Mahdollisia uusia sutinoita

Ja näitä jollain tasolla on tosiaan ilmassa koko aika, vaikka omalla tavalla kaipaankin Harria.

Ensinnäkin - edellisen postauksen lopussa mainitsemani todennäköinen seuraava herra. Tämä vanha rakas ystäväni, joka kannusti minut puhelinhommiin (ja jolle sain puhelimessa pelkällä huohotuksellani aikaan myös kiitettävän seisokin kesken kävelyn :p) ja jonka kanssa olemme kohta vuosikymmenen pitäneet yhteyttä, muttemme vielä kertaakaan nähneet livenä. Hän, jonka kanssa tuli monta vuotta harrastettua nettiseksiä.
Hän, joka totesi minulle tapaillessani Harria, että jos - ja iso jos, hän ei sitä toivo, vaan haluaa minun olevan onnellinen - juttu ei Harrin kanssa onnistukaan, niin olisiko meillä mahdollisuus hieman pitää hauskaa. Hän kun ei olisi koskaan pannut pahakseen, jos edes puolet meidän vuosien aikana juttelemistamme asioista kävisi myös toteen. Myönsin hänelle, että olin itsekin miettinyt samaa viimeisen parin vuoden aikana, joten teimme diilin.

Tässä nyt aikatauluja ja mahdollisuuksia järkkäillessä hän todennäköisesti tulee minun luokseni käymään. Ehkä ensi kuussa. Sitä ennen sitten puhelinseksiä. Siis ei vain ammatillista versiota vaan ihan aitoa.

Toiseksi - ihan tuossa naapurikunnassa asuu eräs mies, joka on käynyt luonani keväällä pariin otteeseen ja tässä syksylläkin pariin otteeseen. Kerron hänestä ehkä enempi, jos ja kun sen ihastus-postaukseni teen (kirjoitin jo luonnoksen yövuorossani, mutten julkaissut, täytyy vähän järkkäillä vielä), mutta mainittakoon se, että hän kävi viime perjantaina, ehdotti leffan katsomista kanssani. Toi elokuvan mukanaan, katsoimme sen ja hän lähti jatkamaan matkaansa. Häneltä oli jäänyt tarkistamatta statukseni, hän jo kyseli keittiöön tuttavallisesti astellessaan, että joko olen suunnitellut Hartsan kanssa yhteen muuttamista. Totesin vastaukseksi elokuvaa pyörimään laittaessani, että eipähän mun enää tartte, tauko jäi pysyväksi olotilaksi.
Nimittäin samainen naapurikunnan mies totesi tauon aikana täällä kahvilla käydessään ja kuulumisia vaihdellessaan (ja torjuessani hänen hienoisen lähentymisyrityksen) että kyllä hänen mieltään jää kaihertamaan se, mitä se(ksi) olisi minun kanssani ollut. Saa nähdä siis, yrittääkö nyt uudelleen...

Kolmanneksi - Mikko heitti eilen tuttavallisesti, että miltä syksy täälläpäin näyttää, kun oli hetkeä aikaisemmin pohtinut, että lähtisi reissuun syyslomalla opiskelustaan. Hymähdin, että eikö hän muista, eihän siitä ole kuin vuosi kun hän täällä ensimmäistä kertaa oli. Totesi kai keskittyneensä muuhun kuin kaupunkikuvan katseluun. Ja kysyi, vieläkö huolin hänet kattoni alle. Piruilin vastauksena, että enköhän häntä vielä siedä.
"Olenko tosiaan niin paha?"
"Pahempi."
"Auts."
Positiivista huomata itsestäni: minua ei kutkuta ajatus siitä, että Mikko olisi tulossa käymään kuten aiemmin. Tai väärin, kutkuttaa - siinä mielessä, että jos hän tekee jonkun lähestymisyrityksen, mietin jo valmiiksi, miten teilaan yrityksen jo kesken ilmalennon >:)
'Naiset...' totesi tuo ensin mainittu vanha ystäväni tähän kun mainitsin asiasta hänelle.

Ja... hmm. Olikohan vielä joku? Aa, niin. Eräs mesessäni viihtyvä herrasmies myös ehdotti panetuksen helpotusta aikataulun puitteissa tulevalle viikonlopulle. Totesin, että ainakin kahvit tarjoan, rehellisesti sanottuna en kyllä osaa vielä sanoa, mitä annan itselleni periksi tehdä. Tai hänellekään.

Mutta katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu. Puhelinhommassa ainakin juttua tuntuu riittävän näinä päivinä, olen tullut entistä rennommaksi siinä touhussa.

Mutta nyt nukkumaan jälleen, toivottavasti hyviä unia näkemään... :)

Hormoneja, houkutuksia ja hermojen menettämistä - ja miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa

Naisten hormonit ovat sitten mukava asia.

Yeah right. Not always.

Olinhan tässä jo muutaman viikon ihan rauhallinen Mikon ja minun suhteen. Että kyllä tämä tästä, annetaan aikaa, hitaasti hyvä tulee etenkin tässä tapauksessa.

Sitten törmään Houkutukseen. Profiilini on edelleen näkyvillä eräässä treffipalvelussa ja sain sitä kautta yhteydenoton. Lisäsin tyypin meseen ja juttelimme. Ja tulemme erinomaisesti juttuun ja molemminpuolista kiinnostusta on ilmassa. Minä mietin jo, miten ihanaa olisi vain antaa mennä ja pyytää Houkutus tänne, nauttia toisistamme, tutustua uuden herran mieltymyksiin makuuhuoneen puolella ja... Hekumoin muistellessani viime vuotta, kun nämä äkkilähdöt ja kohtaamiset olivat mahdollisia.

Kroppani huutaa siis kokeilemaan uutta miestä. Omatuntoni kysyy vastaan:
"Jaajaa, mieli tekee. Mutta mitenkäs Mikko?"
Ah, niin. Mikko. Pääsipä melkein unohtumaan. Mutta vain melkein.

Jatkan jutteluani Houkutuksen kanssa. Hän ehdottaa tapaamista. Minä totean rehellisesti, että asia on nyt niin, että tapailen tällä hetkellä. Ja manaan samaan kirjoituspuuskaan, että tuntuu vain kovin epämääräiseltä tämä tapailu. Hän kysyy syytä ja selitän hänelle ympäripyöreästi tapailuani ja sen epävarmuutta. Hän kommentoi kertomaani saamiensa tietojen ja omien vastaavien kokemustensa perusteella - ja toteaa, että hänen mielestään kahden kuukauden tapailun jälkeen voi jo toiselta kysyä vähän tarkemmin, missä mennään ja onko menossa vakavampaan suuntaan.

Muutaman viikon rauhallinen ajanjakso oli tulossa siis päätökseensä ja aloin menettää hermojani jälleen, miettiessäni tilannetta. Ja kysyin Mikolta, mitä hän minusta tahtoo ja mitä hän tuntee. Pitkästä aikaa oikein hermoja raastava mesekeskustelu (kyllä kyllä, puhelimessa olisi paljon parempi hoitaa nämä, mutta kokemukseni perusteella en vain saa sanoja suustani silloin kun olisi tarve - ja tällä kertaa tarve tosiaan oli.)

Tunteitaanhan hän ei kerro kuin sitten jossain vaiheessa - tyypillinen horoskooppinsa miespuolinen edustaja siis siinä kohdin. Totesi vain, että ei hän tapailisi ketään, joka ei häntä kiinnostaisi. Sanoi, ettei tämänhetkisen työ- ja elämäntilanteensa vuoksi tee kovin kauaskantoisia suunnitelmia muuten kuin juuri sen mahdollisen työn ja koulutuksen sekä muksun suhteen. Sitoutuminen ehkä sitten joskus, kun kysyin siitäkin. Manasin Mikolle, että minua alkaa säännöllisin väliajoin vain rasittamaan, kun ei nähdä mitenkään säännöllisesti. Että tarvitsisin edes jotain, jonka varaan rakentaa ja miettiä asioita eteenpäin.

Vaikkei tuosta ilmaa puhdistaneesta pienestä meseriitelystä selvinnytkään paljoa mitään, minä rauhotuin uudestaan. Rauhoittaako sitten mieltäni se, että saan Mikon menettämään malttinsa myös, kun tenttaan häneltä asioita - silloin hän antaa itse asiassa hieman herkemmin vastauksia, pidempiäkin ja perusteltuja. Ja jotenkin se kiinnostavuusjuttu lämmitti mieltä, edes jotain tunnustusta tunteista.
Nyt sentään suunnitelmissa seuraava tapaamiskerta Mikon kanssa puolentoista viikon päähän, joten ainakin jotain etenemistä havaittavissa, ainakin näkemisen suhteen.

Kirosin ystävälleni tuota pientä riitaa seuraavana päivänä, että kyllä me naiset vaan ollaan outoja. Hän totesi syyttävänsä hormoneja - koskaan ei voi olla täysin tyytyväinen. Näinpä...

Entä Houkutus sitten?
Noh... edelleen olemassa.