Mikko lähti juuri. Hän tuli torstai-iltana, perjantai-lauantain olimme laivalla ja nyt tänään sunnuntaina hän lähti jatkamaan matkaansa, suunnaten kotiin päin.
Ja minä istun täällä kyynelsilmin, kiroten itseäni ja turhautumistani. Jääkaappikylmä suklaalevyn loppu syötynä ja hieman rauhoittuneempana kuin hetki sitten.
Miksen osaa kysyä suoraan, mitä haluaisin tietää? Miksei minulta löydy rohkeutta moiseen? Miksi vain pyörittelen erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, kun helpointa olisi suoraan kysymällä selvittää, mitkä toisen aikeet ja ajatukset ovat. En onnistu tällä mieleni peikkojen leikkimisellä muussa kuin itseni ahdistamisessa ja turhauttamisessa.
Sain kysyttyä vain yhden kysymyksen, kun saatoin Mikon autolleen. Asia, jota olin pyöritellyt mielessäni jo pidempään, joka eilen aiheutti melkein vastaavan olon kesken illan pohtiessani.
"Yhden asian mä sulta nyt ainakin kysyn, mitä eilenkin mietin."
"No?"
"Olenko mä ainoa, jota tapailet?"
Hän mietti hetken. "Tällä hetkellä kyllä." Ei kuulemma energia riittäisi moneen naiseen yhtä aikaa.
"Just."
Miten tämä siis pitäisi tulkita?
Ja miten hitossa sitä selvittäisi helpoiten, mitä haluaa itsekin...
Taidanpa napata sohvatyynyn ja huutaa siihen hetken aikaa turhautumistani.
12 kommenttia:
SIKA! Muuten kyllä, mutta nyt on vähän virrat pois.
Tai sitten hän vain halusi antaa ymmärtää olevansa halutumpi naisten keskuudessa kuin oikeasit onkaan.
liatia,
Sen kun tosiaan tietäisi. No, jos saisi aiheesta juteltua sitten vaikka mesen puolella tms (onnistuu kirjallisesti paljon helpommin kuin face to face omalla kohdallani) niin voisi selvitä vähän paremmin, mikä hänen ajatuksensa on.
Noh, nyt on jo vähän rauhallisempi olo sentään näin myöhemmin päivällä.
But still some work to do.
*hakee sukkapuikon, erinäisen satsin erinäisiä lääkkeitä ja lähtee kuulustelemaan* hämärää naista ei kiusaa kukaan ;)
Maggie,
*nauraa vedet silmissä*
Kiitos tuosta ;)
:D Mulla on musta vyö katetrin (ei niin kivuttomast laitost) ja saan kesäkuus mustan vyön erinäisest neulojen käytöstä.... jep... hämärää naista ei kiusaa kukaan. :D Ja pääsen käsiks erinäisiin laksatiiveihin. 10tuntia vessas ja eiköhän tunnusta ;)
Maggie,
*leikkii mielikuvilla vaihtoehdoista* oivoi, peikot tykkää näistä ajatuksista! :D
Tiedän, olen peikkojen asiantuntija... lääkkeillä ja ilman :P
Voi että Mou Rire! Toivoisin sinulle rohkeutta, jotta saisit ne keskeiset kysymykset kysyttyä, jotta et todenäköisesti turhaan olisi ahdistunut.
Et kertonut yhtään että oliko teillä yhdessä hauskaa esim. siellä laivalla?
Maggielle puolestaan toteasisin, että lääke ja katetri "huumori" on aika huonossa huudossa nyt, kun katselee erään perushoitajan tekemisiä...
...tiiät varmaan keenstä on puhe jos yhtään uutisia seuraat...
Jape,
Kiitos. Ja tällä hetkellä taas paljon parempi olo jo, koska muistellut tosiaan suurimmalti osin mukavasti kulunutta viikonloppua (eli kyllä, laivallakin oli hauskaa) ja muistellut aiempia keskustelunpätkiä, mitä on käyty. Ja sitä yksinkertaista tosiasiaa, ettei Mikko kai itsekään tiedä tarkkaan, mitä tältä suhteelta odottaa - lykkäsin hänelle Aikuiset ystäväni -kaverikirjan täytettäväksi ja siinä on kysymys "Suhteeni kirjan omistajaan". Hän vastasi, että "Kehittymässä".
Toivottavasti olinkin vain turhaan ahdistunut. Mutta keskustella tietysti täytyy silti. Aina parempi, jos jo tänä iltana saisin hänen kanssaan juteltua ja kirjoiteltua.
Ja mitä Maggien huumoriin tulee - en usko, että hän tarkoitti sitä pahoittaakseen kenenkään mieltä (mikä on silti tietysti saattanut tapahtua) vaan ihan keskinäisen huumorintajumme nimissä.
Kyseessä siis yhteinen vanha vitsimme, koska tunnemme myös henkilökohtaisesti toisemme.
Juu, japelle tiedoks et toi vitsi on vanhempi kuin noi epäilyt. Milloin on suusanallisesti miehiä pahoinpidelty sukkapuikoilla, milloin katetreilla... lienee ompeluvehkeitä ja pari paistinpannuakin puheissa esiintyneet. Se on turhautumien sanallista käsittelyä, ja uskon että puhun molempien puolesta kun sanon, ettei meistä kumpikaan ole ajatellut puheita toteuttaa. Olen vain suojelevainen ystävä. Jos näen, että ystävääni sattuu, mieleni tekee kyllä vääntää pallit rusetille korviin. (jälleen kuvannollisesti). Mutta, koska sitä en tee, toivon että ystävääni lohduttaa edes ajatus. Ja ronski huumori saa välillä sen hymyn sieltä kyynelten takaa =)
Taidan olla itsekin ajatumassa jokseenkin samanlaiseen tilanteeseen. Toki tällaisia on ollut aiemminkin, mutta silloin asioilla ei ole niinkään ollut merkitystä... miksi, koska silloin omat tunteeni eivät ole olleet niinkään mukana.
Onhan se aina hieman hankalaa luottaa melkein vieraaseen ihmiseen, johon kuitenkin tuntee selkeästi joitakin tunteita. Taitaa melkein olla niin, että mitä enemmän niitä tunteita on, niin sitä epävarmemmalta kaikki tuntuu... ainakin aluksi siis.
Itse yritän vaan rauhoitella itseäni ja toitottaa, että eihän sitä nyt voi mitään muuta kuin luottaa toiseen ihmiseen ja ilmaista jotenkin omat tunteensa (tai ainakin yrittää päästä edes niistä selville).
"Aikuinen" rakkaus ei ede taida koskaan olla kovinkaan helppoa. Molemmilla on usein jo erilaisia asioita elämässään, jotka saattavat nousta suhteen esteeksi ja nämä on niitä asioita joita usein sitten punnitaan ns. tutustumis vaiheessa. Tai siis no näin ainakin koen omalla kohdallani. Lähinnä nyt tässäkin siis kohdallasi mietin kuinka paljon tuo hänen lapsensa vaikuttaa asiaan jne. Siis ainoastaan niin, että ehkä hän ei pysty ihan niin nopeasti heittäytymään asioihin tai rakkauteen.
Tulipas jotenkin sekava vastaus... tarkoitukseni oli kuitenkin vain ilmaista jotenkin se, että rauhoittele sitä levotonta sydäntä :) Usko ja luota toiseen, rakasta kun voit... kyllä se siitä sitten.
Neiti H.,
Kiitos kommentista! Ja tajuan mitä tarkoitat - Maggie-ystäväiseni on muistuttanut minua monesti, että Mikko kuitenkin tekee päätöksensä kahden ihmisen edestä kun pikkuinen on mukana kuviossa. Oma kärsimätön luonteeni kun ei aina tahdo muistaa, että muut eivät kulje aivan samoja mielen polkuja kuin minä...
Uusi merkintä varmaan avaa tätä päänsisäistä maailmaani vielä enemmän taas. Kiitos vielä rohkaisusta! :)
Lähetä kommentti