Treffailua ja muutakin mukavaa

Päivitinpä tuossa treffiprofiilinikin uuteen uskoon, vaihtui kuva ja kuvausteksti. Käynyt siellä nyt lähestulkoon päivittäin kurkistamassa, joten profiilini näkynyt etusivulla --> enempi kurkkaajia --> jopa viestejä ja flirttejäkin. Ja koska käyn tätä yhden naisen mielenosoitustani, että naisetkin tekisivät siellä aloitteita, flirttailisivat ja laittaisivat viestejä, niin onpahan tullut viestiteltyä sielläkin puolella pitkästä aikaa vähän enempi. :)

Tulostakin on syntynyt omalla tavallaan, meseen on lisätty muutama uusi tapaus, joidenka kanssa keskustelut kylläkin kulkevat hieman takkuilevasti. Eräs hieman vakavammin otettava tapaus oli otettu, kun olin hänelle laittanut viestiä menemään treffipalvelun puolella, koska oli itse miettinyt viestin laittamista myös minulle, mutta minäpä ehdin ensin ;)

Myös eräs vanha tuttu otti jälleen kerran sitä kautta yhteyttä... tämä tapaus siis sellainen, jonka olen aikanaan muutama vuosi sitten luokkakaverini kautta tavannut, kun menin sanomaan kaverilleni, että pitäisiköhän sitä löytää mies itselleen ja hänelläpä oli juuri sopiva tarjokas mielessään... Kävin hänen luonaan pari kertaa kahvilla, kerran tein ruokaakin, mutta hän ei minua sytyttänyt ja silloinen kiireinen kevät puski päälle, joten se juttu sitten jäi. Hän on ottanut muutaman kerran sen kevään jälkeenkin yhteyttä, milloin tekstiviestillä ja noin vuosi aikaa myös juuri tuon treffipalvelun kautta.

Tällä kertaa yhteydenotto treffipalvelussa yksityisviestin muodossa oli omalla tavallaan suloinen, helkkarin ahdistava ja tietyiltä osin jopa pelottavakin. Sisältö muutamalla muokatulla lauseella pähkinänkuoressa: "Olisiko mahdoton ajatus, jos meistä tulisi onnellinen pari? Edetään ihan rauhassa, voitaisiin tapailla niin pitkään kuin haluat, että opitaan tuntemaan toisemme, vaikka se veisi ikuisuuden, voin kyllä odottaa."
Ehdotti kahvittelua ja muutenkin tapaamista, mutta lopulta totesin hänelle suoraan, etten halua herättää liikoja toiveita, koska silloin muutama vuosi sitten ei sytyttänyt enkä usko, että nytkään on tilanne muuttunut.
Hän ei ole vastannut tuohon viestiini, mutta näen palvelusta, että hän on lukenut sen. Joten jos jäisi lopultakin tähän...

Ja sitten... lisää näitä minuun enempikin ihastuneita, mutta jotka eivät varsinaisesti omia sytykkeitäni saa palamaan... Aiemmasta merkinnästäni:

"Ennen kuin herra seitsemää kävin tapaamassa, kävin myös kahvilla yhden toisen herran kanssa. Tämä tuli täysin ex tempore, kun olin matkalla Maggien luokse ja viritys (treffipalvelun kautta tavattu) soitti minulle ja ehdotti paluumatkalleni kahvitapaamista. Istuimme huoltoaseman kahvilassa noin tunnin verran jutellen, hän piti keskustelua yllä. Jokin hänessä tökki vastaan - minä kun perustan tähän paljon puhuttuun vaistooni ja fiilikseen monta asiaa - ja tunne taisi olla molemminpuolinen, ettei siitä ainakaan vakavampaa puhetta edes syntynyt. Nykyään juttelemme Facebookin välityksellä silloin tällöin ja tsemppaamme toisiamme ihmissuhteissa. Hän antoi myöhemmin pisteet minulle siitä, että ainakin pysyin kahvitreffeillä loppuun asti enkä hylännyt häntä heti alkuunsa, kuten eräs toinen tyttö hänelle teki myöhemmin."

Oivoi. Tässä nyt on mennyt muutama viikko, että olen päivittäin Facebookissa kirjoitellut yksityisviestejä tämän herran kanssa - nimettäköön hänet nyt vaikkapa Huliksi. Sunnuntaina hän tuli lopulta käymäänkin; peruin torstain mahdollisuuden tapaamiseen niin virkeyssyistä perjantain pitkälle työpäivälle kuin siitäkin syystä, että Kaapin pirulainen onnistui keskiviikkoiltana jättämään kaulalleni jäljen, jolla en halunnut Hulin tunteita loukata... Köh. Huli kun oli tehnyt viesteissään selväksi kiinnostuksensa ja ihastuksensa minunlaiseeni naiseen ja minuun erityisesti.

Tapaaminen meni ihan mukavasti, kahvittelimme ja herkuttelimme tarjottavilla, joimme glögiä ja kuuntelimme musiikkia, kappaleita, joita hän halusi minun kuulevan. Huli on herrasmies ja tietyiltä osin myös täysin romantikko, joten hän tuli kyllä lähelle, muttei ahdistanut. Tai no... oma ahdistukseni johtui lähinnä siitä syystä, että en halunnut häntä työntää poiskaan, koska kosketus ja läheisyys tuntuu kuitenkin hyvältä, mutten toisaalta antaa vastakaikuakaan, koska en kulje ihan samalla vakavuusasteella hänen kanssaan, hänen suhteensa.
Kai se olisi fiksuinta todeta hänelle, ettei olisi häntä kohtaan oikein antaa jutun edetä noita hänen jakamiaan suukkoja pidemmälle, koska itse en samanlaista tunteen paloa koe...

Äh.
Kaipa tämä tästä.

**

Ai niin, Liatian blogin kommenteissa vilisseisiin arveluihin niin Roosalle kuin muillekin tiedoksi:
Ei, emme ole kovin aktiivisesti olleet Harrin kanssa yhteydessä tässä viime viikkoina. Annan hänelle aikaa, annan itselleni aikaa. Eikä tapailun ollut tarkoituskaan jatkua heti vaan ehkä sitten myöhemmin, tarkoittaen ensi kevättä, jolloin koulutus olisi pois alta ja muutama muukin juttu varmasti paremmin selvillä hänen puoleltaan.
Ja kuten Liatia itse fiksusti siellä vastasi kommenteissa:
"Pointti oli siinä, että ihmisten pitää antaa itse elää niinkuin parhaakseen näkee. Ihan vain senkin takia, että oppisi jotain."
Näinpä. Kuulun itse siihen ryhmään, jonka täytyy oppia asiat molempien kantapäiden kautta, ennen kuin oppii. Harrin suhteen siis voisi sanoa toisen kantapään olevan vielä täysin tietämätön... :p

Mutta se tästä aiheesta. Etenkin muissa blogeissa sitä käsitellessä, jos jotain kysyttävää ja paasattavaa löytyy, niin tänne puolelle, kiitos.

***

EDIT 4.11.09 klo 16:45:
Ja paskat. Facebook osaa myös näimmä vittuilun jalon taidon. Ensimmäinen uutinen, jonka etusivullani näen, on se, että Harri on uudessa suhteessa.

Now I feel like an idiot. Tämä tosin vasta pienen itkukohtauksen jälkeen.
Luojan kiitos puhelintyölle, oli pakko ryhdistäytyä siinä kohtaa, kun puhelin alkoi soida linjoilta...

Lisää pieniä lemmenleikkejä ja irtiottoja

Kuten Jape tuossa pari merkintää sitten kyseli kommenteissa, että onko minulla siis kaksi miestä kierroksessa, niin periaatteessa on, periaatteessa ei:
Herra 11, eli Kaappi on poikennut luonani pariin otteeseen ja tämä reilu parin viikon takainen toinen herra oli vanha tuttu herra numero 6. Kuten mainitsin aiemmin, emme olleet nähneet moneen kuukauteen, vaikka yhteydessä olemme olleet säännöllisen epäsäännöllisesti, joten tämä tapaaminen oli... noh... aika nannaa ;)

Miksi luonnehdin hänen tapaamistaan sitten irtiotoksi?
Hmm... meistä on tullut omalla tavallaan hyviä ystäviä, jaamme keskenämme sellaisia asioita, joista ei muille pysty aina puhumaan. Omalla kohdallani näitä ovat olleet jopa tietyt, kipeätkin asiat lapsuudesta tai sellaiset omituiset tilanteet, mihin on päätynyt, mutta ei niistä kehtaa oikein kenellekään kertoa; vastavuoroisesti minä tiedän hänestä asioita mitä muut eivät tiedä. Joten kun menen hänen luokseen, menen vanhan tutun luokse, jatkaen siitä mihin viimeksi jäimme. Tämä itsessään aiheuttaa minulle sen olon, kuin irrottautuisin omasta elostani, omista murheistani hetkeksi aikaa. Tietäen, että luvassa on hervotonta hekotusta, paljon keskusteluja ja paljon itse aktiivisuuttakin :P

Ja tästä luottamuksesta ja ystävyydestä johtuen olemme keskenämme äärettömän luontevia. Niinkin on käynyt, että kesken keskustelun toisen katse on harhautunut omille teilleen ja kun toinen on lopulta saanut lauseensa päätökseen, toteaakin vain, että 'tulehan tänne.' Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Pyhitänpä loppumerkinnän siis näille luonteville, mieleen jääneille kohtaamisille, muiltakin kerroilta kuin vain viimeisimmältä kierrokselta. Luvassa siis... oi kyllä, juurikin sitä...

seksiä... ;)

***

Kävin hakemassa puoliksi syödyn, pakastimeen vähän aikaisemmin laitetun paketin jäätelöä ja palasin takaisin sänkyyn mukanani jäätelön loppu parilla syvällä lautasella. Laskin toisen lautasen sivupöydälle ja menin oman lautaseni kanssa sängylle hänen viereensä. Pyysin häntä laittamaan silmänsä kiinni ja pitelin lusikalla sulaa jäätelöä ilmassa, odottaen sen tippuvan alas hänen vartalolleen. Kun se lopulta putosi, oli parahduskin sen mukainen... mutta kun nuolin jäätelön pois, ei ollut enää valittamista... ;) Äännähdykset olivat myös melkoisen kiitettävät siinä kohtaa, kun otin suuhuni jäätelöä ja suljin hänen kalunsa suuhuni imettäväksi...
Vaihdoimme osia, sain myös kokea sen raastavan kutkuttavan odotuksen tunteen, kun silmät kiinni odotan, koska kylmä iskee iholle - ja mihin kohtaan. Ja sen ihanuuden, kun kuuma suu tulee nuolemaan ja imemään sen pois...
Lopputulos?
Herkullista...

**

Saunoimme, kävimme välillä viilentymässä ja hän otti kylmän vesipullon mukaansa. Kysyin, epäilikö hän, että häntä alkaisi janottaa löylyissä. Hän vastasi kieltävästi todeten samaan hengenvetoon, että nyt hän voisi helposti härnätä minua... Kuten hän sitten tekikin - jääkylmä pullo kuumaa ihoa vasten aiheuttaa kummasti kiemurtelua. Kiemurtelua, huokailuja ja voihkauksia aiheuttaa myös vikkelä kieli kulkemassa iholla, tutkimassa kaikkia mahdollisia sopukoita...

Suihkussa hän työnsi minut kylmää seinää vasten, kääntäen lämpimän vesisuihkun seinää päin lämmittämään. Toki hän hoiti lämmittämisen itsekin kuumentaessaan minua sormineen, huulineen ja kielineen, härnäten ja vaatien. Lopulta tartuin hänen käsiinsä ja vaihdoin paikkaamme, painoin hänet vuorostaan selkä seinää vasten. Ja kieleni ja huuleni esittivät kyykistyessäni vaatimuksia, joihin hän lopulta myöntyi nauttien antaumuksella...

**

Ns. perusseksikin on erittäin nautittavaa hänen kanssaan, mutta kuten tässä hiljattain totesimme - jos on toinen yhtä kahjo kokeilemaan uusia asioita ja toteuttamaan pieniä toiveita, niin miksei sitten hyödyntäisi tätä tilaisuutta? Ja olemme myös hyödyntäneet...

Eräs tällainen pieni, "kaino" toive (okei, myönnetään, ihan silkka fantasia...) minulta oli, että minuun käytäisiin kiinni heti, kun astun ovesta sisään. Olimme jutelleet tästä muutamaan otteeseen, joten ihan niin spontaania se ei välttämättä ollut, koska sitä osasi odottaa, mutta toteutus oli kuitenkin oikein kelpo:
Pääsin ovesta sisään, sain otettua kengät pois, takin naulakkoon ja laukkuni lattialle laskettua. Sitten olinkin jo seinää vasten painettuna ja vaatteitani riisuttiin kiivaasti. Paita pois, liivit heti perässä, kämmen puristuen rinnan ympärille ja sormet haaroihin kiusaamaan vielä farkkujen päältä. Tappelua vyön kanssa, käsi farkkujeni alle ja mmmhhh... Suu rinnannipukkaa näykkien, sormet sisääni painuen... Lopulta sain omatkin käteni toimimaan ja aloin repiä häneltä vaatetta yltä. Minä takaisin tiukasti seinää vasten, jalkaani nostettiin ylemmäs ja... almost there. Päädyimme lopulta lattialle - karkea matto selkää vasten tuntuu muuten yllättävän mukavalta, kun ottaa kokonaisuuden huomioon - jossa sitten pääsi ottamisen meininkiin oikein kunnolla... AH.

Lopulta kuitenkin siirryimme lattialta sängylle jatkamaan loppuun... maton karkeus alkoi kuitenkin kostautua ;)
Kun hengitys oli tasaantunut huipennuksen jälkeen:
"Huuuuuh... että tervetuloa vaan," totesin virnistäen.
Hän ratkesi nauruun.

***

Hih. Taidanpa lopettaa muistelot tähän ja säästää vähän paukkuja myöhemmillekin postauksille. Alan kohta innostua, jos lisää kirjoitan ;)

Enjoy.

Yöllisiä havaintoja

Makoilin tuossa äsken puhelun aikana sohvalla ja haistoin Kaapin partaveden tuoksun sohvatyynyistä. Se tuntui ihan mukavan hupsulta havainnolta kahden aikaan yöllä.

Eilen totesin nukkumaan mennessäni, etten ole ajatellut Harria moneen päivään mitenkään "aktiivisesti". Kaappi ja viime viikonlopun irtiottoreissuni tekivät siis tehtävänsä ja olen päässyt taas eräänlaiseen normaalitilaani - en erityisemmin kaipaa mitään vaan katselen, mitä on tarjolla. Olen siis päässyt... noh... yli?

Saa nyt nähdä.

Ehdinkin jo kaivata tätä Mou Rireä, joka vain on ja osaa olla siihenkin olotilaansa/statukseensa tyytyväinen. Hallelujah.

Ja eilisestä leffaillan leffasta lainaus tähän loppuun:
"Now, if you'll excuse me, I've got this bug problem."

;)

Sutinaa Kaapissa

Viikonlopun irtiottoni onnistui, mutta palataan siihen toisessa merkinnässä myöhemmin sitten.

Torstai-iltana sain jo omalta osaltani hieman irrottautumista, kun Kaappi tuli käymään pitkästä aikaa; olin luvannut edellisviikolla tehdä omenapiirakkaa kahvin kanssa tarjottavaksi. Puhelinvuoroani oli vielä vähän aikaa jäljellä hänen täällä ollessaan, joten hän sai siitäkin kuunnella oman osansa. Ja kuulla osansa sivusta minulta ammattimaisemmin ottein, joskus keväällä yritimme kyllä puhelinseksiä ihan 'aidosti' mutta olin silloin siinä hommassa vielä paljon paljon arempi...

Joimme kahvit, nautimme piirakkaa ja juttelimme, nauroimme keskenämme. Olimme jälleen sohvalla, kuten niin monta kertaa aiemminkin, kun hän on luonani käynyt. Erinäisten keskustelujen ja taivutteluidenkin jälkeen päädyin jälleen makaamaan selälleni sohvalle, pää hänen sylissään.
Ja jos voisin jostakin ihmisestä irrottaa jonkun osan käyttööni, niin hyödyntäisin varmaan Kaapin kädet - suuret, lämpimät kourat, jotka silittelevät ja paijailevat kaikessa rauhassa.

Odotin tuttavaani käymään tuomassa erään asian illan aikana, joten emme edenneet sohvalta pidemmälle. Mutta kun tuttava oli käynyt, jäimme Kaapin kanssa kahden, joten juttu hieman karkasi käsistä...
Totesin Kaapille pienen ajan hellittelyjen jälkeen, että muuten kyllä, mutta tänä iltana enää ei lähempää tuttavuutta. Olin kuitenkin melkoisen väsynyt päivästäni ja koko viikosta, joten uni olisi tullut tarpeeseen, enkä kokenut voivani 'antaa parastani' sillä hetkellä. Hän totesi, että kuitenkin jotain pientä vastapalvelusta olisi kiva saada, koska aiemmilla kerroilla en ole tehnyt hänelle vastavuoroisuuden nimissä mitään, vaikka hän onkin pitänyt minua hyvänä.
Hymähdin hänelle, koska hän heitti tuon puoliksi tosissaankin. Kuljeskelin olohuoneessa Kaapin istuessa vielä sohvalla, koomisen viattomalta näyttäen. Katsoin häntä hetken aikaa ja kuljin hänen ohitseen makuuhuoneeseen, toteamalla vain ohi mennessäni, että tuleeko hän mukanani.

Ja tulihan hän...

Noh. Sanotaanpahan vain, että virkistyin kuitenkin jonkin verran väsymyksestäni, ettei se vain pieneksi vastapalvelukseksi jäänyt... mutta aikamoista säätämistä touhu kieltämättä oli, koska pituuseroa meillä keskenämme on se noin 30 senttiä. Mutta helkkarin hauskaa meillä oli ja kyllä siinä valmistakin tuli... ;)

Nyt Kaappi on huomenna tulossa luokseni leffailtaa viettämään. Ehdotti hän tapaamista viime sunnuntaillekin, mutta kieltäydyin, koska en ollut kotosallakaan koko päivänä. Ja hieman häiritsi ajatus, että Kaappi olisi tullut käymään heti sunnuntaina kun lauantaina olin ollut toisen herran luona...

Homma on siis täysin kevytluontoista Kaapin kanssa - keskustelimme aiheesta, että ei mitään vakavampaa, vain tapailua, missä muutkin on sallittuja.

Just for fun.

Väliaika, teetä ja unta

Hetkellisen vuolaan itkukohtauksen jälkeen kirjoitin vanhan kunnon plus ja miinus -listan ja muitakin ajatuksia ylös, yrittäen olla suhteellisen looginen ja objektiivinen.
Ei välttämättä kaikista parhain keino tuollaisen listan tekeminen, mutta omalla kohdallani näen sitten paperilla jakaantuman selkeämmin.

Ihan vain toteamuksena - rauhoituin, hyvinkin paljon. Plussapuoli voitti noin puolellatoista merkinnällä, mutta pari ajatusta, jotka kirjoitin listan alle, rauhoittivat eniten, tasapainottaen tilannetta ja varmaan antavat enemmän, hmm... voimaa päästä asian yli.

Nyt on siis hyvä mennä nukkumaan, kun olen ensin saanut rähjätä ja sitten tyynnytellä itse itseni.

Pako itsestä?

Itsensä palastelu -viikot menossa taas. Siis psyykkinen palastelu, ei mitään fyysistä paloittelua Dexter-tyyliin.

Lievää ahdistusta havaittavissa, joka syntyy yhdistelmästä kaipuu, toivo ja turhautuminen.
Kaipuu siihen, mitä Harrin kanssa oli.
Toivo siitä, että se voisi vielä jatkuakin.
Turhautuminen siitä, että en voi antaa kuin ajan kulua ja odottaa, josko toiveeni vielä toteutuu.
Ja kärsimättömyys odottamisessa - sietämätön, lisää turhautuneisuutta.

Ajatusmaailmani on varmaan omituinen tai sitten tämä vain kuuluu vielä tähän vaiheeseen. Kaipaan tosiaan Harria ja sitä, että voisimme jatkaa, näen jotenkin niin selkeästi mielessäni yhteiselomme, mitä se voisi olla ylä- ja alamäkineenkin.
Ja toisaalta hyväksyn sen, ettemme voi jatkaa juuri nyt, joten hyödynnän nyt mahdollisuuksiani näissä kevyemmissä kohtaamisissa ja mahdollisissa uusissa sutinoissa. Jos suunnitelmat pitää, niin viikonloppuna pitäisi yksi kevyempi irtiotto olla tiedossa vanhan tutun kanssa. Mutta saa nyt nähdä, vielä muutama päivä aikaa tilanteen muuttua vaihteeksi kokonaan...

Joku fiksu sanonut, että teemme päätöksemme aina senhetkisten tietojemme mukaan, koska tulevaahan ei voi nähdä - sen takia on omalla tavallaan turha katua jälkeenpäin, että miksi valitsi niin kuin valitsi. Joskus olen omalla kohdallani huomannut, että olen saanut todeta jälkeenpäin tehneeni sittenkin ihan oikeita valintoja, koska asiat etenivät miten etenivätkin, toisella tavalla kuin olin ennakoinut.

Tällä hetkellä parhaimmalta tuntuu siis kulkea näitä kevyitä kohtaamisia läpi, koska tällä hetkellä en osaa ajatella vakavissani oikein ketään muuta kuin Harria. Eikä tunnu - ainakaan vielä - tuottavan kovin suuria vaikeuksia työntää noita vakavia tuntemuksiaan taaemmaksi siksi aikaa kun sutinoita käsittelee.
Tai no, mistähän tämä ahdistus on merkkinä sitten... hmph.

Sain tähän aiheeseen äsken yllättävältä taholta juttukaverin - Mikosta. Kerroin hänelle tästä ahdistuksestani ja sen syistä, odottamisesta. Hän totesi, että jos aina odottaa oikeaa hetkeä, joutuu myöntämään ettei sitä ehkä ikinä tule.
Kun vastasin tähän hymähtäen, että voihan näinkin olla, mutta jostain kumman syystä en halua sitä ajatella nyt, hän myönsi, että kuulostaa jotenkin tutulta. Ja että joskus on vain myönnettävä tosiasiat - ja virheet.

Tästä syystä siis mietin tätä itseni palastelemista ja toisaalta pakoa tästä koko touhusta omiin oloihin. Viikonloppuni on puhelinhommistakin vapaa ja se mahdollinen kohtaaminen vanhan tutun kanssa olisi irtiotto ja omanlaisensa pako. Hänen kanssaan voin myös asiasta jutella, jos siltä tuntuu.

Heti kun matkatoimistot tarjoavat matkaa pois omasta elämästään, haluan kyllä varata sellaisen. Ihan vain pariksi päiväksi.

Rire kiittää ja kuittaa. Sekavaakin sekavampi mindflow saa päättyä tähän.

Sanailtuja part two

Mietin yleensä tilanteita etukäteen, pientä ohjaajan vikaa kai. Etenkin erilaisia sanailuja. Tosin harva näistä oikeasti toteutuu, mutta mikä jottei joku päivä vielä. Tällä kertaa kuitenkin aitojakin tilanteita kerrottuna, jatkona aikaisemmalle Sanailtuja-merkinnälleni.

Enjoy ;)

**

Hän oli nähnyt minusta unta. Hän kertoo unen alun, epämääräisen tilanteen, jossa olemme jossain luolassa kulkemassa eteenpäin ja jossa lopulta minä päädyin ilman housuja.
-Ja sit siitä eteenpäin mä en muista mitä tapahtu, hän lopettaa tarinansa.
-Et muista vai et kehtaa kertoa? kysyn heti.
-Tai en kehtaa kertoa, ehkä niinkin. Miksi niin luulet?
-No tottakai, jos MINUSTA nähdään unta, niin niidenhän on pakko olla eroottisia, eihän siinä auta muu, perustelen nauraen.

**

-Mulla olis sulle pyyntö. Voi kuulostaa vähän erikoiselta, sanon hänelle.
-No? hän kysyy.
-Suutele mua.
-Mitä?
-Suutele mua, toistan ja alan selittää: -Tiedän, ettet yleensä suutele ketään suoraan, koska se menis liian henkilökohtaseks, mutta haluaisin kokea sen edes yhden kerran, milt..., yhtäkkiä hän onkin edessäni ja vaikenen odottavana. Hän tarttuu kasvoihini ja alkaa suudella minua kevyesti, syventäen suudelmaa pehmeästi.
Kun hän lopettaa, jään vain paikalleni.
-Wau, saan todetuksi. Häntä naurattaa. -Krhm. Tota... jos palataan vaan takas entiseen järjestykseen, ehdotan saatuani lopulta jostain ajatuksesta kiinni ja yritän virnistää.

**

-Mä olen halunnu kokeilla näitä juomullisia, että onko nää sit tosiaan erilaisia tavallisiin kumeihin verrattuna, ehdotan kulmiani vihjailevasti kohotellen.
-No... okei, jos nyt sitten testataan, kun kerran välttämättä vaadit. Tosin paremmaltahan se tuntuis tietty ilman...
...vähän aikaa myöhemmin...
-Voidaanhan me toki koittaa ilmankin...
-Mikäs idea siinä nyt sitten enää olis?
-No siis, tämähän oli vain testi tän juomullisen suhteen...
Hän naurahtaa. -Tuntuuko se sit erilaiselta?
Jatkan liikehdintääni mietteliään näköisenä. -Eipä paljoakaan oikeestaan.
Hekottelemme kumpikin, vaihdamme asentoa. Hän varmistaa minulta vielä, että haluanko varmasti ilman kumia. Nyökkään ja vastaan, että haluan.
-Tosin tuntuukohan se naisesta yhtään sen paremmalta? hän pohtii.
-Tuntuu tuntuu, vakuutan ja nautiskelen.
Ja kun hän laukeaa sisälleni, kuiskaan hänen korvaansa: -Ja tässä kohtaa se tuntuu kaikista parhaimmalta.

**

Mesekeskustelusta:
-Sanotaan, että miehen terveyden voi nähdä seisokista, mutta tällä hetkellä on kyllä sellanen fiilis, ettei edes seisois. Toisaalta tunnetusti, koska olen mies, niin ei tartte ku pienen ärsyke ja varmasti seisois.
-Heh.
-Auta mua!
-Terveyden edistämisessäkö? ;D
-Niin!
-Tällä hetkellä sellanen olo, että olis mahtavaa, jos mies vaan tulis ja ottais mut, pakottais seinää vasten, pitäis käsistä kiinni ja hyväilis vaativasti käsillään ja suullaan. Että hädin tuskin ehtis riisua vaatteitakaan pois tieltä.
-Mmm... kuulostaa kivalta. Mutta vaan kivalta. Taidan olla kuolemansairas :p
-Jaaha, ollaanko me ny menty sit niin pitkälle, ettei nää kirjalliset versiot enää autakaan? :D
-Jea. Sillon ku ekan kerran kuulin sun huohotusta, niin siitä lähti.
-Pikku hetki... *äänittää ja lähettää äänileikkeen*
-Ahhh. Vanha kunnon veri-karkaa-päästä.
-Noni, oot terve :D
-Jotta voidaan asia varmistaa vielä, niin vedätkö sen sun ässän viel? :p
-*kröhii saadakseen hetkellisen naurukohtauksen ohi ja äänittää jälleen pätkän lähetettäväksi*
-:o~
-Gotcha.
-Lisää!
-Teen kohta niin, että istutan sut vaan tohon sohvalle ja huohotan vieressä, haluan nähdä ne reaktiot :p
-Tee se! :p
(sitä tapaamista odotellessa, katsotaan miten pokka pitää, jos tuon tosiaan testaan....)

**

-Haluatko, että tuon sulle kans jotain? kysyn, kun käännymme liikenneasemalle vessataukoani varten.
-Ei tartte tuoda, hän vastaa.
-Siis niinku hedemiä tai muuta, ehdotan vielä.
-Eeei mitään etelän hetelmiä, banaanit on apinoille, hän kuittaa.
-No sittenhän ne sopis sulle vallan mainiosti, totean takaisin.
Hän katsoo minua hetken alta kulmain parkkeerattuaan.
-Hei, sä suorastaan tarjosit tota eihän tohon olis voinu vastata muuten, puolustaudun virnistäen ja kipitän vessaan.

**

Harri kuunteli kuitenkin melko monta kertaa puhelintyötäni sivusta, joten hän tiesi perusaloitukseni. Olin menossa sänkyyn hänen viereensä:
-No moikka, hän aloittaa samalla nuotilla kuin itsekin aloitan puhelut. Olin heti mukana virnuillen.
-No moi, sanon matalasti.
-Milläs mielellä siellä? hän kysyy vetäen minut syliinsä.
-Vähän niinku panettais, vastaan kuten olen kuullut monta kertaa puhelimen välityksellä ja kiersin samalla käteni hänen ympärilleen.
-Jaajaa, mitäs me sille sit tehtäis? tulee vastaus - ja minä alan hekottaa, koska Harri matkii puhetapaani todella hyvin enkä saakaan enää järjellistä vastausta samaan tapaan kuin puhelimessa tilanne jatkuisi.
Mutta no, asia kuitenkin saatiin hoitumaan... ;)

***

Näitä sitten taas tulee jatkossa lisää, kun on tullakseen. Ja kun muistan vaan kirjoittaa ylös :p