Lueskelin vanhoja tekstejäni läpi, alusta lähtien muutaman. Ihan kuin toinen ihminen olisi ne kirjoittanut. Huh heijaa.
Olen tässä muutamia viikkoja jo kypsytellyt ajatusta, että päätän kirjoitteluni. Että hukkaisin kaiken pois, mitä tänne on tullut kirjoiteltua ja jatkaisin tällä puhtaalla pöydälläni, jota vakaasti täytän Isäntäni kanssa.
On ollut... mielenkiintoista. Reaktiot, haukut ja kehut täysin tuntemattomilta ihmisiltä ja muutamalta tutummaltakin. Keskustelu mitä väliin on aiheista virinnyt. Myötätunto tai sen puute. Toivottavasti ne muutamat naurahdukset, mitä tekstini ovat saaneet aikaan lukijoissa.
Olen kasvanut, kypsynyt, vahingoistani viisastunut - ainakin uskon niin. Monta herraa tuli läpi koluttua ennenkuin tajusin, minkälaisen ihan oikeasti tarvitsen rinnalleni.
Ja hänet löysin. Rakastan häntä nyt ja lupaan rakastaa häntä lopun elämääni.
Joten kiitos vaan ja näkemiin. It's been great.
- MouRire
maanantai 19. heinäkuuta 2010
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Mitä jos?
Pohdimme tässä kumpikin tahoillamme Isännän kanssa, että mitäs jos oltaisiinkin tavattu vasta tänä keväänä eikä jo loppusyksystä. Oltaisiinko tässä?
Koska jos oltaisi tässä kevään korvilla vasta tavattu ja tutustuttu häthätää... lisätään siihen maatilan kiireinen kesäkausi ja kesälomitusten minulla aiheuttama kiireisempi jakso, niin yhteistä aikaahan jää todella vähän. Oltaisi ehditty juuri ja juuri tavata pari kertaa ja sitten olisi ollut milloin kummallakin kiirettä niin, ettei yhteisiä hetkiä olisi voinut niin helpolla järjestää. Jompikumpi tai molemmat olisi kyllästynyt siihen. Isäntä totesi, että minä olisin kyllästynyt varmastikin ensimmäisenä ja minäkin myönsin, että näin asia olisi varmasti ollut.
-Sit ei oltais tässä, ei oltais yhdessä.
-Huh. Älä helkkari edes vitsaile siitä aiheesta, iski jo ton lauseen kuulemisesta lievä ahdistus.
-No se on ihan terve merkki, ettet sentään ala ääneen ajatteleen, että kenenkäs kans sitten olisitkaan jos et mun.
-No keu keu. Mut ihan tosi - tosta ei edes vitsailla. Iski meinaan tosi nopeaan se ahdistus.
-Ei ollu tarkoitus. Mä rakastan sua. Enkä halua susta luopua.
-Mäkin rakastan sua enkä tosiaan kenenkään muuhun enää vaihtais.
Mutta tosiaan, asia ei ole niin. Tapasimme loppusyksystä, molemmilla oli rauhallisempaa töiden saralla, joten yhteistä aikaa pystyi järjestämään paljon ja sitä myös järjestettiin. Tutustuttiin, ihastuttiin, rakastuttiin... Ja nyt, kun kiireisempää tosiaan on, suhdetta pidetään yllä pitkillä puheluilla arkisin ja pääsääntöisesti viikonloppujen lyhyelläkin yhdessäololla. Syksymmällä taas sitä yhteistä aikaa on enemmän, kun asutaan lähempänä toisiamme. Ja silloin se yhteinen arki vasta alkaakin.
Sitä odotellessa haaveellisesti huokailee,
Mou Rire
Ja niin, oikein hyvää juhannusta kaikille!
Koska jos oltaisi tässä kevään korvilla vasta tavattu ja tutustuttu häthätää... lisätään siihen maatilan kiireinen kesäkausi ja kesälomitusten minulla aiheuttama kiireisempi jakso, niin yhteistä aikaahan jää todella vähän. Oltaisi ehditty juuri ja juuri tavata pari kertaa ja sitten olisi ollut milloin kummallakin kiirettä niin, ettei yhteisiä hetkiä olisi voinut niin helpolla järjestää. Jompikumpi tai molemmat olisi kyllästynyt siihen. Isäntä totesi, että minä olisin kyllästynyt varmastikin ensimmäisenä ja minäkin myönsin, että näin asia olisi varmasti ollut.
-Sit ei oltais tässä, ei oltais yhdessä.
-Huh. Älä helkkari edes vitsaile siitä aiheesta, iski jo ton lauseen kuulemisesta lievä ahdistus.
-No se on ihan terve merkki, ettet sentään ala ääneen ajatteleen, että kenenkäs kans sitten olisitkaan jos et mun.
-No keu keu. Mut ihan tosi - tosta ei edes vitsailla. Iski meinaan tosi nopeaan se ahdistus.
-Ei ollu tarkoitus. Mä rakastan sua. Enkä halua susta luopua.
-Mäkin rakastan sua enkä tosiaan kenenkään muuhun enää vaihtais.
Mutta tosiaan, asia ei ole niin. Tapasimme loppusyksystä, molemmilla oli rauhallisempaa töiden saralla, joten yhteistä aikaa pystyi järjestämään paljon ja sitä myös järjestettiin. Tutustuttiin, ihastuttiin, rakastuttiin... Ja nyt, kun kiireisempää tosiaan on, suhdetta pidetään yllä pitkillä puheluilla arkisin ja pääsääntöisesti viikonloppujen lyhyelläkin yhdessäololla. Syksymmällä taas sitä yhteistä aikaa on enemmän, kun asutaan lähempänä toisiamme. Ja silloin se yhteinen arki vasta alkaakin.
Sitä odotellessa haaveellisesti huokailee,
Mou Rire
Ja niin, oikein hyvää juhannusta kaikille!
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Kehittymistä
Puoli vuotta tuli täyteen :)
-Tiedätkös mitä kultaseni?
-No mitä?
-Jos suunnitelmat pitää paikkansa, niin tästä päivästä laskien tasan puolentoista vuoden päästä mä olen sun vaimos.
-Niin juu muuten onkin.
-Ahdistaako?
-Ei. Pitäiskö? Ahdistaako sua?
-No ei. Lähinnä harmittaa vaan, että siihen on vielä niin pitkä aika.
Elinikäistä sitoutumista siis tiedossa... Isännästä löytyy se vertaiseni, joka ei periksi anna jääräpäisyyteni kanssa tai muutenkaan, tukee, neuvoo ja auttaa hädän tullen ja osaa myös tulla pyytämään minulta apua, jos sitä tarvitsee. Hän, joka tietää mistä saa minut värisemään, missä kohdin kannattaa tulla halaamaan ja suukottamaan, pitämään kiinni. Näen jo, miten hän joinain iltoina nukuttaa lapsiamme ja miten vietämme koti-iltoja perheen kesken. Miten vietämme ystävien kanssa saunailtoja omassa kodissamme. Miten nalkutan hänelle hyvässä hengessä tietyistä asioista, joista nytkin jo pääsen hänelle sanomaan; miten hän kiusoittelee minua yhtä hyvässä yhteisymmärryksessä.
-Mitäs virnuilet?
-Toi on vaan niin riipaisevaa kuunnella sun lauluas...
Niin. Vuodessa ehtii tapahtua paljon. Vuosi sitten en olisi ollut satavarma, että haluanko edes lapsia. Vuosi sitten epäilin, osaisinko olla ja elää parisuhteessa. Ja kieltämättä vuosi sitten ajattelin, että oppisin olemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka minut vain huolii. Kaikkea sitä oppii ja käsittää itsestään ja elämästä ajan myötä...
-Kyllä mä vaan maalaistyttö olen, ei sitä muuta kaupungissa asutut vuodet miksikään.
-Miten niin?
-Äsken kun kuljettiin pihalla, niin oli vaan sellanen olo, että tää on ihan oikea paikka mulle. Että kyllä mä tänne vielä kotini teen sun kanssa.
-No hyvä. :)
Ja niin, eräs aika ihana ja suloinen juttu:
Olimme tässä Isännän sukulaisen syntymäpäivillä, tapasin toisen puolen hänen suvustaan ja pääsin hieman tutustumaan. No, eräs näistä sukulaisista lisäsi minut Facebookissa ystäväkseen ja kävi toivottamassa minut tervetulleeksi perheeseen :)
-Tiedätkös mitä kultaseni?
-No mitä?
-Jos suunnitelmat pitää paikkansa, niin tästä päivästä laskien tasan puolentoista vuoden päästä mä olen sun vaimos.
-Niin juu muuten onkin.
-Ahdistaako?
-Ei. Pitäiskö? Ahdistaako sua?
-No ei. Lähinnä harmittaa vaan, että siihen on vielä niin pitkä aika.
Elinikäistä sitoutumista siis tiedossa... Isännästä löytyy se vertaiseni, joka ei periksi anna jääräpäisyyteni kanssa tai muutenkaan, tukee, neuvoo ja auttaa hädän tullen ja osaa myös tulla pyytämään minulta apua, jos sitä tarvitsee. Hän, joka tietää mistä saa minut värisemään, missä kohdin kannattaa tulla halaamaan ja suukottamaan, pitämään kiinni. Näen jo, miten hän joinain iltoina nukuttaa lapsiamme ja miten vietämme koti-iltoja perheen kesken. Miten vietämme ystävien kanssa saunailtoja omassa kodissamme. Miten nalkutan hänelle hyvässä hengessä tietyistä asioista, joista nytkin jo pääsen hänelle sanomaan; miten hän kiusoittelee minua yhtä hyvässä yhteisymmärryksessä.
-Mitäs virnuilet?
-Toi on vaan niin riipaisevaa kuunnella sun lauluas...
Niin. Vuodessa ehtii tapahtua paljon. Vuosi sitten en olisi ollut satavarma, että haluanko edes lapsia. Vuosi sitten epäilin, osaisinko olla ja elää parisuhteessa. Ja kieltämättä vuosi sitten ajattelin, että oppisin olemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka minut vain huolii. Kaikkea sitä oppii ja käsittää itsestään ja elämästä ajan myötä...
-Kyllä mä vaan maalaistyttö olen, ei sitä muuta kaupungissa asutut vuodet miksikään.
-Miten niin?
-Äsken kun kuljettiin pihalla, niin oli vaan sellanen olo, että tää on ihan oikea paikka mulle. Että kyllä mä tänne vielä kotini teen sun kanssa.
-No hyvä. :)
Ja niin, eräs aika ihana ja suloinen juttu:
Olimme tässä Isännän sukulaisen syntymäpäivillä, tapasin toisen puolen hänen suvustaan ja pääsin hieman tutustumaan. No, eräs näistä sukulaisista lisäsi minut Facebookissa ystäväkseen ja kävi toivottamassa minut tervetulleeksi perheeseen :)
torstai 22. huhtikuuta 2010
This is deep
Olen onnellinen. Todella.
Ja rakastunut. Niin ihanan rakastunut... tunteet vain syvenevät päivä päivältä.
Niin höpösti rakastunut, että haluaisin vain julistaa sitä jokaiselle vastaantulijalle. Että olen löytänyt Isännän, joka tekee minut todella onnelliseksi ja jonka minä teen myös onnelliseksi.
Tein hänelle tässä syntymäpäivälahjaksi kirjasen, johon kokosin muistoja matkamme varrelta, syitä, miksi pidän hänestä ja erinäisiä lainauksia lauluista, runoista ja tv-sarjoista. Kartonkikansien väliin siis koottu paljon onnea ja rakkautta. Isäntä sanoi tässä muutama ilta sitten, että lukee iltalukemisena sen kirjasen, koska siitä tulee yksinkertaisesti niin hyvälle mielelle.
Vietimme tässä vuorokauden ihan kahdestaan, oikein laatuaikaa. Söpistelyä, lähellä oloa, juttelua, naurun remakkaa, rakastelua, vakavoitumista ja suunnitelmia. Kesästä tulee todennäköisesti aika kiireinen meille molemmille, mutta syksyllä sitten saa olla paljon helpommin lähellä - muutan häntä lähemmäs nimittäin.
Hänen perheensä on huolinut minut osakseen helposti. Eräs suvun jäsenistä totesi Isännälle minusta, että hän saa minusta hyvän emännän itselleen.
Olen kantanut hänen sormustaan kaulakorussani nyt muutaman viikon. Jotain hänestä on siis aina lähellä sydäntä. Mielessänihän hän on lähes koko ajan.
Ja ai niin, kai sanoin jo - olen siis todella rakastunut. Ja onnellinen. ;)
Onneks sä oot vähän tommonen, ku mäkin oon vähä tämmöne. Ni ei tule ongelmia, vaikka välillä sanookin vähän omituisesti asioita.
Ja rakastunut. Niin ihanan rakastunut... tunteet vain syvenevät päivä päivältä.
Niin höpösti rakastunut, että haluaisin vain julistaa sitä jokaiselle vastaantulijalle. Että olen löytänyt Isännän, joka tekee minut todella onnelliseksi ja jonka minä teen myös onnelliseksi.
Tein hänelle tässä syntymäpäivälahjaksi kirjasen, johon kokosin muistoja matkamme varrelta, syitä, miksi pidän hänestä ja erinäisiä lainauksia lauluista, runoista ja tv-sarjoista. Kartonkikansien väliin siis koottu paljon onnea ja rakkautta. Isäntä sanoi tässä muutama ilta sitten, että lukee iltalukemisena sen kirjasen, koska siitä tulee yksinkertaisesti niin hyvälle mielelle.
Vietimme tässä vuorokauden ihan kahdestaan, oikein laatuaikaa. Söpistelyä, lähellä oloa, juttelua, naurun remakkaa, rakastelua, vakavoitumista ja suunnitelmia. Kesästä tulee todennäköisesti aika kiireinen meille molemmille, mutta syksyllä sitten saa olla paljon helpommin lähellä - muutan häntä lähemmäs nimittäin.
Hänen perheensä on huolinut minut osakseen helposti. Eräs suvun jäsenistä totesi Isännälle minusta, että hän saa minusta hyvän emännän itselleen.
Olen kantanut hänen sormustaan kaulakorussani nyt muutaman viikon. Jotain hänestä on siis aina lähellä sydäntä. Mielessänihän hän on lähes koko ajan.
Ja ai niin, kai sanoin jo - olen siis todella rakastunut. Ja onnellinen. ;)
Onneks sä oot vähän tommonen, ku mäkin oon vähä tämmöne. Ni ei tule ongelmia, vaikka välillä sanookin vähän omituisesti asioita.
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Epävarmuudesta ja vähän muuta
Mainitsin joku aika sitten, että kärvistelin tai oikeastaan kärvistelimme molemmat Isännän kanssa pienestä epävarmuudesta. Siitä, että riittääkö toiselle, osaako olla parisuhteessa.
Tämä taisi olla tammikuun alkupuoliskolla:
Hän sanoi eräästä asiasta puhuessamme, että sellaiset asiat pitää ottaa huomioon, nyt kun ollaan pari. Silloin vasta se tuntui kokonaisuudessaan jysähtävän tajuntaani, mehän tosiaan olemme me, pariskunta. Tämä keskustelu käytiin illalla ja seuraavana aamuna kiukuttelin itsekseni vähän kaikelle ja kaikille töissä ja vapaa-ajalla, illemmalla kotosalla vasta aloin myöntää itselleni, mistä kaikki se kiukuttelu johtuikaan - epävarmuudesta. And I hate that feeling.
Olin Isännälle päivän mittaan kertonut kiukutteluistani ja illemmalla sitten mesen ääressä hän uteli, olenko jo rauhoittunut. Avauduin sitten tarkemmin, että koko fiilis juontaa juurensa epävarmuuteen. Hän halusi tarkennuksen.
Selvitin, että hänen edellisiltainen lauseensa vain jysähti tajuntaan, että hei muuten joo, nythän täytyy osata ottaa toinenkin huomioon, sisäistin sen asian vasta parhaiten sillä hetkellä. Että nyt ollaan tosiaankin pari ja se tarkoittaa enemmän kuin koskaan aiemmin on takoittanut.
Helpotti kun sain puhua aiheesta hänelle. Isäntä tosin kysyi varmennuksena, että ei kai tämä keskustelu johda siihen, että hidastetaan tahtia ja mietitään asioita. Kielsin kiivaasti tämän - ennemmin märehtisin näitä juttuja hänen kanssaan kuin yksikseni.
Lopputuloksena totesimme, että kai se on vain normaalia tuntea sellaista pelkoa ja epävarmuutta, ettei kelpaisi tai riittäisi toiselle.
Kerran totesin Isännälle hänen tehdessä lähtöä luotani ja minun jälleen kyynelehtiessä vuolaasti, että vanhoista tavoista on vähän vaikea luopua. Hän ihmetteli mitä tarkoitin.
"En meinaa heti käsittää sitä, että sä tosiaan tulet vielä takasinkin."
Nykyään sujuu lähdön hetketkin paremmin, saan itseni hillittyä pahimmilta itkuilta. Silmäni saattavat vielä kyyneltyä, mutta huokaisen ja totean mielessäni olevani onnellisimmillani juuri hänen kanssaan ja hei, hänhän on MUN!
Mutta voi luoja, kun syksyyn osaa olla vielä pitkä aika, kun muutan häntä lähemmäs. Kaipuu liki ja yhteiseen arkeen on melkoinen.
---
Sekavasti kirjoitettu, mutta nyt en ole ihan parhaimmassa vedossa... Ehkä vielä joku päivä tulee kunnon tekstiä :)
Tämä taisi olla tammikuun alkupuoliskolla:
Hän sanoi eräästä asiasta puhuessamme, että sellaiset asiat pitää ottaa huomioon, nyt kun ollaan pari. Silloin vasta se tuntui kokonaisuudessaan jysähtävän tajuntaani, mehän tosiaan olemme me, pariskunta. Tämä keskustelu käytiin illalla ja seuraavana aamuna kiukuttelin itsekseni vähän kaikelle ja kaikille töissä ja vapaa-ajalla, illemmalla kotosalla vasta aloin myöntää itselleni, mistä kaikki se kiukuttelu johtuikaan - epävarmuudesta. And I hate that feeling.
Olin Isännälle päivän mittaan kertonut kiukutteluistani ja illemmalla sitten mesen ääressä hän uteli, olenko jo rauhoittunut. Avauduin sitten tarkemmin, että koko fiilis juontaa juurensa epävarmuuteen. Hän halusi tarkennuksen.
Selvitin, että hänen edellisiltainen lauseensa vain jysähti tajuntaan, että hei muuten joo, nythän täytyy osata ottaa toinenkin huomioon, sisäistin sen asian vasta parhaiten sillä hetkellä. Että nyt ollaan tosiaankin pari ja se tarkoittaa enemmän kuin koskaan aiemmin on takoittanut.
Helpotti kun sain puhua aiheesta hänelle. Isäntä tosin kysyi varmennuksena, että ei kai tämä keskustelu johda siihen, että hidastetaan tahtia ja mietitään asioita. Kielsin kiivaasti tämän - ennemmin märehtisin näitä juttuja hänen kanssaan kuin yksikseni.
Lopputuloksena totesimme, että kai se on vain normaalia tuntea sellaista pelkoa ja epävarmuutta, ettei kelpaisi tai riittäisi toiselle.
Kerran totesin Isännälle hänen tehdessä lähtöä luotani ja minun jälleen kyynelehtiessä vuolaasti, että vanhoista tavoista on vähän vaikea luopua. Hän ihmetteli mitä tarkoitin.
"En meinaa heti käsittää sitä, että sä tosiaan tulet vielä takasinkin."
Nykyään sujuu lähdön hetketkin paremmin, saan itseni hillittyä pahimmilta itkuilta. Silmäni saattavat vielä kyyneltyä, mutta huokaisen ja totean mielessäni olevani onnellisimmillani juuri hänen kanssaan ja hei, hänhän on MUN!
Mutta voi luoja, kun syksyyn osaa olla vielä pitkä aika, kun muutan häntä lähemmäs. Kaipuu liki ja yhteiseen arkeen on melkoinen.
---
Sekavasti kirjoitettu, mutta nyt en ole ihan parhaimmassa vedossa... Ehkä vielä joku päivä tulee kunnon tekstiä :)
lauantai 27. helmikuuta 2010
Happiness
"Tiedätkö mitä?" Isäntä kysyy minulta, kun olemme alkamassa nukkua.
"No?" havahdun puoliunestani.
"Mä rakastan sua."
Hymyilen pimeässä tyytyväisenä. "Ja mä rakastan sua kans."
Pitkä suudelma siihen päälle ja käpertyminen toisen lämpöiseen syliin nukkumaan = parasta mitä tiedän.
"No?" havahdun puoliunestani.
"Mä rakastan sua."
Hymyilen pimeässä tyytyväisenä. "Ja mä rakastan sua kans."
Pitkä suudelma siihen päälle ja käpertyminen toisen lämpöiseen syliin nukkumaan = parasta mitä tiedän.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Emäntä ja sen Isäntä eli miten kaikki lähti liikkeelle
Emäntäehdokas Mou Rire päivitti treffiprofiilinsa otettuaan aika loistavan kuvan itsestään ja kehittäessään itsestään mainospuheen kuvaan liittyen ja liitti spiikin profiiliinsa. Isäntäehdokas oli käynyt katsastamassa Moun profiilin, jonka tämä näki kolmen viimeisen kävijän joukossa ja uteliaana meni tekemään vastakäynnin ehdokkaan profiiliin. Mou luki isäntäehdokkaan tekstin, totesi sen olevan ihastuttavan aidon oloinen ja miellyttävä kuvaus miehestä itsestään sekä siitä, minkälaista suhdetta hän kaipaisi ja näppäränä likkana pistikin yksityisviestiä menemään ehdokkaalle.
Lyhyesti ja ytimekkäästi Mou kirjoitti tervehdyksen, kertoili omasta taustastaan lisää, että samankaltaisista oloista on lähtöisin ja kyselikin jotain jatkokysymyksiä (tästä ei valitettavasti ole enää tarkkoja muistikuvia, kun ei ole niitä yksityisviestejä tallessa.) Tämä taisi olla myöhäinen perjantai-ilta ja Mou laittoikin melko pian koneen tämän jälkeen kiinni ja meni nukkumaan.
Seuraavana iltana hän ei malttanut olla katsomatta, oliko saanut vastausta ehdokkaaltaan. Ja oli kuin olikin saanut - isäntäehdokas kertoi olevansa iloisen yllättynyt, että emäntäehdokas oli kirjoittanut hänelle viestin, hän kun oli suunnitellut viestin laittamista myös Moulle. Ja tästäkös kuka tahansa emäntäehdokas olisi mielissään... :)
Viestittely treffipalvelun kautta jatkui pari iltaa, kunnes Mou taisi kysäistä, että olisikohan messengeriä Isännällä käytettävissä. Keskustelut siirtyivät siis sinne. Pari-kolme iltaa meni hieman tunnustellen jutellessa, pikkuhiljaa enenevissä määrin rentoutuen ja löpisten keskenään kaikenlaisista asioista. Jotenkin molemmilla oli se tuntu, että tästä voisi ihan tosissaankin kehittyä jotain vakavaa. Mou huomasi, ettei oikein innostu treffipalvelun muista viestin lähettäjistä vaan keskittyi suurimman osan illastaan juttelemaan Isännän kanssa mesessä, tutustuen.
Puhelinnumerot vaihtuivat puolin ja toisin viikko meseen lisäämisen jälkeen. Mou hieman salakavalasti vihjaillen sai Isännän kysymään numeroaan ja sitä iltaa seuraavasta päivästä lähtien onkin viestejä kulkenut päivittäin. Tapaamisesta oli ollut hieman puhetta mesessä ja Mou totesikin, että kun seuraavalla viikolla hellittää marraskuun alkua vaivannut kiire, niin mitenkäs olisi tapaaminen. Mou houkutteli itse tehdyllä ruualla, kaupunkiajelulla ja hyväksi havaitulla seuralla. Päivä sumplittiin molempien aikatauluun sopivaksi ja ei muuta kuin jännittämään... laskemaan lopulta tunteja, ihan viime hetkillä myös minuutteja, koska toisen vihdoin näkee.
Isäntä ajoi pihaan, Mou meni vastaan. Ja Mou katsellessaan Isännän nousevan autosta totesi mielessään wau. Mou sai suloisen lahjan liittyen aiheeseen, josta oli vitsailtu paria iltaa aikaisemmin. Tuo lahja on edelleen tässä Moun tietokoneen vieressä, että hän saa sitä nopsaan aina välillä ihastella. Kaupunkiajelulle - Isäntä päästi Moun autonsa rattiin, rohkea mies - ja siltä reissulta takaisin Moun kotiin tekemään yhdessä ruokaa. Siitä kehkeytyi pienimuotoinen kynttiläillallinen, kun Mou lahjastaan inspiroituneena sytytti tuikun palamaan ja kaivoi kaappiensa kätköistä jopa servetit esiin.
Juttelua, lopulta suudelmia ja hellimistä sohvalla, loppuillasta telkkaria katsellen. Mou totesi myöhään illalla, että Isäntä voi jäädä yöksi nukkumaan, ettei tarvitse synkkään pimeään lähteä ajamaan. Isäntä jäi ja Mou sai aamulla herätä ihanasti vierustoverin silittäessä hiuksia ja tutkaillessa kasvonpiirteitä. Siihen aamuun kuului paljon suudelmia, muttei mitään muuta.
Iltapäivällä Mou teki lähtöä töihin ja Isäntä kotiinsa. Sohvalla käytiin suudelmien lomassa seuraavankaltainen keskustelu:
Isäntä: "Kyllä siellä treffipalvelussa kannatti pyöriä, kun pääsi sua tapaamaan ja on ollu kyllä hyvä päivä."
Mou: "Niin no, tarvitseekohan siellä palvelussa sitten enää pyöriäkään?" (Tästä oli ollut puhetta; jos tuntuu natsaavan, niin mikä jottei sitä sitten heti vain ala seurustella, muuten Mou ei olisi varmaan kysynytkään mitään.)
"Mun puolestani ei kyllä tartte."
"Ei kyllä munkaan," totesi Mou ja virnisti. "Tekeekö tää ny si susta mun poikaystävän?"
"Tai kuten Pohjanmaalla kuulemma sanotaan, niin 'alakkonää mua'," hän vastasi.
"Kai mä sit alan." ;)
Ja niin Mou lähti töihin hyvin leveä virne kasvoillaan, huulet hieman turpeina kaikista suudelmista, onnellisena. Ja virne vain leveni, kun hän sai viestin Isännältään hänen päästyä kotiinsa: "Hei tyttöystävä. Tuntuupa todella hyvältä sanoa noin :)"
***
Tästä se siis kaikki alkoi. Eilen visioin jo hääpukuani, joten liikutaan syvillä vesillä, minä kun en ole aiemmin häitä omalle kohdalleni miettinyt juuri lainkaan, kuten joillain tytöillä on ollut tapana. Mutta on tässä vielä vajaa pari vuotta aikaa niitäkin suunnitella.
Ja niin, mikäs sen ihanampaa kuin viettää ystävänpäiväviikonloppuna aikaa kahdestaan rakkaan Isäntäni kanssa ^^
Ja myönnän, aiemmin itsekin olisin varmaan pyöritellyt silmiäni lukiessani vastaavaa tekstiä, kun kaikki on niin ihanaa ja ah ja voih yms. Mutta... Tämä tapahtuukin minulle ja kaikki tosiaan on niin ihanaa ja ah ja voih ja uu-la-laa vielä siihen päälle. Vaikken omilta epävarmuuskohtauksiltani ole voinutkaan välttyä (näistä lisää ehkä ensi kirjoitukseen sitten), mutta ainakin olen niistä voinut Isännälleni jutella ja keskustella läpi. Meillä kun on ihan mieletön niinku tää... :) (Kaverille ei jätetä -sarjasta mukaeltu lainaus)
Kaikesta huolimatta, Hyvää ystävänpäivää!
Lyhyesti ja ytimekkäästi Mou kirjoitti tervehdyksen, kertoili omasta taustastaan lisää, että samankaltaisista oloista on lähtöisin ja kyselikin jotain jatkokysymyksiä (tästä ei valitettavasti ole enää tarkkoja muistikuvia, kun ei ole niitä yksityisviestejä tallessa.) Tämä taisi olla myöhäinen perjantai-ilta ja Mou laittoikin melko pian koneen tämän jälkeen kiinni ja meni nukkumaan.
Seuraavana iltana hän ei malttanut olla katsomatta, oliko saanut vastausta ehdokkaaltaan. Ja oli kuin olikin saanut - isäntäehdokas kertoi olevansa iloisen yllättynyt, että emäntäehdokas oli kirjoittanut hänelle viestin, hän kun oli suunnitellut viestin laittamista myös Moulle. Ja tästäkös kuka tahansa emäntäehdokas olisi mielissään... :)
Viestittely treffipalvelun kautta jatkui pari iltaa, kunnes Mou taisi kysäistä, että olisikohan messengeriä Isännällä käytettävissä. Keskustelut siirtyivät siis sinne. Pari-kolme iltaa meni hieman tunnustellen jutellessa, pikkuhiljaa enenevissä määrin rentoutuen ja löpisten keskenään kaikenlaisista asioista. Jotenkin molemmilla oli se tuntu, että tästä voisi ihan tosissaankin kehittyä jotain vakavaa. Mou huomasi, ettei oikein innostu treffipalvelun muista viestin lähettäjistä vaan keskittyi suurimman osan illastaan juttelemaan Isännän kanssa mesessä, tutustuen.
Puhelinnumerot vaihtuivat puolin ja toisin viikko meseen lisäämisen jälkeen. Mou hieman salakavalasti vihjaillen sai Isännän kysymään numeroaan ja sitä iltaa seuraavasta päivästä lähtien onkin viestejä kulkenut päivittäin. Tapaamisesta oli ollut hieman puhetta mesessä ja Mou totesikin, että kun seuraavalla viikolla hellittää marraskuun alkua vaivannut kiire, niin mitenkäs olisi tapaaminen. Mou houkutteli itse tehdyllä ruualla, kaupunkiajelulla ja hyväksi havaitulla seuralla. Päivä sumplittiin molempien aikatauluun sopivaksi ja ei muuta kuin jännittämään... laskemaan lopulta tunteja, ihan viime hetkillä myös minuutteja, koska toisen vihdoin näkee.
Isäntä ajoi pihaan, Mou meni vastaan. Ja Mou katsellessaan Isännän nousevan autosta totesi mielessään wau. Mou sai suloisen lahjan liittyen aiheeseen, josta oli vitsailtu paria iltaa aikaisemmin. Tuo lahja on edelleen tässä Moun tietokoneen vieressä, että hän saa sitä nopsaan aina välillä ihastella. Kaupunkiajelulle - Isäntä päästi Moun autonsa rattiin, rohkea mies - ja siltä reissulta takaisin Moun kotiin tekemään yhdessä ruokaa. Siitä kehkeytyi pienimuotoinen kynttiläillallinen, kun Mou lahjastaan inspiroituneena sytytti tuikun palamaan ja kaivoi kaappiensa kätköistä jopa servetit esiin.
Juttelua, lopulta suudelmia ja hellimistä sohvalla, loppuillasta telkkaria katsellen. Mou totesi myöhään illalla, että Isäntä voi jäädä yöksi nukkumaan, ettei tarvitse synkkään pimeään lähteä ajamaan. Isäntä jäi ja Mou sai aamulla herätä ihanasti vierustoverin silittäessä hiuksia ja tutkaillessa kasvonpiirteitä. Siihen aamuun kuului paljon suudelmia, muttei mitään muuta.
Iltapäivällä Mou teki lähtöä töihin ja Isäntä kotiinsa. Sohvalla käytiin suudelmien lomassa seuraavankaltainen keskustelu:
Isäntä: "Kyllä siellä treffipalvelussa kannatti pyöriä, kun pääsi sua tapaamaan ja on ollu kyllä hyvä päivä."
Mou: "Niin no, tarvitseekohan siellä palvelussa sitten enää pyöriäkään?" (Tästä oli ollut puhetta; jos tuntuu natsaavan, niin mikä jottei sitä sitten heti vain ala seurustella, muuten Mou ei olisi varmaan kysynytkään mitään.)
"Mun puolestani ei kyllä tartte."
"Ei kyllä munkaan," totesi Mou ja virnisti. "Tekeekö tää ny si susta mun poikaystävän?"
"Tai kuten Pohjanmaalla kuulemma sanotaan, niin 'alakkonää mua'," hän vastasi.
"Kai mä sit alan." ;)
Ja niin Mou lähti töihin hyvin leveä virne kasvoillaan, huulet hieman turpeina kaikista suudelmista, onnellisena. Ja virne vain leveni, kun hän sai viestin Isännältään hänen päästyä kotiinsa: "Hei tyttöystävä. Tuntuupa todella hyvältä sanoa noin :)"
***
Tästä se siis kaikki alkoi. Eilen visioin jo hääpukuani, joten liikutaan syvillä vesillä, minä kun en ole aiemmin häitä omalle kohdalleni miettinyt juuri lainkaan, kuten joillain tytöillä on ollut tapana. Mutta on tässä vielä vajaa pari vuotta aikaa niitäkin suunnitella.
Ja niin, mikäs sen ihanampaa kuin viettää ystävänpäiväviikonloppuna aikaa kahdestaan rakkaan Isäntäni kanssa ^^
Ja myönnän, aiemmin itsekin olisin varmaan pyöritellyt silmiäni lukiessani vastaavaa tekstiä, kun kaikki on niin ihanaa ja ah ja voih yms. Mutta... Tämä tapahtuukin minulle ja kaikki tosiaan on niin ihanaa ja ah ja voih ja uu-la-laa vielä siihen päälle. Vaikken omilta epävarmuuskohtauksiltani ole voinutkaan välttyä (näistä lisää ehkä ensi kirjoitukseen sitten), mutta ainakin olen niistä voinut Isännälleni jutella ja keskustella läpi. Meillä kun on ihan mieletön niinku tää... :) (Kaverille ei jätetä -sarjasta mukaeltu lainaus)
Kaikesta huolimatta, Hyvää ystävänpäivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)