Mitä jos?

Pohdimme tässä kumpikin tahoillamme Isännän kanssa, että mitäs jos oltaisiinkin tavattu vasta tänä keväänä eikä jo loppusyksystä. Oltaisiinko tässä?

Koska jos oltaisi tässä kevään korvilla vasta tavattu ja tutustuttu häthätää... lisätään siihen maatilan kiireinen kesäkausi ja kesälomitusten minulla aiheuttama kiireisempi jakso, niin yhteistä aikaahan jää todella vähän. Oltaisi ehditty juuri ja juuri tavata pari kertaa ja sitten olisi ollut milloin kummallakin kiirettä niin, ettei yhteisiä hetkiä olisi voinut niin helpolla järjestää. Jompikumpi tai molemmat olisi kyllästynyt siihen. Isäntä totesi, että minä olisin kyllästynyt varmastikin ensimmäisenä ja minäkin myönsin, että näin asia olisi varmasti ollut.

-Sit ei oltais tässä, ei oltais yhdessä.
-Huh. Älä helkkari edes vitsaile siitä aiheesta, iski jo ton lauseen kuulemisesta lievä ahdistus.
-No se on ihan terve merkki, ettet sentään ala ääneen ajatteleen, että kenenkäs kans sitten olisitkaan jos et mun.
-No keu keu. Mut ihan tosi - tosta ei edes vitsailla. Iski meinaan tosi nopeaan se ahdistus.
-Ei ollu tarkoitus. Mä rakastan sua. Enkä halua susta luopua.
-Mäkin rakastan sua enkä tosiaan kenenkään muuhun enää vaihtais.

Mutta tosiaan, asia ei ole niin. Tapasimme loppusyksystä, molemmilla oli rauhallisempaa töiden saralla, joten yhteistä aikaa pystyi järjestämään paljon ja sitä myös järjestettiin. Tutustuttiin, ihastuttiin, rakastuttiin... Ja nyt, kun kiireisempää tosiaan on, suhdetta pidetään yllä pitkillä puheluilla arkisin ja pääsääntöisesti viikonloppujen lyhyelläkin yhdessäololla. Syksymmällä taas sitä yhteistä aikaa on enemmän, kun asutaan lähempänä toisiamme. Ja silloin se yhteinen arki vasta alkaakin.

Sitä odotellessa haaveellisesti huokailee,
Mou Rire

Ja niin, oikein hyvää juhannusta kaikille!

Kehittymistä

Puoli vuotta tuli täyteen :)

-Tiedätkös mitä kultaseni?
-No mitä?
-Jos suunnitelmat pitää paikkansa, niin tästä päivästä laskien tasan puolentoista vuoden päästä mä olen sun vaimos.
-Niin juu muuten onkin.
-Ahdistaako?
-Ei. Pitäiskö? Ahdistaako sua?
-No ei. Lähinnä harmittaa vaan, että siihen on vielä niin pitkä aika.

Elinikäistä sitoutumista siis tiedossa... Isännästä löytyy se vertaiseni, joka ei periksi anna jääräpäisyyteni kanssa tai muutenkaan, tukee, neuvoo ja auttaa hädän tullen ja osaa myös tulla pyytämään minulta apua, jos sitä tarvitsee. Hän, joka tietää mistä saa minut värisemään, missä kohdin kannattaa tulla halaamaan ja suukottamaan, pitämään kiinni. Näen jo, miten hän joinain iltoina nukuttaa lapsiamme ja miten vietämme koti-iltoja perheen kesken. Miten vietämme ystävien kanssa saunailtoja omassa kodissamme. Miten nalkutan hänelle hyvässä hengessä tietyistä asioista, joista nytkin jo pääsen hänelle sanomaan; miten hän kiusoittelee minua yhtä hyvässä yhteisymmärryksessä.

-Mitäs virnuilet?
-Toi on vaan niin riipaisevaa kuunnella sun lauluas...

Niin. Vuodessa ehtii tapahtua paljon. Vuosi sitten en olisi ollut satavarma, että haluanko edes lapsia. Vuosi sitten epäilin, osaisinko olla ja elää parisuhteessa. Ja kieltämättä vuosi sitten ajattelin, että oppisin olemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka minut vain huolii. Kaikkea sitä oppii ja käsittää itsestään ja elämästä ajan myötä...

-Kyllä mä vaan maalaistyttö olen, ei sitä muuta kaupungissa asutut vuodet miksikään.
-Miten niin?
-Äsken kun kuljettiin pihalla, niin oli vaan sellanen olo, että tää on ihan oikea paikka mulle. Että kyllä mä tänne vielä kotini teen sun kanssa.
-No hyvä. :)

Ja niin, eräs aika ihana ja suloinen juttu:
Olimme tässä Isännän sukulaisen syntymäpäivillä, tapasin toisen puolen hänen suvustaan ja pääsin hieman tutustumaan. No, eräs näistä sukulaisista lisäsi minut Facebookissa ystäväkseen ja kävi toivottamassa minut tervetulleeksi perheeseen :)

This is deep

Olen onnellinen. Todella.

Ja rakastunut. Niin ihanan rakastunut... tunteet vain syvenevät päivä päivältä.
Niin höpösti rakastunut, että haluaisin vain julistaa sitä jokaiselle vastaantulijalle. Että olen löytänyt Isännän, joka tekee minut todella onnelliseksi ja jonka minä teen myös onnelliseksi.

Tein hänelle tässä syntymäpäivälahjaksi kirjasen, johon kokosin muistoja matkamme varrelta, syitä, miksi pidän hänestä ja erinäisiä lainauksia lauluista, runoista ja tv-sarjoista. Kartonkikansien väliin siis koottu paljon onnea ja rakkautta. Isäntä sanoi tässä muutama ilta sitten, että lukee iltalukemisena sen kirjasen, koska siitä tulee yksinkertaisesti niin hyvälle mielelle.

Vietimme tässä vuorokauden ihan kahdestaan, oikein laatuaikaa. Söpistelyä, lähellä oloa, juttelua, naurun remakkaa, rakastelua, vakavoitumista ja suunnitelmia. Kesästä tulee todennäköisesti aika kiireinen meille molemmille, mutta syksyllä sitten saa olla paljon helpommin lähellä - muutan häntä lähemmäs nimittäin.

Hänen perheensä on huolinut minut osakseen helposti. Eräs suvun jäsenistä totesi Isännälle minusta, että hän saa minusta hyvän emännän itselleen.

Olen kantanut hänen sormustaan kaulakorussani nyt muutaman viikon. Jotain hänestä on siis aina lähellä sydäntä. Mielessänihän hän on lähes koko ajan.

Ja ai niin, kai sanoin jo - olen siis todella rakastunut. Ja onnellinen. ;)

Onneks sä oot vähän tommonen, ku mäkin oon vähä tämmöne. Ni ei tule ongelmia, vaikka välillä sanookin vähän omituisesti asioita.

Happiness

"Tiedätkö mitä?" Isäntä kysyy minulta, kun olemme alkamassa nukkua.
"No?" havahdun puoliunestani.
"Mä rakastan sua."
Hymyilen pimeässä tyytyväisenä. "Ja mä rakastan sua kans."

Pitkä suudelma siihen päälle ja käpertyminen toisen lämpöiseen syliin nukkumaan = parasta mitä tiedän.

Emäntä ja sen Isäntä eli miten kaikki lähti liikkeelle

Emäntäehdokas Mou Rire päivitti treffiprofiilinsa otettuaan aika loistavan kuvan itsestään ja kehittäessään itsestään mainospuheen kuvaan liittyen ja liitti spiikin profiiliinsa. Isäntäehdokas oli käynyt katsastamassa Moun profiilin, jonka tämä näki kolmen viimeisen kävijän joukossa ja uteliaana meni tekemään vastakäynnin ehdokkaan profiiliin. Mou luki isäntäehdokkaan tekstin, totesi sen olevan ihastuttavan aidon oloinen ja miellyttävä kuvaus miehestä itsestään sekä siitä, minkälaista suhdetta hän kaipaisi ja näppäränä likkana pistikin yksityisviestiä menemään ehdokkaalle.

Lyhyesti ja ytimekkäästi Mou kirjoitti tervehdyksen, kertoili omasta taustastaan lisää, että samankaltaisista oloista on lähtöisin ja kyselikin jotain jatkokysymyksiä (tästä ei valitettavasti ole enää tarkkoja muistikuvia, kun ei ole niitä yksityisviestejä tallessa.) Tämä taisi olla myöhäinen perjantai-ilta ja Mou laittoikin melko pian koneen tämän jälkeen kiinni ja meni nukkumaan.
Seuraavana iltana hän ei malttanut olla katsomatta, oliko saanut vastausta ehdokkaaltaan. Ja oli kuin olikin saanut - isäntäehdokas kertoi olevansa iloisen yllättynyt, että emäntäehdokas oli kirjoittanut hänelle viestin, hän kun oli suunnitellut viestin laittamista myös Moulle. Ja tästäkös kuka tahansa emäntäehdokas olisi mielissään... :)

Viestittely treffipalvelun kautta jatkui pari iltaa, kunnes Mou taisi kysäistä, että olisikohan messengeriä Isännällä käytettävissä. Keskustelut siirtyivät siis sinne. Pari-kolme iltaa meni hieman tunnustellen jutellessa, pikkuhiljaa enenevissä määrin rentoutuen ja löpisten keskenään kaikenlaisista asioista. Jotenkin molemmilla oli se tuntu, että tästä voisi ihan tosissaankin kehittyä jotain vakavaa. Mou huomasi, ettei oikein innostu treffipalvelun muista viestin lähettäjistä vaan keskittyi suurimman osan illastaan juttelemaan Isännän kanssa mesessä, tutustuen.

Puhelinnumerot vaihtuivat puolin ja toisin viikko meseen lisäämisen jälkeen. Mou hieman salakavalasti vihjaillen sai Isännän kysymään numeroaan ja sitä iltaa seuraavasta päivästä lähtien onkin viestejä kulkenut päivittäin. Tapaamisesta oli ollut hieman puhetta mesessä ja Mou totesikin, että kun seuraavalla viikolla hellittää marraskuun alkua vaivannut kiire, niin mitenkäs olisi tapaaminen. Mou houkutteli itse tehdyllä ruualla, kaupunkiajelulla ja hyväksi havaitulla seuralla. Päivä sumplittiin molempien aikatauluun sopivaksi ja ei muuta kuin jännittämään... laskemaan lopulta tunteja, ihan viime hetkillä myös minuutteja, koska toisen vihdoin näkee.

Isäntä ajoi pihaan, Mou meni vastaan. Ja Mou katsellessaan Isännän nousevan autosta totesi mielessään wau. Mou sai suloisen lahjan liittyen aiheeseen, josta oli vitsailtu paria iltaa aikaisemmin. Tuo lahja on edelleen tässä Moun tietokoneen vieressä, että hän saa sitä nopsaan aina välillä ihastella. Kaupunkiajelulle - Isäntä päästi Moun autonsa rattiin, rohkea mies - ja siltä reissulta takaisin Moun kotiin tekemään yhdessä ruokaa. Siitä kehkeytyi pienimuotoinen kynttiläillallinen, kun Mou lahjastaan inspiroituneena sytytti tuikun palamaan ja kaivoi kaappiensa kätköistä jopa servetit esiin.

Juttelua, lopulta suudelmia ja hellimistä sohvalla, loppuillasta telkkaria katsellen. Mou totesi myöhään illalla, että Isäntä voi jäädä yöksi nukkumaan, ettei tarvitse synkkään pimeään lähteä ajamaan. Isäntä jäi ja Mou sai aamulla herätä ihanasti vierustoverin silittäessä hiuksia ja tutkaillessa kasvonpiirteitä. Siihen aamuun kuului paljon suudelmia, muttei mitään muuta.

Iltapäivällä Mou teki lähtöä töihin ja Isäntä kotiinsa. Sohvalla käytiin suudelmien lomassa seuraavankaltainen keskustelu:
Isäntä: "Kyllä siellä treffipalvelussa kannatti pyöriä, kun pääsi sua tapaamaan ja on ollu kyllä hyvä päivä."
Mou: "Niin no, tarvitseekohan siellä palvelussa sitten enää pyöriäkään?" (Tästä oli ollut puhetta; jos tuntuu natsaavan, niin mikä jottei sitä sitten heti vain ala seurustella, muuten Mou ei olisi varmaan kysynytkään mitään.)
"Mun puolestani ei kyllä tartte."
"Ei kyllä munkaan," totesi Mou ja virnisti. "Tekeekö tää ny si susta mun poikaystävän?"
"Tai kuten Pohjanmaalla kuulemma sanotaan, niin 'alakkonää mua'," hän vastasi.
"Kai mä sit alan." ;)

Ja niin Mou lähti töihin hyvin leveä virne kasvoillaan, huulet hieman turpeina kaikista suudelmista, onnellisena. Ja virne vain leveni, kun hän sai viestin Isännältään hänen päästyä kotiinsa: "Hei tyttöystävä. Tuntuupa todella hyvältä sanoa noin :)"

***

Tästä se siis kaikki alkoi. Eilen visioin jo hääpukuani, joten liikutaan syvillä vesillä, minä kun en ole aiemmin häitä omalle kohdalleni miettinyt juuri lainkaan, kuten joillain tytöillä on ollut tapana. Mutta on tässä vielä vajaa pari vuotta aikaa niitäkin suunnitella.

Ja niin, mikäs sen ihanampaa kuin viettää ystävänpäiväviikonloppuna aikaa kahdestaan rakkaan Isäntäni kanssa ^^

Ja myönnän, aiemmin itsekin olisin varmaan pyöritellyt silmiäni lukiessani vastaavaa tekstiä, kun kaikki on niin ihanaa ja ah ja voih yms. Mutta... Tämä tapahtuukin minulle ja kaikki tosiaan on niin ihanaa ja ah ja voih ja uu-la-laa vielä siihen päälle. Vaikken omilta epävarmuuskohtauksiltani ole voinutkaan välttyä (näistä lisää ehkä ensi kirjoitukseen sitten), mutta ainakin olen niistä voinut Isännälleni jutella ja keskustella läpi. Meillä kun on ihan mieletön niinku tää... :) (Kaverille ei jätetä -sarjasta mukaeltu lainaus)

Kaikesta huolimatta, Hyvää ystävänpäivää!

Kell' onni on...

...se onnen kätkeköön?

Hehkutan kyllä juu. Sukulaiset ja ystävät saavat oman osansa kuulla lähes joka päivä, kuinka onnellinen olen. Mitä kaikkea ihanaa Isäntä onkaan kanssani tai minulle tehnyt, sanonut, antanut. Mitä suunnitelmia meillä onkaan. Miten hyvä yhteys meillä on keskenämme.

Mutta tänne en vain saa sitä kaikkea kirjoitettua. Hassulta kuulostaa, mutta jotenkin se on yksityistä enkä haluakaan kirjoittaa onnestani tänne mitään. Mikähän siinäkin on.

Tai sitten asia on vain niin yksinkertainen, että sinkkublogin tapaisena tämä on lopulta tullut tiensä päähän. Nyt kärvistelen satunnaisesti omassa pienessä epävarmuudessani siitä, riitänkö tähän parisuhteeseen. Ilmeisesti täytyy muuttaa vain toimintatapaa blogissa ja kirjoittaa näistä asioista. Varmaan niidenkin pohtimisessa olisi omat hyvät ja huonot puolensa, vai mitä luulette?

Olen myös miettinyt, kertoisinko Isännälle blogeistani. Varmaan siinäkin yksi syy, miksen ole paljoa tänne hehkuttanut; jos ja todennäköisesti kun Isännälle tästä kerron ja laitan hyvässä lykyssä myös lukemaan, en halua hänen hermostuvan siitä, että olen kertonut joitain ihan oikeastikin henkilökohtaisia asioita. Niin kun kävisi suhteellisen helposti, kun innostun kertomaan ja selvittämään...
Ai että ensinnä hän varmaankin hermostuu näistä herrojen lukumäärästä? Älkää huoliko, hän tietää jo. Tästä aiheesta on jo käyty omat keskustelunsa.

Tai sitten... en kerro mitään, vaan jätän tämän tänne näkyville ja aloitan toisella nimimerkillä hää- ja odotusblogin tässä vuoden sisällä vielä... kun pitäisi jo sellaisistakin aiheista löytyä kirjoitettavaa viimeistään vuoden päästä, jos ja kun yhteiset suunnitelmat pitävät kutinsa. Tai no, ei odotuksesta nyt vielä sentään, mutta häistä :p Ja siitä blogista kertoisin sitten Isännälle ennen kuin alan kirjoittaa. Ja muutamille valituille sieluille täältä lukijoiden joukosta.

Tahdotko mut tosiaan suhteeseen vakavaan,
Pitkin polkuu poloista rinnallasi tarpomaan?
Elinkautistani seurassasi päivästä päivään lusimaan,
Aamuteesi kanssas jakamaan?

Isäntä muuten vastasi tuohon laulun kysymykseen 'ei' kun sitä hänelle kerran hyräilin. Ei kuulemma juo teetä. Muutetaan kahviksi, niin sitten vastaus on ehdottomasti 'kyllä'.

Mikäs tässä sitten... lusiessa... <3

Sanoja sieltä, toisia täältä

"Mun kulta," sanon ja suukotan Isäntääni.
"Niin oletkin," hän vastaa ja suukottaa takaisin, "mun."

***

"En kyllä vielä sano 'rakkaani' etten säikytä..." sanon hänelle. Isäntä avaa jo suunsa vastatakseen tähän, kun jatkan: "Siis itseäni lähinnä."
Hän sulkee suunsa. Mitähän hän halusi sanoa?

***

"Anna mun mennä, anna mun mennä," rimpuilen hänen vieressään laulua esittäessäni radion soidessa.
"En varmasti anna," hän vastaa käsittäen vitsailuni ja esitykseni.
Olen tukehtuvinani: "Mä oven avaan, en henkeä saa."
Isäntä pyörittelee silmiään.
"Anna mun mennä!" toistan.
Isäntä pudistelee päätään ja toteaa, ettei onnistu.
"En tänne kuulukaan."
Isäntä huokaisee lievän turhautuneesti.
"Mun koti ei oo täällä."
"Niin, ei vielä," sanomme kuin yhdestä suusta. Hymyilemme toisillemme, suikkaamme suukon ja jatkamme eläinten hoitoa.

***

Olen asettautunut ihme zen-olotilaan.
Mietin perhe-elämää Isännän kanssa, miten tilan asioita hoidetaan, pieniä yksityiskohtia yhteiselosta ja ympäristöstä;
mietin miten hyvin tulen tulevien appivanhempieni kanssa toimeen, miten minut on kuin imaistu mukaan heidän perheeseensä, on hyväksytty;
mietin vain, miten ihmeessä onnistuin löytämään jotain näin hyvää itselleni.

Mietin, että se 'rakkaani' taitaa kuitenkin olla ihan oikea nimitys hellitellä Isäntääni.

Sanailtuja part two

Mietin yleensä tilanteita etukäteen, pientä ohjaajan vikaa kai. Etenkin erilaisia sanailuja. Tosin harva näistä oikeasti toteutuu, mutta mikä jottei joku päivä vielä. Tällä kertaa kuitenkin aitojakin tilanteita kerrottuna, jatkona aikaisemmalle Sanailtuja-merkinnälleni.

Enjoy ;)

**

Hän oli nähnyt minusta unta. Hän kertoo unen alun, epämääräisen tilanteen, jossa olemme jossain luolassa kulkemassa eteenpäin ja jossa lopulta minä päädyin ilman housuja.
-Ja sit siitä eteenpäin mä en muista mitä tapahtu, hän lopettaa tarinansa.
-Et muista vai et kehtaa kertoa? kysyn heti.
-Tai en kehtaa kertoa, ehkä niinkin. Miksi niin luulet?
-No tottakai, jos MINUSTA nähdään unta, niin niidenhän on pakko olla eroottisia, eihän siinä auta muu, perustelen nauraen.

**

-Mulla olis sulle pyyntö. Voi kuulostaa vähän erikoiselta, sanon hänelle.
-No? hän kysyy.
-Suutele mua.
-Mitä?
-Suutele mua, toistan ja alan selittää: -Tiedän, ettet yleensä suutele ketään suoraan, koska se menis liian henkilökohtaseks, mutta haluaisin kokea sen edes yhden kerran, milt..., yhtäkkiä hän onkin edessäni ja vaikenen odottavana. Hän tarttuu kasvoihini ja alkaa suudella minua kevyesti, syventäen suudelmaa pehmeästi.
Kun hän lopettaa, jään vain paikalleni.
-Wau, saan todetuksi. Häntä naurattaa. -Krhm. Tota... jos palataan vaan takas entiseen järjestykseen, ehdotan saatuani lopulta jostain ajatuksesta kiinni ja yritän virnistää.

**

-Mä olen halunnu kokeilla näitä juomullisia, että onko nää sit tosiaan erilaisia tavallisiin kumeihin verrattuna, ehdotan kulmiani vihjailevasti kohotellen.
-No... okei, jos nyt sitten testataan, kun kerran välttämättä vaadit. Tosin paremmaltahan se tuntuis tietty ilman...
...vähän aikaa myöhemmin...
-Voidaanhan me toki koittaa ilmankin...
-Mikäs idea siinä nyt sitten enää olis?
-No siis, tämähän oli vain testi tän juomullisen suhteen...
Hän naurahtaa. -Tuntuuko se sit erilaiselta?
Jatkan liikehdintääni mietteliään näköisenä. -Eipä paljoakaan oikeestaan.
Hekottelemme kumpikin, vaihdamme asentoa. Hän varmistaa minulta vielä, että haluanko varmasti ilman kumia. Nyökkään ja vastaan, että haluan.
-Tosin tuntuukohan se naisesta yhtään sen paremmalta? hän pohtii.
-Tuntuu tuntuu, vakuutan ja nautiskelen.
Ja kun hän laukeaa sisälleni, kuiskaan hänen korvaansa: -Ja tässä kohtaa se tuntuu kaikista parhaimmalta.

**

Mesekeskustelusta:
-Sanotaan, että miehen terveyden voi nähdä seisokista, mutta tällä hetkellä on kyllä sellanen fiilis, ettei edes seisois. Toisaalta tunnetusti, koska olen mies, niin ei tartte ku pienen ärsyke ja varmasti seisois.
-Heh.
-Auta mua!
-Terveyden edistämisessäkö? ;D
-Niin!
-Tällä hetkellä sellanen olo, että olis mahtavaa, jos mies vaan tulis ja ottais mut, pakottais seinää vasten, pitäis käsistä kiinni ja hyväilis vaativasti käsillään ja suullaan. Että hädin tuskin ehtis riisua vaatteitakaan pois tieltä.
-Mmm... kuulostaa kivalta. Mutta vaan kivalta. Taidan olla kuolemansairas :p
-Jaaha, ollaanko me ny menty sit niin pitkälle, ettei nää kirjalliset versiot enää autakaan? :D
-Jea. Sillon ku ekan kerran kuulin sun huohotusta, niin siitä lähti.
-Pikku hetki... *äänittää ja lähettää äänileikkeen*
-Ahhh. Vanha kunnon veri-karkaa-päästä.
-Noni, oot terve :D
-Jotta voidaan asia varmistaa vielä, niin vedätkö sen sun ässän viel? :p
-*kröhii saadakseen hetkellisen naurukohtauksen ohi ja äänittää jälleen pätkän lähetettäväksi*
-:o~
-Gotcha.
-Lisää!
-Teen kohta niin, että istutan sut vaan tohon sohvalle ja huohotan vieressä, haluan nähdä ne reaktiot :p
-Tee se! :p
(sitä tapaamista odotellessa, katsotaan miten pokka pitää, jos tuon tosiaan testaan....)

**

-Haluatko, että tuon sulle kans jotain? kysyn, kun käännymme liikenneasemalle vessataukoani varten.
-Ei tartte tuoda, hän vastaa.
-Siis niinku hedemiä tai muuta, ehdotan vielä.
-Eeei mitään etelän hetelmiä, banaanit on apinoille, hän kuittaa.
-No sittenhän ne sopis sulle vallan mainiosti, totean takaisin.
Hän katsoo minua hetken alta kulmain parkkeerattuaan.
-Hei, sä suorastaan tarjosit tota eihän tohon olis voinu vastata muuten, puolustaudun virnistäen ja kipitän vessaan.

**

Harri kuunteli kuitenkin melko monta kertaa puhelintyötäni sivusta, joten hän tiesi perusaloitukseni. Olin menossa sänkyyn hänen viereensä:
-No moikka, hän aloittaa samalla nuotilla kuin itsekin aloitan puhelut. Olin heti mukana virnuillen.
-No moi, sanon matalasti.
-Milläs mielellä siellä? hän kysyy vetäen minut syliinsä.
-Vähän niinku panettais, vastaan kuten olen kuullut monta kertaa puhelimen välityksellä ja kiersin samalla käteni hänen ympärilleen.
-Jaajaa, mitäs me sille sit tehtäis? tulee vastaus - ja minä alan hekottaa, koska Harri matkii puhetapaani todella hyvin enkä saakaan enää järjellistä vastausta samaan tapaan kuin puhelimessa tilanne jatkuisi.
Mutta no, asia kuitenkin saatiin hoitumaan... ;)

***

Näitä sitten taas tulee jatkossa lisää, kun on tullakseen. Ja kun muistan vaan kirjoittaa ylös :p

Voi ihastuksen kauhistus

Jelpin eilen Harria kirjoittamaan työhakemusta, hän soitti päivällä ja tuli illalla luokseni.

Hän seurasi sohvalta, kun otsa kurtussa kirjoittelin annetuista tiedoista myyviä työhakemuslauseita koneellani ja totesi:
"Kai mun täytyy sun kanssa mennä naimisiin, että mulla on sitten hakemusten tekijä valmiina."
Keskeytin miettimiseni ja käännyin katsomaan häntä, hänen virnistellessä ilmeelleni.
"Krhm. Ahaa. Ei sitten mitään muuta syytä olis?"
"No ainahan sä mun verotuksenkin voit hoitaa..."
Naureskelin itsekin. "Siitä hommasta kyllä kieltäydyn, saat ihan itse sen puolen tehdä." Tuijotin näyttöä hetken.
"Ja nyt multa katkes ajatus. Perhana."
Harri ratkesi nauruun.

Ostin eilen paremman puhelimen työpuheluitani varten. Nappasin sillä kuvan Harrista ja asetin taustakuvakseni. Kuvassa Harri on kädet puuskassa ja ilme kertoo, ettei hän halua itseään kuvattavan. Taisi myös jupista sen samaisen lauseen kuvanottohetkelläkin.

Nyt olen päivän aikana painellut puhelimen näppäimiä satunnaisin väliajoin vain nähdäkseni sen kuvan.
How cute can that fellow be? ^^

"Oliko se omatunto hyvä sillon?"

Vietimme viikonlopun Harrin kanssa yhdessä.

Harri tuli luokseni perjantai-iltana melko myöhään - oma toiveeni, että sain nukkua perjantain ja lauantain välistä yövuoroa varten sopivasti - ja hän hiipi nukkumaan joskus yhden maissa jättäen minut jatkamaan huohotuksiani aamukuuteen asti.
Herätys olikin sitten jo aamuyhdeksältä - lähdimme pelaamaan air softia. Harri halusi minut mukaansa, että näkisin, minkä parissa hän tosiaan hilluu kerran-pari viikossa, hän oli hommannut minullekin varusteet lainaan siksi päiväksi.

Herätys itsessään oli kyllä Harrin taholta erinomainen - havahduin jossain välissä, että Harri nousi ylös viereltäni ja nukahdin heti uudestaan. Sitten säikähdänkin säpsähtäen hereille, kun kännykkäni soi - sama kännykkä, johon yleensä tulee työpuhelutkin. Hamuan äkkiä puhelimen yöpöydältä käteeni ja katson näytöstä, että Harri soittaa. Käännyn ympäri vain nähdäkseni Harrin hekottamassa puhelin kädessään vieressäni ja kiroan häntä oikein kunnolla. Hän ei ollut varma, että olinko laittanut meille herätyksen soimaan, vaan oli itse herännyt jollain sisäisen kellonsa tarkkuudella ennen yhdeksää ja päätti toteuttaa minulle tällaisen herätyksen. En voinut olla hänelle kylläkään ärtynyt kovin kauaa, koska huumorintajuni oli myös hereillä. Ja totesin, että herätystapa oli minulle täysin oikea - minut saa parhaiten hereille suorastaan säikyttämällä; jos Harri olisi hiljaksiin halaillen ja maanitellen alkanut herätellä, en olisi ollut illallakaan vielä virkeänä.

Päivä pelatessa oli mainio. Tosin omalta osaltani pelaamiset jäi yhteen erään - hukkasin nimittäin ensimmäisessä erässä kiväärini ammuslippaan (go blondi, tosin Harri lohdutti, että niin käy monelle) enkä sitten alkanut kerjätä keneltäkään vara-asetta. Harmitti vain, kun en itse saanut ammuttua ketään, sain osuman reiteeni samalla kun aloin etsiä lipastani. Seurasin sitten muiden pelaamista offgame-alueella ja makoilin auringossa tyytyväisenä. Ja tietysti, kun seuraa pariakymmentä poikaa ja miestä armeijahenkiset varusteet päällä, todella innostuneena siitä mitä tekevät, niin eihän siinä tullut edes tylsää.

Ilta meni kotonani sitten jutellessa ja ollessa, pari ystävääni tulivat käymään pikaisesti myös. Härnäsin Harria ajatuksella, että menisimme käymään vanhempieni luona sunnuntaina. Tästä sitten keskustelu siirtyi aiheeseen, josta olimme jo aiemmin puhuneet...
Lopputulos: ei, emme vieläkään varsinaisesti seurustele. Tämä on tosin enemmän kuin tapailua, koska olisimme voineet tuon pelin järjestää niinkin, että olisimme vain käyneet pelaamassa ja kumpikin mennyt omilla kyydeillä kotiinsa. (Nyt itse asiassa Harrin kämpällä käydessämme Harri totesi, että lähdetään kohta kotiin, tarkoittaen siis minun asuntoani. Hetken aikaa hänellä meni, ennen kuin korjasi sanamuodon. Virnuilin hänelle, että hänpä on äkkiä asettunut taloksi luokseni.)

Syy tähän löytyy yhdestä raudasta, joka vielä hehkuu Harrin niskassa. Asia, jonka olisi pitänyt jo hoitua alkuviikosta, mutta siirtyi ensi viikkoon Harrista riippumattomista syistä. Se aiheuttaa hänelle miettimistä, oikein urakalla ja täysin ymmärrettävästä syystä - ei, en vieläkään erittele sen tarkemmin mistä kyse. Ja hänellä muutenkin ajatukset hieman sekaisin, joten tänään hän lähti aamupäivällä jo takaisin kotiinsa, miettimään asioita läpi. Sanoin hänelle eilen illalla (kolmen tunnin unien ja ulkona vietetyn päivän jälkeen olin hyvin herkällä päällä), että pidän hänestä ja välitän hänestä ja jos hän kaipaa aikaa, niin haluan sitä hänelle myös antaa. Harri sanoi tietävänsä sen ja totesi, että me selviämme tästä kyllä.

Sängyssä sitten, ennen kuin maltoimme alkaa nukkua:
"Oliko omatunto silloin hyvä?" Suukko. Suukko.
"Olihan se." Suukko. "Todella hyvä." Virnistys ja suukko.
"Oletko katunut?" Pidempi suukko.
"En todellakaan." Suukko ja pehmeä naurahdus. "Suorastaan kiitellyt."
Suukko. "Hyvä."
Ja suukottelu ja suutelu jatkui, muuttuen kevyeksi huulten kosketukseksi, siitä aivan henkäyksen kaltaisiksi hipaisuiksi ja lopulta vain hengitimme hetken huulet aavistuksen erossa toisistaan, katsoen toisiamme silmiin.

Ja voin vaikka vannoa, että sydämeni vavahti.

Harri

Tuo suklaasilmäinen, huomioon ottava mies, joka saa ainakin tämän tytön tuntemaan itsensä erityiseksi.
Hän, joka kehuu kauniiksi tilanteessa, jossa sitä en ole ennen kuullut.
Hän, joka kutsuu välillä kullakseen.
Hän, joka toivottaessani hyvää yötä ja kauniita unia nukkumaan mennessämme toteaa vastaan: "Jos niissä unissa eräs Mou Rire kulkee, niin eiköhän ne kauniita tule olemaankin."
Hän, joka on jo reilu puolentoista viikon aikana käynyt ja ollut yötä peräti neljästi (!).
Hän, jonka kanssa olen ollut päivittäin yhteydessä vähintään puhelimitse.
Hän, joka oma-aloitteisesti tarjoutuu avecikseni perhejuhliin, jotka ovat vasta muutaman kuukauden kuluttua.
Hän, joka jää kiltisti odottamaan olohuoneeseen, kun minulle tulee työpuheluita ja menen makuuhuoneeseen juttelemaan - eikä häntä nämä soittelijat häiritse tippaakaan.
Hän, joka kertoo menneisyydestään ja ajatuksistaan avoimesti ja rehellisesti.
Hän, jolla on sopivan kiero huumorintaju minun kanssani olemaan.
Hän, joka Juno -elokuvan katsottuamme kysyy minulta kokeeksi, että mitä jos tehtäisiin lapsi. Ja jolle muistutan, että eikö tästä jo viikko sitten käyty keskustelu, ettei kumpikaan olisi vielä valmis vanhemmaksi. Johon hän toteaa naureskellen, että hän vain halusi nähdä ilmeeni, kun hän moista kysyy.
Hän, joka soittaa minulle eilen alkuillasta ex tempore ja kysyy, voisiko hän tulla käymään. Ja tulikin... :)

Hän, joka eilen sanoi olevansa myös ihastunut minuun.

***

Koska Maggie varmaan on jo kyllästynyt hehkutukseeni Harrista, niin laitanpa tällaisen hehkutusviestin tänne blogiin. Jos hieman rauhoittuisin... tai sitten en. ;D

Kohtaaminen

"Mm-hmm. Mitäs sä mahdat olla vailla?" hän kysyi, kun näykin hänen kaulaansa ja suutelin pitkään.
"Sua", vastasin yksinkertaisesti.
"No... se alkoi kyllä käydä tässä jo selväksi", hän naurahti.
"Me want some attention..." totesin ja vilkaisin merkitsevästi tietokoneen näyttöä ja istuin syliin hajareisin.
"No sitten..."

...ja sainkin... ;)

Lisää juhannusviikonlopusta tulossa lähipäivinä. Keep checking :p

Sanailtuja

Huumorilla höystetyt kohtaamiset ovat parhaimpia. Tähän blogimerkintään ajattelin koota herrojen kanssa sanailtuja keskusteluja ennen seksiä, sen aikana ja jälkeen - tai sitten ihan muuten vaan aiheeseen liittyen. Toivottavasti herättää edes hieman hilpeyttä... ;)

--

Suutelimme sohvalla ja hivutin kättäni ylemmäs hänen reittään.
"Toisessa puntissa," hän totesi kuivasti.
"Oho oho, niin pitkä että ylettää ihan punttiin asti, täähän on lupaavaa," vastasin heti.
"Niin tai sitten mulla on vaan tiukat farkut."
"Nää, eikä ole. Sulla olis paljon korkeampi ääni tällä hetkellä, jos niin olis," totesin puolivakavalla ilmeellä.
...hän ratkesi nauruun...

**

Olimme suihkussa.
"Tää sun saippuas ei oikein taida sopia mun iholle, kutiaa pirusti tuolta selästä nyt."
"Käännys niin katson... Jaajaa kuule, voi olla vaikutusta myös tämmösillä kynsien jäljillä täällä, että vähän kutisee..."
"Jaahas, olenko siis merkattu mies?"
"Siltähän tuo vaikuttaa..." ;)

**

Toinen herra, toinen suihku:
"Eikös meillä ollu selänpesusta puhetta?" kysyin ja ojensin saippuaani.
Hän otti saippuan ja pesi vain selkäni ja ojensi palasta takaisin.
"Tuota... eikö muuta?"
"No siis, herrasmiehenä ajattelin pestä tosiaankin vain selän, kun ei muusta ollut puhe..."
Painoin saippuan takaisin hänen käteensä. "Älä suotta ole liian herrasmies tässä kohtaa."
"No sitten!"
Melkoisen eroottinen suihkuhetki siitä koituikin...

**

"Jos et muuta voi viikonloppuna todeta tehnees, niin sanot, että kävit ratsastamassa raviradalla... tai ainakin sen parkkiksella."
Tulihan siinä tietysti muutakin tehtyä viikonlopun aikana... ettei ainoastaan siellä parkkipaikalla autossa... ;)

**

Joskus nämä välähdykseni kesken kaiken vaativat toiselta osapuolelta melkoista huumorintajua. Varioimme ja vaihdoimme asentoa muutaman kerran peräkkäin aika nopeaan tahtiin ja lopulta palasimme samaan asentoon, mistä lähdimme liikkeelle. Tässä kohtaa aloin hekottaa:
"Täähän menee kohta jumppaohjelmasta: "yks-kaks-koli-neli, kaik yhdes koos, ja vaihtuu - yks-kaks-koli-neli..."
Luojan kiitos hänellä oli huumorintajua ;D

**

"Tähän kohtaan vois sopia yks Leevi and the Leavingsin biisi."
"Mmmmh... nyt ei kyllä leikkaa..."
"'Itkisitkö onnesta, jos...'"
"Aah... heh. Oli tosiaan hyvin likellä se osuus..."

**

Luimme sarjakuvakirjaa vierekkäin sohvalla. Pohdimme yhdessä kuvassa ollutta liikettä, miten se on mahdollista tehdä ja miten paljon se voi sattua. Johdattelimme tilannetta mielessämme siihen asti, että joutuisin kutsumaan ambulanssin paikalle herraa varten, monta hoitajamiestä paikalla sitten kysymässä, miten näin on päässyt käymään?
"Ja sit selittäisin niille koko jutun ja ehdottaisin, että 'kokeilkaa vaikka, tos on kuva!'"
"Ja sitten sulla on täällä puolen tusinaa miestä lattialla puolitajuttomana, kun ei se niiltäkään onnistu."
"Mmm..."
"Jaaha, sekös sulla sit oli tähtäimessä?"
"Mielenkiintoinen mielikuva tosiaan... Mutta toisaalta - en mä siihen kirjaa tartte, että saan miehen lattialle puoltajuttomaks," totesin sitten hymyillen hänelle viattomasti, toista kulmaani vihjaavasti kohottaen, ja käpertyen uudestaan kainaloon jatkamaan lukemista.
Aistin hänen katsovan minua hetken, mutta hän ei siinä kohtaa osannut sanoa enää mitään.

**

Oltiin jo pitkällä iltapäivässä. Herran kaveri soitti ja hän jutteli puhelimessa, minun pysytellessä taustalla hiljaa. Sitten kuulen hänen vastaavan puhelimeen:
"Mitäs tässä, oikeestaan koko aamu menny sängyssä" - ja hän sanoo tämän aivan kuin olisi makoillut sängyssä kirjaa lukien tai netissä surffaillen eikä täysin muissa puuhissa.
Hän siirtyi puhelimensa kanssa kauemmas virnuillen, kun olin tikahtua vesilasiini tyrskähtäessäni pieneen hihitykseen...

--

Näitä voin joskus kirjoitella lisääkin, jos ja kun tulee mieleeni. ;)