lauantai 13. kesäkuuta 2009

Välihöpinöitä

Kirjoittajan omanlaisensa blocki taas ilmennyt, nimenomaan tällä puolella. Uuteen blogiin jotenkin helpompi kirjoittaa, kun saa kirjoittaa tavallaan kylmästi ja sen suuremmitta tunteitta, - ihanan vapauttavaa muuten jotenkin - tällä puolella tunteet väistämättä vaikuttavat kirjoittamiseenkin.

Mutta kuulumisia muuten. Uusi kakkostyö puhelimen ääressä vie tosiaan oman aikansa ja energiansa tässä päätyön ohella, viimeiset pari viikkoa olleet aika väsyneitä taas vaihteeksi. Onneksi Mikon suunnalta ei kummemmin mielenhäirintätilanteita ole tullut enkä ole itsekään niitä itselleni aiheuttanut. Juhannuksena pitäisi mennä hänen luokseen sitten, pikkuinenkin paikalla, joten rauhallinen juhannusviikonloppu tulee olemaan :)

Heh, päätyössäni, asiakaspalvelussa, eräs vakioasiakas kysyi minulta tällä viikolla, että eikö fritsumies olekaan käynyt viime aikoina... Vapun jälkeen kun kaulallani oli hemaiseva puremajälki, joka kyllä muutaman asiakkaan toimesta huomattiin. Naureskelin hänelle, että ensi viikonloppuna taas saa...

Ensi viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä päivystän puhelimen ääressä jälleen ja perjantaina sitten päivällä lähden ajalemaan Mikon luo, sunnuntaina takaisin. Saa nähdä, miten ajatukseni onnistuu - pystynkö yöllä leipomaan ja huohottamaan puhelimeen samaan aikaan. Pervoja pullia, kuten ystäväni totesi ajatuksestani...

Kuuluillaan taas ja kirjoitellaan. Kun saan erään aiheen muodostettua blogitekstiksi asti, niin se päätyy luonnollisestikin tänne.

Elellään ihmisiksi.

Ei kommentteja: