttu ei paljoa kulkenut ja hän totesi jälkeenpäin, että muuten voisin ollakin ihan hyvä tyyppi, mutta jotain puuttuu. Nauroin hänelle, että hitto, hän ehti sanoa sen ensin, joten minun suustani sitä ei voida enää kuitata naisten hömpötykseksi ;D Juttu kuoli kokoon sitten pikkuhiljaa, nyt en ole hänestä kuullut moneen moneen aikaan mitään.
* Ennen kuin herra seitsemää kävin tapaamassa, kävin myös kahvilla yhden toisen herran kanssa. Tämä tuli täysin ex tempore, kun olin matkalla Maggien luokse ja viritys (treffipalvelun kautta tavattu) soitti minulle ja ehdotti paluumatkalleni kahvitapaamista. Istuimme huoltoaseman kahvilassa noin tunnin verran jutellen, hän piti keskustelua yllä. Jokin hänessä tökki vastaan - minä kun perustan tähän paljon puhuttuun vaistooni ja fiilikseen monta asiaa - ja tunne taisi olla molemminpuolinen, ettei siitä ainakaan vakavampaa puhetta edes syntynyt. Nykyään juttelemme Facebookin välityksellä silloin tällöin ja tsemppaamme toisiamme ihmissuhteissa. Hän antoi myöhemmin pisteet minulle siitä, että ainakin pysyin kahvitreffeillä loppuun asti enkä hylännyt häntä heti alkuunsa, kuten eräs toinen tyttö hänelle teki myöhemmin.
Talven aikana ja tämän vuoden puolella ihastumisia ja viritelmiä onkin kertynyt aika paljon... Treffipalvelun kautta itse asiassa kaikki, en tänä vuonna ole paljoakaan seksichatissa aikaani viettänyt. Näistä...
* ...ensimmäinen ihastus - hieman taiteellinen tyyppi, huumorintajuinen. Juttelimme mesessä jonkin verran ja pienessä pöhnässä haastattelin häntä aika tavalla eräs ilta. Tämäkin kuuluu sarjaamme 'se vain jostain syystä kuihtui kasaan'. Ilmeisesti siinä alkoi sekottaa tilannetta toinen ja kolmas ihastus/viritelmä, jotka hieman kilpailivat keskenään muutenkin mielessäni...
* ...toinen ihastus - ujo mies, rauhallinen, harkitseva, karhumaisen lämmin olemus. Luonteensa tietyiltä osin siis vastakohta minulle, mutta tulimme juttuun erinomaisesti mesen puolella, meillä oli pieniä hölmöjä yhteisiä piirteitä ja tapoja. Hän tuli luokseni käymään ollessaan täällä päin muutenkin ajelemassa sukulaisensa luona - välimatkaa hänen luokseen n. 350 km. Hän ei tullut kuin siksi päiväksi, esittelin hänelle kaupunkia, tein ruokaa ja juttelimme - tosin, koska hän oli ujo ja loppupeleissä minä en keksi paljoakaan puheenaiheita, ellen saa vähänkään apuja toiselta, niin emme jutelleet kuitenkaan kovinkaan paljoa, hengasimme ja katselimme telkkaria. Saatoin hänet illalla autolle ja suikkasin hänelle suukon suulle auton luona, josta hän taisi hieman punastuakin maaliskuisen illan hämärässä.
Menin pääsiäisen aikaan hänen luokseen pariksi yöksi. Kokkasimme, pelasimme Wiillä, röhnäsimme ja katsoimme telkkaria. Nukuimme kyllä vierekkäin ne kaksi yötä, mutta mitään ei tapahtunut. Yllätyin tosin positiivisesti toisena aamuna, kun hän kietoi oma-aloitteisesti kätensä ympärilleni ja makoilimme hetken aikaa sylikkäin. Koska aistin, että hän tosiaan on ujo ja varautunut, en... noh, tyrkyttänyt itseäni. Heitin kaksimielisyyksiä ja katsoin merkitsevästi, mutta en tuonut itseäni liian tykö, etten säikyttäisi.
Tässä ei tuntunut kuitenkaan sitä kaipaamaani kipinää ja Mikkokin alkoi sekottaa tilannetta omalta taholtaan, joten olemme nykyään ystäviä tämän miehen kanssa. Hän itse asiassa muutama viikko sitten pyysi minua lukemaan treffiprofiilinsa läpi, että antaako se hänestä kuinka oikeanlaisen kuvan.
* ...kolmas viritelmä - nimitetään hänet vaikka Kaapiksi, koska pituutta ja kokoa häneltä löytyy. Vaikka Kaappi asuu vain noin kymmenen kilometrin päässä luotani, tapasimme tosiaan netin kautta. Aloimme jutella jo ennen joulua, kirjoittelimme treffipalvelun yksityisviesteissä pientä eroottista kertomusta toisillemme. Nämä vastaavat pienet viestittelyt jatkuivat tekstiviestien välityksellä tammikuussa ja helmikuussa hän kävi ensimmäisen kerran luonani kahvilla, toisen kerran viikkoa myöhemmin tuosta kauempana asuvasta herrasta. Näinä kahvittelukertoina päädyimme sohvalle juttelemaan ja hän piti minua hyvänä.
Molemmilla kerroilla hänen lähtiessään jatkamaan matkaansa olin kieltämättä järjettömän kiihottunut, mutta Kaappi ei luvannut tehdä asian eteen enempää vasta kuin ehkä viidennellä treffikerralla. Selvitimme tosin erään tekstiviestisanaharkan seurauksena kummankin ajatuksia, että pysyykö juttu kevyenä vai vakavampana - hän ei halunnut vakavampaa, joten minäkin jarrutin suhtautumistani ja keskityin enemmän tuohon karhumaiseen mieheen.
Keväällä meidän piti Kaapin kanssa tavata kahvien merkeissä pariinkin otteeseen, mutta jommankumman yllättävistä menoista ne kerrat peruuntuivat, pidimme kuitenkin satunnaisesti tekstiviestien välityksellä yhteyttä keskenämme kesälläkin.
Sillä viikolla kun taukomme Harrin kanssa alkoi, Kaappi kyseli minulta kuulumisia viestitse ja kutsui itsensä kahville luokseni. Olin hänelle kertonut vastatessani viestiin vaihtuneesta ihmissuhdetilanteestani (edelliskerralla toisistamme kuullessamme hän oli tietoinen vain Mikosta, nyt oli Harri astunut kuvaan mukaan) ja hän kyselikin kiinnostuneena uudesta suhteestani, että kuinka vakavalla pohjalla se on. Ja kuten olin osannut odottaakin, hän myös omalla tavallaan testasi sitoutumistani:
Istuimme jälleen sohvalla ja juttelimme, kerroin hänelle kipeytyneestä polvestani. Hän varmisti ensin, kumpi polvi oli kyseessä ja laski sitten kätensä sille, hieroen kevyesti. En antanut tämän häiritä, vaan jatkoin juttelua normaalilla äänellä. Hänen kätensä alkoi hierossaan siirtyä pikkuhiljaa ylemmäksi reidelläni... Laskin käteni lopulta syliini, jottei hän päässyt etenemään enää ylemmäs; nousin ylös sohvaltakin hoitaakseni jonkun asian ja palatessani takaisin istumaan, oli käsi myös takaisin reidellä. Lopulta otin Kaappia ranteesta kiinni ja siirsin hänen kätensä hänen omalle polvelleen ja katsoin häntä silmiin. Hän katsoi minua hetken keskeyttäen lauseensa, sanoii 'okei' ja perääntyi. Tämän jälkeen hän totesi, että ainakin torjumisestani näki, kuinka sitoutunut olen Harriin ja jatkoimme keskustelua jälleen normaaliin sävyyn.
Tilanne olisi kieltämättä voinut olla minun kannaltani ahdistavakin, kuitenkin Kaappi on minua n. 30 senttiä pidempi ja suurempi, paljon voimakkaampi. En ole kuitenkaan missään vaiheessa aistinut hänestä sen sortin huonoja "viboja", että olisin kokenut aihetta pelätä. Ja kuten edellisessä postauksessani mainitsin, Kaappi totesi, että kyllä hänen mieltään jää kaihertamaan, mitä seksi minun kanssani olisi sitten ollut, koska alkuvuodesta viestitellessä molemmille tuli kyllä melko tukalat oltavat... :p
Hmm... Olisikohan tässä nyt pääsääntöisesti kaikki? Kenties. Jotkut tietysti unohtuneet suoranaisen äkkinäisyytensä takia, yhdenkin muistin vain siksi, että eräs soittaja sanoi minulle äsken puhelimessa jutun, joka muistutti siitä tyypistä.
Luovat viikot menossa, tuntuu löytyvän aiheita, mistä kirjoittaa. Ainakin jonkin aikaa vielä... :) Täytyy hyödyntää näitä hetkiä nyt siis.
maanantai 28. syyskuuta 2009
torstai 24. syyskuuta 2009
Mahdollisia uusia sutinoita
Ja näitä jollain tasolla on tosiaan ilmassa koko aika, vaikka omalla tavalla kaipaankin Harria.
Ensinnäkin - edellisen postauksen lopussa mainitsemani todennäköinen seuraava herra. Tämä vanha rakas ystäväni, joka kannusti minut puhelinhommiin (ja jolle sain puhelimessa pelkällä huohotuksellani aikaan myös kiitettävän seisokin kesken kävelyn :p) ja jonka kanssa olemme kohta vuosikymmenen pitäneet yhteyttä, muttemme vielä kertaakaan nähneet livenä. Hän, jonka kanssa tuli monta vuotta harrastettua nettiseksiä.
Hän, joka totesi minulle tapaillessani Harria, että jos - ja iso jos, hän ei sitä toivo, vaan haluaa minun olevan onnellinen - juttu ei Harrin kanssa onnistukaan, niin olisiko meillä mahdollisuus hieman pitää hauskaa. Hän kun ei olisi koskaan pannut pahakseen, jos edes puolet meidän vuosien aikana juttelemistamme asioista kävisi myös toteen. Myönsin hänelle, että olin itsekin miettinyt samaa viimeisen parin vuoden aikana, joten teimme diilin.
Tässä nyt aikatauluja ja mahdollisuuksia järkkäillessä hän todennäköisesti tulee minun luokseni käymään. Ehkä ensi kuussa. Sitä ennen sitten puhelinseksiä. Siis ei vain ammatillista versiota vaan ihan aitoa.
Toiseksi - ihan tuossa naapurikunnassa asuu eräs mies, joka on käynyt luonani keväällä pariin otteeseen ja tässä syksylläkin pariin otteeseen. Kerron hänestä ehkä enempi, jos ja kun sen ihastus-postaukseni teen (kirjoitin jo luonnoksen yövuorossani, mutten julkaissut, täytyy vähän järkkäillä vielä), mutta mainittakoon se, että hän kävi viime perjantaina, ehdotti leffan katsomista kanssani. Toi elokuvan mukanaan, katsoimme sen ja hän lähti jatkamaan matkaansa. Häneltä oli jäänyt tarkistamatta statukseni, hän jo kyseli keittiöön tuttavallisesti astellessaan, että joko olen suunnitellut Hartsan kanssa yhteen muuttamista. Totesin vastaukseksi elokuvaa pyörimään laittaessani, että eipähän mun enää tartte, tauko jäi pysyväksi olotilaksi.
Nimittäin samainen naapurikunnan mies totesi tauon aikana täällä kahvilla käydessään ja kuulumisia vaihdellessaan (ja torjuessani hänen hienoisen lähentymisyrityksen) että kyllä hänen mieltään jää kaihertamaan se, mitä se(ksi) olisi minun kanssani ollut. Saa nähdä siis, yrittääkö nyt uudelleen...
Kolmanneksi - Mikko heitti eilen tuttavallisesti, että miltä syksy täälläpäin näyttää, kun oli hetkeä aikaisemmin pohtinut, että lähtisi reissuun syyslomalla opiskelustaan. Hymähdin, että eikö hän muista, eihän siitä ole kuin vuosi kun hän täällä ensimmäistä kertaa oli. Totesi kai keskittyneensä muuhun kuin kaupunkikuvan katseluun. Ja kysyi, vieläkö huolin hänet kattoni alle. Piruilin vastauksena, että enköhän häntä vielä siedä.
"Olenko tosiaan niin paha?"
"Pahempi."
"Auts."
Positiivista huomata itsestäni: minua ei kutkuta ajatus siitä, että Mikko olisi tulossa käymään kuten aiemmin. Tai väärin, kutkuttaa - siinä mielessä, että jos hän tekee jonkun lähestymisyrityksen, mietin jo valmiiksi, miten teilaan yrityksen jo kesken ilmalennon >:)
'Naiset...' totesi tuo ensin mainittu vanha ystäväni tähän kun mainitsin asiasta hänelle.
Ja... hmm. Olikohan vielä joku? Aa, niin. Eräs mesessäni viihtyvä herrasmies myös ehdotti panetuksen helpotusta aikataulun puitteissa tulevalle viikonlopulle. Totesin, että ainakin kahvit tarjoan, rehellisesti sanottuna en kyllä osaa vielä sanoa, mitä annan itselleni periksi tehdä. Tai hänellekään.
Mutta katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu. Puhelinhommassa ainakin juttua tuntuu riittävän näinä päivinä, olen tullut entistä rennommaksi siinä touhussa.
Mutta nyt nukkumaan jälleen, toivottavasti hyviä unia näkemään... :)
Ensinnäkin - edellisen postauksen lopussa mainitsemani todennäköinen seuraava herra. Tämä vanha rakas ystäväni, joka kannusti minut puhelinhommiin (ja jolle sain puhelimessa pelkällä huohotuksellani aikaan myös kiitettävän seisokin kesken kävelyn :p) ja jonka kanssa olemme kohta vuosikymmenen pitäneet yhteyttä, muttemme vielä kertaakaan nähneet livenä. Hän, jonka kanssa tuli monta vuotta harrastettua nettiseksiä.
Hän, joka totesi minulle tapaillessani Harria, että jos - ja iso jos, hän ei sitä toivo, vaan haluaa minun olevan onnellinen - juttu ei Harrin kanssa onnistukaan, niin olisiko meillä mahdollisuus hieman pitää hauskaa. Hän kun ei olisi koskaan pannut pahakseen, jos edes puolet meidän vuosien aikana juttelemistamme asioista kävisi myös toteen. Myönsin hänelle, että olin itsekin miettinyt samaa viimeisen parin vuoden aikana, joten teimme diilin.
Tässä nyt aikatauluja ja mahdollisuuksia järkkäillessä hän todennäköisesti tulee minun luokseni käymään. Ehkä ensi kuussa. Sitä ennen sitten puhelinseksiä. Siis ei vain ammatillista versiota vaan ihan aitoa.
Toiseksi - ihan tuossa naapurikunnassa asuu eräs mies, joka on käynyt luonani keväällä pariin otteeseen ja tässä syksylläkin pariin otteeseen. Kerron hänestä ehkä enempi, jos ja kun sen ihastus-postaukseni teen (kirjoitin jo luonnoksen yövuorossani, mutten julkaissut, täytyy vähän järkkäillä vielä), mutta mainittakoon se, että hän kävi viime perjantaina, ehdotti leffan katsomista kanssani. Toi elokuvan mukanaan, katsoimme sen ja hän lähti jatkamaan matkaansa. Häneltä oli jäänyt tarkistamatta statukseni, hän jo kyseli keittiöön tuttavallisesti astellessaan, että joko olen suunnitellut Hartsan kanssa yhteen muuttamista. Totesin vastaukseksi elokuvaa pyörimään laittaessani, että eipähän mun enää tartte, tauko jäi pysyväksi olotilaksi.
Nimittäin samainen naapurikunnan mies totesi tauon aikana täällä kahvilla käydessään ja kuulumisia vaihdellessaan (ja torjuessani hänen hienoisen lähentymisyrityksen) että kyllä hänen mieltään jää kaihertamaan se, mitä se(ksi) olisi minun kanssani ollut. Saa nähdä siis, yrittääkö nyt uudelleen...
Kolmanneksi - Mikko heitti eilen tuttavallisesti, että miltä syksy täälläpäin näyttää, kun oli hetkeä aikaisemmin pohtinut, että lähtisi reissuun syyslomalla opiskelustaan. Hymähdin, että eikö hän muista, eihän siitä ole kuin vuosi kun hän täällä ensimmäistä kertaa oli. Totesi kai keskittyneensä muuhun kuin kaupunkikuvan katseluun. Ja kysyi, vieläkö huolin hänet kattoni alle. Piruilin vastauksena, että enköhän häntä vielä siedä.
"Olenko tosiaan niin paha?"
"Pahempi."
"Auts."
Positiivista huomata itsestäni: minua ei kutkuta ajatus siitä, että Mikko olisi tulossa käymään kuten aiemmin. Tai väärin, kutkuttaa - siinä mielessä, että jos hän tekee jonkun lähestymisyrityksen, mietin jo valmiiksi, miten teilaan yrityksen jo kesken ilmalennon >:)
'Naiset...' totesi tuo ensin mainittu vanha ystäväni tähän kun mainitsin asiasta hänelle.
Ja... hmm. Olikohan vielä joku? Aa, niin. Eräs mesessäni viihtyvä herrasmies myös ehdotti panetuksen helpotusta aikataulun puitteissa tulevalle viikonlopulle. Totesin, että ainakin kahvit tarjoan, rehellisesti sanottuna en kyllä osaa vielä sanoa, mitä annan itselleni periksi tehdä. Tai hänellekään.
Mutta katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu. Puhelinhommassa ainakin juttua tuntuu riittävän näinä päivinä, olen tullut entistä rennommaksi siinä touhussa.
Mutta nyt nukkumaan jälleen, toivottavasti hyviä unia näkemään... :)
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Käyttäytymistä
Olen tässä miettinyt menneitä suhteita ja miten olen itse niissä käyttäytynyt. Ajattelin nyt purkaa näitä pohdintoja tänne - tämä on siis melkoisen pitkä teksti, mutta haluan mieluummin laittaa sen kokonaisuudessaan yhdessä osassa kuin pätkissä.
Herra nro yksi - Olin lääpälläni, täysin ihastunut ja rakastunutkin, täytyy myöntää, oi sitä 18-vuotiaan ensirakkauden huumaa. Kun tutustuimme netin kautta, hänellä oli tyttöystävä, jonka kanssa hänellä oli kohtalaista on-offailua sen kesän aikana, jolloin me sitten kohtasimme. Ja niin, me kohtasimme siis tällaisen off-kauden ollessa käsillä... Välimatkastamme johtuen tapasimme vain sen yhden kerran, mutta minä aina nopeana ajattelijana ja haaveilijana olin jo miettinyt tulevan syksyn ja talven koulujen lomat ja viikonloput, mitenkä ne voitaisiin järjestää. Tosin se oli sitten turhaa ajattelua - alle kaksi viikkoa kohtaamisestamme juttelimme mesessä; hänen ehdotuksestaan jatkoimme ystävinä. Täysin rehellisesti sanottuna: olisin halunnut takertua siihen ajatukseen, että minulla on nyt joku poikaystävän tapainen olemassa. Miten niin huono itsetunto?
Herra nro kaksi - Ainoa, jonka kanssa ollut seurustelusuhteessa, sen huikeat kolme kuukautta. Ainoa, jolle sanonut sanat 'mä rakastan sua'; ainoa, jolta saanut kuulla samat sanat myös takaisin. Hänellä oli ja on edelleen vakava masennus ja suoranaisia alkoholismin piirteitäkin. Minä taas hyvin hoivaavana ja empaattisena ihmisenä... noh, halusin ilmeisesti sitten tosiaan hoivata, olla tärkeä toiselle, kun hän sitä tarvitsi. Tutustuttuamme juttelimme melko paljon mesessä ja sain jo käsityksen, mistä aiheista hän kenties saattaa ottaa nokkiinsa ja kuohahtaa - näin ollen suoranaisesti pidättelin itseäni. En käyttäytynyt samalla tavalla kuin normaalisti: en heittänyt sellaisia piruilevia, sarkastisia ja lämmöllä naljailevia kommentteja takaisin kuin heittelen kuta kuinkin kaikille muille. Vältin kaikenlaisia ristiriitatilanteita, myötäilin. Lisätään tähän vielä masennuksen johdosta tullut eristäytyminen, jota hän harrasti muutamaan otteeseen kadoten puhelimen tavoittamattomiin pariksikin viikoksi ja minä mietin toiselta puolen Suomea, missä kunnossa hän mahtaa olla ynnä muuta mukavaa, joten tämän johdosta aloin itsekin miettiä koko seurustelun järkevyyttä. Ja sitä, että rakastinko itse miestä vai ajatusta, että joku haluaa minutkin... Kyllä, edelleen huono itsetunto, tässä kohtaa on toisaalta vieläkin parantamisen varaa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Yritin järjestää hänet tulemaan myös minun luokseni - silloin kun asuin vielä vanhempieni luona siis. Kun mietin tätä tilannetta, että hän tulisi perheeni eteen, mietin myös, minkälaista oma käyttäytymiseni olisi ollut. Olisin pysynyt hänen lähellään koko ajan, kokenut kuin häntä tarvitsisi jotenkin puolustaa - hänen kärkkäitä mielipiteitään, olemustaan, mitä tahansa. En oikein itsekään vielä tiedä, mitä tarkalleen ottaen olisin hänessä halunnut puolustella. Vai oliko se ajatuksena sitten vain jonkinlaista omien tunteiden puolustamista, vaikka järki jo vihjailikin, että kannattaako sitä jatkaa?
Äidyn taas irralliseksi pohdinnoissani, palataanpa ruotuun...
Toki - olihan suhteen aikana kauniita ja herkkiä hetkiä, joita olen viime viikkoina muistellut lämmöllä. Mutta takaisin en enää menisi: en kestäisi jatkuvaa huolehtimista ja murehtimista, yhteyden täysinäistä katkeamista. Enkä halua kadottaa ja pidätellä itseäni. Niin kuin fiksut toteavat - itseäänkin tulee rakastaa.
Herrat nro 3 ja nro 4 - No, nämä molemmat jäivät yhden illan jutuiksi. En siis pahemmin pidätellyt, voisi kai sanoa... ;) Kolmosen kanssa yritin viritellä eräänlaista seksisuhdettakin, mutta se jäi. Neloseen otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin kuulumisia - olin silloin hänet kohdatessani suhteellisen herkällä tuulella, että 'tässä voisi olla sitä jotain' (=hyvä seksi sekottaa pään), joten halusin hieman selvittää, mitkä hänen fiiliksensä olivat. Hän sanoi kohteliaasti kiitos ei, joten emme ole jutelleet sen jälkeen. Näistä kahdesta siis hyvät muistot ainakin jos ei muuta :)
Herra nro 5 - Silkkaa seksiä ja panetuksen hoitamista. Koska kyseessä ei muuta ollut, käyttäydyin kuin eräänlainen femme fatale, itsetietoisena ja kevytmielisenä. Tosin myöhemmin koin itseni hieman käytetyksi.
Herra nro 6 - Varattu mies. Olen tosiaan aina ihastunut nopeasti, niin häneenkin. Tapasimme chatissa ja juttelimme vilkkaasti ja koin jonkinlaista yhteyttä ja samanhenkisyyttä. Vasta mesessä pari tuntia juteltuamme tulin kysyneeksi hänen siviilisäätyään. Ja fiilikseni laski pakkasen puolelle, kun hän kertoi rehellisesti olevansa varattu. Varmaan puolentoista kuukauden ajan torjuin hänen ehdottelunsa yhteisistä hetkistä, koska mielestäni se oli moraalisesti väärin. Mutta sitten herra vitosen kanssa jokin päässäni ja ajatuksissani naksahti ja mietin, että hei, miksikäs ei. Kerran sitä vaan eletään, hän kiinnostaa minua, minä häntä, joten miksi en kokeilisi? Vihjasin hänelle muuttuneesta käsityksestäni ja tästä vajaa kuukausi oli ensimmäinen kohtaamisemme, josta olen tännekin kirjoittanut. Sen jälkeen on ollut pari muuta kertaa myös, joista en ole täällä vielä erityisemmin maininnut.
Ja kyllä - eräänlainen yhteys meillä tosiaan on, olemme nykyään ystävystyneet ja puhumme toisillemme asioista, joista ei muille pysty aina edes kertomaan. Tapaamisiamme on värittänyt - akrobaattistenkin seksikokemusten ohella - huikeat määrät keskustelua ja pohdintoja. Emme ole tavanneet nyt moneen kuukauteen, mutta pidämme säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä eri virtuaaliteitä pitkin sekä puhelimitse.
Ja käyttäytymisestäni hänen kanssaan ei kai voi muuta todeta, kuin erittäin luontevaa. Hänelle voin heittää mitä mieleeni pälkähtää ja hän tekee samoin.
Herra nro 7 - Olen edelleen tämän herran kanssa tiiviisti yhteydessä lähestulkoon päivittäin. Meillä kyllä synkkasi siinä mielessä, että täydensimme toistemme lauseita loppuun ja totesimme monesti "hei, mun piti sanoa just toi!" Mutta siitä ei sitten sen enempiä syntynyt. Hän totesi itse asiassa tänään mesessä jutellessamme, että ehkä hän oli vielä turhan kiinni eksässä silloin kun minun kanssani tapaili. Mutta minähän sanoin silloin kiitos ei, joten ei kai siinä mitään. Vastasin hänelle, että sen eksässä kiinni olemisen aistikin hänen puheistaan, joten senkin takia kai jarruttelin, eikä kipinää syntynyt - mutta sitä kipinän syttymistä en edes odota hänen kanssaan tapahtuvan, meidän on parempi näin kavereina.
Mietin kyllä silloinkin, että mitä jos hän tulisi perheeni nähtäväksi, miten itse käyttäytyisin silloin. Totesin, että olisin pingottanut jälleen, kokenut halua puolustella jostain syystä, toimia puskurina. Hän tuli kyllä toimeen veljieni kanssa, jotka näki luonani käydessään, mutta muuta perhettä hän ei päässyt kokemaan. Silloin kun hän oli täällä käymässä ja vietimme aikaa keskenämme, olimme enemmänkin kuin nahistelevat kaverukset kuin mitään suurempaa. Kai se sitten kypsytti sen päätöksen, joka johti silloiseen sunnuntaiaamun keskusteluumme.
Herra nro 8 eli Mikko - Viimeisen parin viikon aikana näitä suhteitani pohtiessani olen tosissani miettinyt, että mitä helvettiä oikein näinkään tässä ihmisessä? Kysyin tätä itse asiassa herralta kuusi, joka oli tätä samaista asiaa minulle ihmetellyt jo alkukesästä kuunnellessaan tarinointiani, miten Mikon kanssa oli mennyt milloinkin. Totesimme, että kaipa sitä täytyy polultaan eksyä löytääkseen uusia teitä ja soitakin.
Mutta niin, Mikko - hän osasi tehdä ja sanoa oikeat asiat kipinän kaipuuseeni viime syksynä. Sekoitin kuuman kipinän sängyn puolelta siihen, että homma voisi toimia muutenkin. Tuhoon tuomittu ajatus, hyvä seksi ei takaa hyvää suhdetta. Pitää siis täysin paikkansa, kuten tuli todistettua Mikon kanssa sitten tänä keväänä ja alkukesänä. Mikko sai ja saa minut herkästi ärsyyntymään kommentoidessaan toisten tai minun tekemisiä, erityisesti kun hän tekee sen siihen tyyliin kuin ei itse sortuisi ikinä mihinkään virheisiin. Tästä syystä huomasin jälleen pidätteleväni itseäni - en haastanut riitaa tai väitellyt joistain asioista vaikka mieleni olisi tehnyt, en kommentoinut aina niin kuin olisin halunnut.
Mielenrauhani oli kateissa parisen kuukautta. Ei kovin mukava ajanjakso siinä mielessä. Myöskin mahdolliset haaveeni kuolivat sitä myötä, kun Mikko ei suostunut asioita ja suhdettamme miettimään sen pidemmälle.
Palaan taas tähän ajatukseen, mitä sitten, jos olisin saanut Mikon perheeni eteen. Hän näki kolme sisarustani, jokaisen eri aikaan. Pingotin jokaisen sisaruksen läsnäollessa, koska tilanteet eivät tuntuneet... luontevilta. Koin halua olla puskurina heidän välillään jatkuvasti ja tällaisena toiminkin. Mainittakoon, että kaikki Mikon nähneet sisarukseni totesivat, ettei hän ollut minun juttuni eivätkä he pitäneet hänestä.
Herra nro 9 eli Pitkätukka - No, tämä nyt ei vaadi sen erityisempää selittelyä. Ainoa tähän astisista herroistani, jonka olen tavannut alunperin muualta kuin internetin kautta. Laivareissun kevytmielinen yhden illan juttu, käyttäydyin sinä iltana kuin haluaisin saada ja sainkin. Joten ainakin toimintani oli johdonmukaista ;D
Herra nro 10 eli Harri - Olin tyyni, rauhallinen, onnellinenkin suorastaan. Harri sai haaveiluintonikin heräämään pitkän ajan jälkeen, meillä oli melkoisen lennokas suunnitelma, mitä muutaman vuoden päästä olisi mahdollista lähteä toteuttamaan. Olin Harrin seurassa hyvin... noh, normaali itseni. Piruilin tavalliseen tyyliini, kinasin asioista jos katsoin sen tarpeelliseksi, autoin, huolehdin ja hemmottelin tarpeen vaatiessa. En siis pidätellyt itseäni.
Koska härnäsin Harria perheelleni esittelemisestä niin ajattelin väkisinkin, miten se tilanne toteutuisi. Ja kas kummaa - en kokenut mietinnöissäni tarvetta puolustella tai puskuroida. Harrin huumorintajulla ja keskustelutaidoilla hän olisi pärjännyt erinomaisesti perheeni keskuudessa. Ja se itsessään on jo huikea plussa.
Tällä hetkellä fiilikseni Harrin suhteen on melko neutraali - toki pieni osa minussa pitää edelleen toiveikkuutta yllä, että sitten myöhemmin tämä voi vielä onnistua, mutta tällä hetkellä siihen ei olisi edellytyksiä. Miksi vain pieni osa: 'poissa silmistä, poissa mielestä' toimii aika hyvin. En ole Harrin kanssa jutellut kuin mesessä pariin otteeseen, välttäen kysymästä hänen ajatuksiaan tästä tilanteestamme. Ehkä silloin sitten keskustelen asiasta hänen kanssaan, kun palautan hänen kirjansa pois lainasta. Silmätysten tavallaan helpompi ottaa puheeksikin koko aihe. Ehkä.
***
Omituista itse asiassa havaita tässä kohtaa, miten paljon annan perheeni mielipiteelle painoarvoa. Ilmeisesti omaan asuntoon muuttaminen reilu vuosi sitten on tuonut kokonaisuudessaan minua läheisemmäksi heidän kanssaan - ennen muuttoani nimittäin olisin halunnut häipyä niin kauas kuin vain mahdollista. Hassua. Niin se vaan ihminen muuttuu.
Onnittelut, että jaksoitte räpiköidä loppuun asti tämän tekstin kanssa. Halusinpa taas palastella itseni osiin ja kirjoittaa sen vielä ylös. Jos sitä tästä siirtyisi nukkumaan, kun puhelinvuorokin kohta loppuu.
Ai juu. Seuraava herra on omalla tavallaan kyllä kiikarissa. Hän tosin tulee asettumaan kevyemmän tason versioksi, ei mitään vakavaa viritystä hänen kanssaan. Mutta tästä lisää sitten myöhemmin, kun sen aika tulee.
Herra nro yksi - Olin lääpälläni, täysin ihastunut ja rakastunutkin, täytyy myöntää, oi sitä 18-vuotiaan ensirakkauden huumaa. Kun tutustuimme netin kautta, hänellä oli tyttöystävä, jonka kanssa hänellä oli kohtalaista on-offailua sen kesän aikana, jolloin me sitten kohtasimme. Ja niin, me kohtasimme siis tällaisen off-kauden ollessa käsillä... Välimatkastamme johtuen tapasimme vain sen yhden kerran, mutta minä aina nopeana ajattelijana ja haaveilijana olin jo miettinyt tulevan syksyn ja talven koulujen lomat ja viikonloput, mitenkä ne voitaisiin järjestää. Tosin se oli sitten turhaa ajattelua - alle kaksi viikkoa kohtaamisestamme juttelimme mesessä; hänen ehdotuksestaan jatkoimme ystävinä. Täysin rehellisesti sanottuna: olisin halunnut takertua siihen ajatukseen, että minulla on nyt joku poikaystävän tapainen olemassa. Miten niin huono itsetunto?
Herra nro kaksi - Ainoa, jonka kanssa ollut seurustelusuhteessa, sen huikeat kolme kuukautta. Ainoa, jolle sanonut sanat 'mä rakastan sua'; ainoa, jolta saanut kuulla samat sanat myös takaisin. Hänellä oli ja on edelleen vakava masennus ja suoranaisia alkoholismin piirteitäkin. Minä taas hyvin hoivaavana ja empaattisena ihmisenä... noh, halusin ilmeisesti sitten tosiaan hoivata, olla tärkeä toiselle, kun hän sitä tarvitsi. Tutustuttuamme juttelimme melko paljon mesessä ja sain jo käsityksen, mistä aiheista hän kenties saattaa ottaa nokkiinsa ja kuohahtaa - näin ollen suoranaisesti pidättelin itseäni. En käyttäytynyt samalla tavalla kuin normaalisti: en heittänyt sellaisia piruilevia, sarkastisia ja lämmöllä naljailevia kommentteja takaisin kuin heittelen kuta kuinkin kaikille muille. Vältin kaikenlaisia ristiriitatilanteita, myötäilin. Lisätään tähän vielä masennuksen johdosta tullut eristäytyminen, jota hän harrasti muutamaan otteeseen kadoten puhelimen tavoittamattomiin pariksikin viikoksi ja minä mietin toiselta puolen Suomea, missä kunnossa hän mahtaa olla ynnä muuta mukavaa, joten tämän johdosta aloin itsekin miettiä koko seurustelun järkevyyttä. Ja sitä, että rakastinko itse miestä vai ajatusta, että joku haluaa minutkin... Kyllä, edelleen huono itsetunto, tässä kohtaa on toisaalta vieläkin parantamisen varaa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Yritin järjestää hänet tulemaan myös minun luokseni - silloin kun asuin vielä vanhempieni luona siis. Kun mietin tätä tilannetta, että hän tulisi perheeni eteen, mietin myös, minkälaista oma käyttäytymiseni olisi ollut. Olisin pysynyt hänen lähellään koko ajan, kokenut kuin häntä tarvitsisi jotenkin puolustaa - hänen kärkkäitä mielipiteitään, olemustaan, mitä tahansa. En oikein itsekään vielä tiedä, mitä tarkalleen ottaen olisin hänessä halunnut puolustella. Vai oliko se ajatuksena sitten vain jonkinlaista omien tunteiden puolustamista, vaikka järki jo vihjailikin, että kannattaako sitä jatkaa?
Äidyn taas irralliseksi pohdinnoissani, palataanpa ruotuun...
Toki - olihan suhteen aikana kauniita ja herkkiä hetkiä, joita olen viime viikkoina muistellut lämmöllä. Mutta takaisin en enää menisi: en kestäisi jatkuvaa huolehtimista ja murehtimista, yhteyden täysinäistä katkeamista. Enkä halua kadottaa ja pidätellä itseäni. Niin kuin fiksut toteavat - itseäänkin tulee rakastaa.
Herrat nro 3 ja nro 4 - No, nämä molemmat jäivät yhden illan jutuiksi. En siis pahemmin pidätellyt, voisi kai sanoa... ;) Kolmosen kanssa yritin viritellä eräänlaista seksisuhdettakin, mutta se jäi. Neloseen otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin kuulumisia - olin silloin hänet kohdatessani suhteellisen herkällä tuulella, että 'tässä voisi olla sitä jotain' (=hyvä seksi sekottaa pään), joten halusin hieman selvittää, mitkä hänen fiiliksensä olivat. Hän sanoi kohteliaasti kiitos ei, joten emme ole jutelleet sen jälkeen. Näistä kahdesta siis hyvät muistot ainakin jos ei muuta :)
Herra nro 5 - Silkkaa seksiä ja panetuksen hoitamista. Koska kyseessä ei muuta ollut, käyttäydyin kuin eräänlainen femme fatale, itsetietoisena ja kevytmielisenä. Tosin myöhemmin koin itseni hieman käytetyksi.
Herra nro 6 - Varattu mies. Olen tosiaan aina ihastunut nopeasti, niin häneenkin. Tapasimme chatissa ja juttelimme vilkkaasti ja koin jonkinlaista yhteyttä ja samanhenkisyyttä. Vasta mesessä pari tuntia juteltuamme tulin kysyneeksi hänen siviilisäätyään. Ja fiilikseni laski pakkasen puolelle, kun hän kertoi rehellisesti olevansa varattu. Varmaan puolentoista kuukauden ajan torjuin hänen ehdottelunsa yhteisistä hetkistä, koska mielestäni se oli moraalisesti väärin. Mutta sitten herra vitosen kanssa jokin päässäni ja ajatuksissani naksahti ja mietin, että hei, miksikäs ei. Kerran sitä vaan eletään, hän kiinnostaa minua, minä häntä, joten miksi en kokeilisi? Vihjasin hänelle muuttuneesta käsityksestäni ja tästä vajaa kuukausi oli ensimmäinen kohtaamisemme, josta olen tännekin kirjoittanut. Sen jälkeen on ollut pari muuta kertaa myös, joista en ole täällä vielä erityisemmin maininnut.
Ja kyllä - eräänlainen yhteys meillä tosiaan on, olemme nykyään ystävystyneet ja puhumme toisillemme asioista, joista ei muille pysty aina edes kertomaan. Tapaamisiamme on värittänyt - akrobaattistenkin seksikokemusten ohella - huikeat määrät keskustelua ja pohdintoja. Emme ole tavanneet nyt moneen kuukauteen, mutta pidämme säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä eri virtuaaliteitä pitkin sekä puhelimitse.
Ja käyttäytymisestäni hänen kanssaan ei kai voi muuta todeta, kuin erittäin luontevaa. Hänelle voin heittää mitä mieleeni pälkähtää ja hän tekee samoin.
Herra nro 7 - Olen edelleen tämän herran kanssa tiiviisti yhteydessä lähestulkoon päivittäin. Meillä kyllä synkkasi siinä mielessä, että täydensimme toistemme lauseita loppuun ja totesimme monesti "hei, mun piti sanoa just toi!" Mutta siitä ei sitten sen enempiä syntynyt. Hän totesi itse asiassa tänään mesessä jutellessamme, että ehkä hän oli vielä turhan kiinni eksässä silloin kun minun kanssani tapaili. Mutta minähän sanoin silloin kiitos ei, joten ei kai siinä mitään. Vastasin hänelle, että sen eksässä kiinni olemisen aistikin hänen puheistaan, joten senkin takia kai jarruttelin, eikä kipinää syntynyt - mutta sitä kipinän syttymistä en edes odota hänen kanssaan tapahtuvan, meidän on parempi näin kavereina.
Mietin kyllä silloinkin, että mitä jos hän tulisi perheeni nähtäväksi, miten itse käyttäytyisin silloin. Totesin, että olisin pingottanut jälleen, kokenut halua puolustella jostain syystä, toimia puskurina. Hän tuli kyllä toimeen veljieni kanssa, jotka näki luonani käydessään, mutta muuta perhettä hän ei päässyt kokemaan. Silloin kun hän oli täällä käymässä ja vietimme aikaa keskenämme, olimme enemmänkin kuin nahistelevat kaverukset kuin mitään suurempaa. Kai se sitten kypsytti sen päätöksen, joka johti silloiseen sunnuntaiaamun keskusteluumme.
Herra nro 8 eli Mikko - Viimeisen parin viikon aikana näitä suhteitani pohtiessani olen tosissani miettinyt, että mitä helvettiä oikein näinkään tässä ihmisessä? Kysyin tätä itse asiassa herralta kuusi, joka oli tätä samaista asiaa minulle ihmetellyt jo alkukesästä kuunnellessaan tarinointiani, miten Mikon kanssa oli mennyt milloinkin. Totesimme, että kaipa sitä täytyy polultaan eksyä löytääkseen uusia teitä ja soitakin.
Mutta niin, Mikko - hän osasi tehdä ja sanoa oikeat asiat kipinän kaipuuseeni viime syksynä. Sekoitin kuuman kipinän sängyn puolelta siihen, että homma voisi toimia muutenkin. Tuhoon tuomittu ajatus, hyvä seksi ei takaa hyvää suhdetta. Pitää siis täysin paikkansa, kuten tuli todistettua Mikon kanssa sitten tänä keväänä ja alkukesänä. Mikko sai ja saa minut herkästi ärsyyntymään kommentoidessaan toisten tai minun tekemisiä, erityisesti kun hän tekee sen siihen tyyliin kuin ei itse sortuisi ikinä mihinkään virheisiin. Tästä syystä huomasin jälleen pidätteleväni itseäni - en haastanut riitaa tai väitellyt joistain asioista vaikka mieleni olisi tehnyt, en kommentoinut aina niin kuin olisin halunnut.
Mielenrauhani oli kateissa parisen kuukautta. Ei kovin mukava ajanjakso siinä mielessä. Myöskin mahdolliset haaveeni kuolivat sitä myötä, kun Mikko ei suostunut asioita ja suhdettamme miettimään sen pidemmälle.
Palaan taas tähän ajatukseen, mitä sitten, jos olisin saanut Mikon perheeni eteen. Hän näki kolme sisarustani, jokaisen eri aikaan. Pingotin jokaisen sisaruksen läsnäollessa, koska tilanteet eivät tuntuneet... luontevilta. Koin halua olla puskurina heidän välillään jatkuvasti ja tällaisena toiminkin. Mainittakoon, että kaikki Mikon nähneet sisarukseni totesivat, ettei hän ollut minun juttuni eivätkä he pitäneet hänestä.
Herra nro 9 eli Pitkätukka - No, tämä nyt ei vaadi sen erityisempää selittelyä. Ainoa tähän astisista herroistani, jonka olen tavannut alunperin muualta kuin internetin kautta. Laivareissun kevytmielinen yhden illan juttu, käyttäydyin sinä iltana kuin haluaisin saada ja sainkin. Joten ainakin toimintani oli johdonmukaista ;D
Herra nro 10 eli Harri - Olin tyyni, rauhallinen, onnellinenkin suorastaan. Harri sai haaveiluintonikin heräämään pitkän ajan jälkeen, meillä oli melkoisen lennokas suunnitelma, mitä muutaman vuoden päästä olisi mahdollista lähteä toteuttamaan. Olin Harrin seurassa hyvin... noh, normaali itseni. Piruilin tavalliseen tyyliini, kinasin asioista jos katsoin sen tarpeelliseksi, autoin, huolehdin ja hemmottelin tarpeen vaatiessa. En siis pidätellyt itseäni.
Koska härnäsin Harria perheelleni esittelemisestä niin ajattelin väkisinkin, miten se tilanne toteutuisi. Ja kas kummaa - en kokenut mietinnöissäni tarvetta puolustella tai puskuroida. Harrin huumorintajulla ja keskustelutaidoilla hän olisi pärjännyt erinomaisesti perheeni keskuudessa. Ja se itsessään on jo huikea plussa.
Tällä hetkellä fiilikseni Harrin suhteen on melko neutraali - toki pieni osa minussa pitää edelleen toiveikkuutta yllä, että sitten myöhemmin tämä voi vielä onnistua, mutta tällä hetkellä siihen ei olisi edellytyksiä. Miksi vain pieni osa: 'poissa silmistä, poissa mielestä' toimii aika hyvin. En ole Harrin kanssa jutellut kuin mesessä pariin otteeseen, välttäen kysymästä hänen ajatuksiaan tästä tilanteestamme. Ehkä silloin sitten keskustelen asiasta hänen kanssaan, kun palautan hänen kirjansa pois lainasta. Silmätysten tavallaan helpompi ottaa puheeksikin koko aihe. Ehkä.
***
Omituista itse asiassa havaita tässä kohtaa, miten paljon annan perheeni mielipiteelle painoarvoa. Ilmeisesti omaan asuntoon muuttaminen reilu vuosi sitten on tuonut kokonaisuudessaan minua läheisemmäksi heidän kanssaan - ennen muuttoani nimittäin olisin halunnut häipyä niin kauas kuin vain mahdollista. Hassua. Niin se vaan ihminen muuttuu.
Onnittelut, että jaksoitte räpiköidä loppuun asti tämän tekstin kanssa. Halusinpa taas palastella itseni osiin ja kirjoittaa sen vielä ylös. Jos sitä tästä siirtyisi nukkumaan, kun puhelinvuorokin kohta loppuu.
Ai juu. Seuraava herra on omalla tavallaan kyllä kiikarissa. Hän tosin tulee asettumaan kevyemmän tason versioksi, ei mitään vakavaa viritystä hänen kanssaan. Mutta tästä lisää sitten myöhemmin, kun sen aika tulee.
maanantai 7. syyskuuta 2009
Outo olo
En ole tainnut nauraa oikein sydämellisesti kuluneen viikon aikana. Olen hörähtänyt, hymähtänyt, naurahtanut kyllä, hekotellut asiakaspalvelutyössä mitäänsanomattomasti, joka varmaan menee läpi tutummillekin asiakkaille "aidosta" mutta läheisille ystäville ei. Tämä on omituista sikäli, että yleensä nauran päivittäin enempi tai vähempi raikuvasti.
Tiistai meni pienessä sumussa. Väsyneenä, itkeskellen. Keskiviikkona oli tiukempitahtinen päivä töissä, joten minun oli keskityttävä tarkemmin - aamu meni suoranaisen vittuuntuneena, mutta havaitsin jo osaavani heittää piruilua suhteellisen normaaliin tyyliini, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.
Torstai meni jo melkein kokonaan kuivin silmin. Illalla vasta itkin hieman, kun kerroin eräälle ystävälleni, mitä Harrin kanssa oli käynyt. Perjantaina alkoi vain olla omituinen olo. Lauantaina töissäkin tämä omituinen olo jatkui ja jatkui. Sunnuntaina ratkesin jo aamupäivästä itkuun vanhempieni luona ollessani, väsyneenä, kyllästyneenä, epätoivoisena ja lievässä itsesäälissäkin. Itsesääliosuus vahvistui illalla, mutta vaihtui lopulta vitutukseen. Ylpeyteni minullakin, ilmeisesti.
Illalla kotona ollessani keskityin askarteluun, elokuvaan, tavaroiden ja asioiden järjestelyyn. Askartelu tuli valmiiksi, tavarat ja asiat järjestyivät äkkiä ja elokuva loppui viimeisenä. Koska ei ollut mitään mihin keskittyä enää, niin ratkesin jälleen kyyneliin nukkumaan mennessäni. Ja aloin hermostua itseeni sen johdosta.
Huomasin myös omituisen jutun - tyynnyttelin itseäni kävellen makuuhuoneeni matolla samaa reittiä hiljaksiin, hieman keinahtelevin askelin. Tajusin jossain vaiheessa, että muutamaa vuotta aiemmin siskoni vauvaa pidempään hoitaessani tyynnyttelin lasta samalla tavalla kuljeskellen ja keinutellen. Se ajatus huvitti ja lohdutti saaden itkun sillä hetkellä loppumaan, joten sain nukutuksi muutaman tunnin.
Tänään on ollut suhteellisen rauhallinen päivä. Omituinen, kiristävä olo on edelleen eikä hymy yllä täysin silmiin asti. Mutta kai se tästä. Kuten äitini eilen minulle totesi nähtyään minun itkevän:
"Ei sydänsuruun ole kukaan ennenkään kuollut."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)